Konehuolto Piilonen Oy avaa uusissa tiloissa

Huoltoyrittäjä Harri Piilonen avaa maatalouskoneiden huoltoon erikoistuneen huoltokorjaamon Jyväskylän Palokassa. Konehuolto Piilonen Oy on aiemmin toiminut Äänekoskella, mutta siirtyy nyt uusiin ajanmukaisiin tiloihin Jyväskylään. 

Uudessa korjaamossa on lämmintä huoltotilaa 360 m2ja siellä on käytössä nykyaikainen diagnostiikka sekä ajanmukaiset työkalut ja testerit. Huoltohalliin mahtuu samaan aikaan sisälle kuusi isoa traktoria. Yritys työllistää 2-3 huoltoasentajaa, ja sillä on käytössään korjaamon lisäksi nykyaikainen huoltoauto.

- Merkkikorjaamojen rooli korostuu myös maatalouskoneiden huolloissa ja korjauksissa, sanoo Piilonen. Koneet ovat entistä teknisempiä ja tietotekniikan rooli korostuu koko ajan lisää. Esimerkiksi John Deere on aina ollut edelläkävijä teknisissä ratkaisuissa.

- Ennen asentajan tärkein työkalu oli jakoavain, nyt se on tietokone, toteaa korjaamoyrittäjä Harri Piilonen.

Konehuolto Piilonen huoltaa ja korjaa kaikkia Hankkijan edustuksessa olevia maatalouskoneita. Lisäksi korjaamolla on hydrauliikkapalvelu ja siellä tehdään myös pienkoneiden huoltoja ja korjauksia.

Uusi korjaamo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Jyväskylän Agrimarketin välittömässä läheisyydessä Palokassa. Hankkijan konekaupan palvelut: myynti, huolto ja varaosat ovat saatavilla nyt samasta paikasta. – Tämä vahvistaa asiakaspalveluamme merkittävästi, toteaa Hankkijan jälkimarkkinoinnista vastaava johtaja Tapio Ärölä. Uuden huoltokorjaamon avajaisia vietetään perjantaina 18.12. Jyväskylän Palokassa osoitteessa Kirrinmäki 2.

Lisätietoja:
Tapio Ärölä, myynti- ja jälkimarkkinointijohtaja, Hankkija Oy, p. 010 76 83161, tapio.arola@hankkija.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Hankkija Oy on Suomen johtava maatalous- ja konekauppa ja suurin teollisten rehujen valmistaja Suomessa. Hankkijan Suomen Rehu –rehutehtaat sijaitsevat Seinäjoella, Turussa, Kotkassa ja Säkylässä. Hankkijan omistaa tanskalainen Danish Agro –ryhmä. | www.hankkija.fi | www.suomenrehu.fi. Danish Agro –ryhmän liikevaihto vuonna 2016 oli 729 MEUR. Ryhmällä on toimintaa 14 eri maassa Itämeren ympärillä ja muualla Euroopassa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia