Aki Soiniselle neljä uutta McDonald’s-ravintolaa pääkaupunkiseudulta

Yrittäjä Aki Soinisen omistukseen on joulukuun alusta lähtien siirtynyt neljä uutta McDonald’s-ravintolaa Helsingissä ja Vantaalla. Soininen omistaa nyt Herttoniemen, Kontulan, Vaaralan ja Vuosaaren ravintolat. Hän siirtyi pääkaupunkiseudulle Itä-Suomesta, jossa hän on toiminut McDonald’s-yrittäjänä vuodesta 2001.

Aki Soinisen ura McDonald’s-yrittäjänä alkoi vuonna 2001, kun hän osti kaikki kolme Kuopion ravintolaa. Toiminta laajeni vuonna 2005, kun Soininen osti Joensuun McDonald’s-ravintolat. Nyt oli hänen mukaansa sopiva ajankohta siirtyä pääkaupunkiseudulle ja myydä Kuopion ja Joensuun ravintolat Jyväskylän McDonald’s-ravintolat omistavalle Ari Taivalsaarelle. "Keskeinen syy pääkaupunkiseudulle siirtymiselle on liiketoiminnan kasvattaminen. Liikevaihto kasvoi kaupan myötä merkittävästi ja tulevaisuuden laajentamismahdollisuudet ovat pääkaupunkiseudulla paremmat, jo ravintolapeitostakin johtuen", Aki Soininen kertoo. Aki Soininen on toisen polven McDonald’s-yrittäjä. Jouko-isä on toiminut yrittäjänä aiemmin ja veli Esa on McDonald’s-yrittäjä veljensä tavoin. "Isäni avasi Kuopion ensimmäisen McDonald’s-ravintolan vuonna 1995 ja veljeni Esa toimii McDonald’s-yrittäjänä pääkaupunkiseudulla viidellä ravintolallaan", Soininen toteaa. Aki Soinisen neljä ravintolaa työllistävät yhteensä 150 ihmistä ja niiden liikevaihto on noin 8 miljoonaa euroa. Kaikkien ravintoloiden henkilökunta siirtyy vanhoina työntekijöinä uuden omistajan palvelukseen. Tervetuloa tapaamaan yrittäjää! Lisätietoja: Yrittäjä Aki Soininen, puh. 0400 575 045.

Yrityksestä

Havas Worldwide Helsinki on integroituun markkinointiviestintään erikoistunut toimisto.

Tilaa

Liitteet & linkit