HANZA uudistaa organisaatiotaan ja palkkaa huippujohtajia

Teollisuuden strategiayritys HANZA pyrkii Frontrunner-strategiansa avulla kehittämään yrityksestä maailman johtavan tuotannonalan liikekumppanin. Tänään toteutettiin strategian seuraava vaihe uudistamalla organisaatiota, johon yhtiö on värvännyt kokeneita huippujohtajia.

First North -pörssissä noteerattu HANZA Holding AB (publ) kasvaa nopeasti sekä palvelu- että tuotantopuolella. Tänään esitellään uudistettu organisaatio, jolla pyritään optimoimaan konserni ja luomaan hyvä pohja jatkuvalle kehitykselle.

Mekaniikkavalmistus jaetaan organisatorisesti kahdeksi uudeksi yksiköksi: HANZA Light Mechanics ja HANZA Heavy Mechanics.

  • Light Mechanicsin johtajaksi HANZA on rekrytoinut hyvin ansioituneen Emöke Sogenbitsin Fliriltä. Hän on aiemmin työskennellyt myös Enicsillä.

  • Heavy Mechanicsin johtajaksi HANZA on nimittänyt Mikko Leidénin menestyksekkäästä Metalliset-yrityksestä, jonka konserni on vastikaan ostanut.

Gerd Levin-Nygren jatkaa HANZA Electronicsin johtajana.

Myyntitoiminta järjestellään uudelleen uuteen Business Solutions -osastoon, johon sisältyvät nyt strategia, liiketoiminnan kehittäminen, markkinointi sekä Business Implementation ja yhtiön omat konseptit All You Need Is One™ ja MIG™.

  • Business Solutionsin johtajaksi tulee Thomas Lindström, joka on aiemmin johtanut myyntitoimintaa. Hän jatkaa myös HANZAn varatoimitusjohtajana.

Frontrunner-strategia

HANZA noudattaa aiemmin päätettyä Frontrunner-strategiaansa, jonka tavoitteena on luoda yrityksestä maailman johtava tuotannonalan liikekumppani. Vastikään saatettiin päätökseen laadukkaita tuotteita valmistavan Metalliset Oy:n osto. Metallisilla on noin 500 työntekijää Suomessa, Virossa, Tšekissä ja Kiinassa. Sekä tämä yrityskauppa että uusi organisaatio ovat osa strategiaa.

”Organisaatio tarjoaa uusia kannattavuusmahdollisuuksia kustannussäästöjen ja synergioiden kautta uusimman yrityskaupan myötä”, sanoo toimitusjohtaja Erik Stenfors. ”Rakenne on yksinkertainen ja selkeä ja sitä voidaan skaalata tulevan kehityksen mukaan.”

Tärkeä osa strategiaa on luoda enemmän arvoa asiakkaalle tarjoamalla pätevää osaamista ja palveluita tuotannon ohella. Suurempi asiakasarvo luo enemmän arvoa myös HANZAn osakkeenomistajille.

Siksi nyt luodaan keskusosasto, Business Solutions, joka keskittyy hankemyyntiin, suurempiin asiakkaisiin ja kattavampaan yhteistyöhön. Tämä selkeyttää kompetenssimme ohjaamista ja yksinkertaistaa rakennetta.

”Markkinat osoittavat meille yhä suurempaa luottamusta ja vastaamme siihen keskittämällä Business Solutionsiin”, kertoo varatoimitusjohtaja ja Business Solutions -osaston johtaja Thomas Lindström. ”Sekä uudet että olemassa olevat asiakkaat ovat ottaneet erittäin hyvin vastaan strategiset neuvontapalvelumme tuotantostrategioiden saralla. ”

Markkinoiden innovatiivisin tuotanto

Entisen mekaniikkayksikön johtaja Ove Karlsson siirtyy operatiiviseksi johtajaksi, ja uusittuun organisaatioon on rekrytoitu kaksi erittäin kokenutta johtajaa: Emöke Sogenbits, joka on aiemmin toiminut muun muassa ENICS-yhtiön tehtaanjohtajana Viron Elvassa, ja Mikko Leidén, joka on aiemmin toiminut Metalliset-yhtiön varatoimitusjohtajana ja suomalaisen sopimusvalmistaja InCAPin johtajana.

”HANZAn tuotantokonsepti on markkinoiden innovatiivisin”, sanoo HANZA Light Mechanicsin uusi johtaja ja HANZAn Tarton tehtaan Site Manager Emöke Sogenbits. ”Astun ilolla remmiin ollakseni mukana kehittämässä toimintaa omien kokemusteni pohjalta.”

”Markkinoilla on kysyntää HANZAn tarjoamille tuotannon kokonaisratkaisuille”, sanoo HANZA Heavy Mechanicsin uusi johtaja Mikko Leidén. ”HANZAn liiketoimintamalli luo uusia etuja niille asiakkaille, joiden kanssa olemme tehneet yhteistyötä aiemmin Metallisilla.”

Ulkoinen liiketoiminta-alan raportointi

HANZA toimii kahdella perusliiketoiminta-alalla; liiketoiminnan kehittäminen ja tuotanto. Neljännesvuosiraportoinnissa liiketoiminta-ala tuotanto jaetaan segmentteihin mekaniikka ja elektroniikka. Organisaation uudelleenjärjestelyt eivät vaikuta HANZAn neljännesvuosiraportointiin kummankaan liiketoiminta-alan osalta.

Lisätietoja antavat:

Erik Stenfors, toimitusjohtaja, +46 8 624 62 00, Email: erik.stenfors@hanza.com

Thomas Lindström, varatoimitusjohtaja ja Business Solutions -yksikön johtaja, +46 702 983939, Email: thomas.lindstrom@hanza.com

The information in this press release is such that HANZA must disclose it in accordance with the Securities Markets Act and/or the Financial Instruments Trading Act. The information was submitted for publication at 08.30 am (CET), September 15, 2015. Erik Penser Bankaktiebolag is the company's certified adviser. 

Important information
This press release may contain certain forward-looking statements that reflect HANZA’s current views of future events and financial and operational performance. Words such as "intends", "anticipates", "expects", "may", "plan ", "anticipate" or similar expressions regarding indications or predictions of future developments or trends, and are not based on historical facts, constitute forward-looking information. Forward-looking information is inherently associated with both known and unknown risks and uncertainties because it is dependent on future events and circumstances. Forward-looking statements are not guarantees regarding future results or developments and actual results may differ materially from those set forth in forward-looking information.

Yrityksestä

HANZA on yksi pohjoismaiden johtavista sopimusvalmistajista mekaniikka (ohutlevymekaniikka ja koneistus) - ja elektroniikkatuotteissa (PCBA ja johdinsarjat). Konsernilla on tuotantolaitoksia Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Puolassa, Slovakiassa ja Kiinassa. HANZA konsernin liikevaihto on noin 1,3 miljardia Ruotsin kruunua ja konsernissa on 1 100 työntekijää. HANZA tarjoaa myös järjestelmien kokoonpanoa, box-build tuotteita sekä räätälöityjä hankinta - ja logistiikkaratkaisuja.

Tilaa

Liitteet & linkit