Are vastaa S-ryhmän uuden ympäristöystävällisen logistiikkakeskuksen LVI-urakoinnista - Maan suurin LVI-urakka käynnistyy

Suomen johtaviin urakointi- ja kiinteistöpalveluyrityksiin lukeutuva Are toteuttaa S-ryhmän Sipooseen rakenteilla olevan logistiikkakeskuksen talotekniikkaurakoinnin. S-ryhmä rakennuttaa uuden käyttötavaran logistiikkakeskuksen, jonka kokonaispinta-ala on noin 80 000 bruttoneliömetrin suuruinen. Are ja Kiinteistö Oy Sipoon Logistiikkakeskus (S-ryhmä) ovat solmineet logistiikkakeskuksen LVI-töistä urakkasopimuksen. Ympäristöystävällisen ja energiatehokkaan logistiikkakeskuksen lämpö- ja jäähdytysenergiaa otetaan geoenergiaratkaisuin tontin kallioperästä.

Logistiikkakeskuksen LVI-urakointi alkaa kesällä 2010 ja se on käynnistyvistä LVI-urakoista maan suurin. Keskuksen rakentaminen kestää noin kaksi vuotta, ja se valmistuu maaliskuussa 2012. Talotekniikka-asennukset valmistuvat pääosin vuoden 2011 loppuun mennessä. - Hienoa, että Aren ammattilaiset valittiin toteuttamaan S-ryhmän logistiikkakeskuksen monella tavalla ainutlaatuinen LVI-urakointi. Kyseessä on hyvin merkittävä ja mielenkiintoinen mutta samalla myös vaativa LVI-urakka. Kohteessa käytetään geoenergiaa kiinteistön lämmitykseen ja jäähdytykseen, jolloin merkittävä osa urakoinnin putkistoista on osa geoenergiajärjestelmää. Tämä edellyttää meiltä arelaisilta myös putkitöiden osalta erikoisosaamista. Urakoinnin vaativuutta lisää myös se, että valtaosa LVI-asennustyöstä tehdään korkeissa tiloissa, kertoo aluejohtaja Kari Okka. Energiatehokas rakentaminen lisääntyy Logistiikkakeskuksen vaatimasta lämpöenergiasta noin puolet tuotetaan geoenergialla ja vajaat puolet pelleteillä tai muilla biopolttoaineilla. Öljyllä lämmöntarpeesta tuotetaan vain muutama prosentti. Kesäaikaina tarvittava jäähdytysenergia saadaan ratkaisussa kokonaisuudessaan kalliosta. - Kiinnitämme energiatehokkaaseen rakentamiseen yhä enemmän huomiota. Kyseessä on vaativa ja talotekniikan huippuosaamista vaativa kohde, johon tarjouskilpailun perusteella valitsimme luotettavan eturivin osaajan. On hyödynnettävä rohkeasti uudenlaisia ratkaisuja, joilla voidaan säästää parhaimmillaan useita kymmeniä prosentteja lämmityskustannuksista. Kiinteistön elinkaaren aikana suurten kiinteistöjen osalta puhutaan hyvin merkittävistä säästöistä, kertoo SOK:n kiinteistöjohtaja Janne Rytkönen. Lisätietoja: Kari Okka, aluejohtaja, Are Oy, puh. 040 300 5295, kari.okka@are.fi Janne Rytkönen, kiinteistöjohtaja, SOK, puh. 010 768 2142, janne.rytkonen@sok.fi Are Oy Are on Suomen johtavia urakointi- ja kiinteistöpalveluyrityksiä. Tarjoamme asiakkaillemme kattavia kokonaisratkaisuja toimisto-, liike- ja teollisuuskiinteistöihin sekä korjausrakentamisen palveluja asuinkiinteistöihin. Palvelemme asiakkaitamme koko Suomessa ja tytäryhtiömme kautta Venäjällä, Pietarissa. Liikevaihtomme vuonna 2009 oli 186 miljoonaa euroa, ja meitä arelaisia on tällä hetkellä noin 1800. Are on osa Onvest-konsernia. www.are.fi

Yrityksestä

Havas Worldwide Helsinki on integroituun markkinointiviestintään erikoistunut toimisto.