Jyväskyläläiselle Mikko Lyytiselle Nuorten kuvataidekilpailun rohkea voitto

Espoo 1.6.2011 – Kahdettatoista kertaa järjestetyn nuorille kuvataiteilijoille suunnatun taidekilpailun on tänä vuonna voittanut jyväskyläläinen Mikko Lyytinen teoksellaan Pyhätön. Valtakunnalliseen kuvataidekilpailuun osallistui 550 teosta, joista 70 korkeatasoisinta on nähtävillä Sanomatalon Mediatorin näyttelyssä 1.6 .- 11.6.2011.

Kilpailun tämän vuoden teemana oli Courage - rohkeus. Aiheen käsittely- ja toteutustapa on taiteilijoille vapaavalinnainen. Tämä vuoden voittajateokseksi valikoitui Lahden taideinstituutista tänä keväänä valmistuneen Mikko Lyytisen öljyvärimaalaus Pyhätön .  Tuomariston jäsen sekä näyttelytoimikunnan puheenjohtaja Paula Holopainen kertoo, että tämän vuoden voittajatyö huokuu vahvaa maalaamisen intohimoa.

”Mikko Lyytinen on oman tiensä kulkija. Hänen maalauksensa Pyhätön ei kumarra nykytaiteen tämän hetken suuntauksille. Katsoja pysähtyy kuohuavan veden tai myrskyävän metsän, dramaattisen valo-varjo tapahtuman äärelle. Teoksesta tulee mieleen brittiläinen 1800-luvun alun maalarimestari William Turner. Samaa hehkua ja voimaa on myös tässä maalauksessa. Sivellinjälki on vahva ja tuore. Maalari työskentelee tarkasti, varmalla kädellä. Kokonaisuus on luja ja rohkea”, kuvailee Holopainen.

Jyväskylästä kotoisin oleva Lyytinen on raadin mielestä päässyt työllään pitkälle tavoitteissaan, joiksi hän kertoo halunsa kohdata erilaisia asioita ja toimia harkiten erilaisten taidekentän nykyisten sekä historiallisten ääripäiden kanssa.

”Olen spontaani maalari. Maalaustyössäni etenen etsien ja kokeillen. Tavoitteenani on löytää jotakin uutta ja omintakeista”, kertoo Lyytinen .

”Tämä vuonna teemaksi nostettiin rohkeus, koska suomalaiseen menestystarinaan tarvitaan rohkeutta nyt enemmän kuin koskaan. Uskomme myös, että nuorilla kuvataitelijoilla on omakohtaisia kokemuksia rohkeudesta ja sen merkityksestä. Taiteilijoilla on voittajan tavoin mahdollisuus osallistua kilpailuun kolmella työllä ja suosittelemmekin sitä, koska näin kokonaiskuvan luominen taiteilijan teoksista ja taidoista on tuomaristolle helpompaa”, kertoo Baswaren johtaja Jukka Virkkunen .

Tänä vuonna kilpailuun osallistui 550 teosta 208 kilpailijalta . Aiempien vuosien parhaat teokset löytyvät osoitteesta www.basware.fi/art . Aikaisemmin kilpailu on tunnettu nimillä The Art of Analyste sekä The Art of Basware.

Lisätietoja:

Jukka Virkkunen, johtaja, Basware Oyj, puh. 050 670 47, jukka.virkkunen@basware.com

Paula Holopainen, näyttelytoimikunnan puheenjohtaja, Taidemaalariliitto, puh. 040 719 4790

Basware

Basware on maailman johtava hankinnasta maksuun ja talousohjauksen ratkaisujen toimittaja, jonka palveluilla on yli miljoona käyttäjää yli 60 maassa. Baswaren avoin verkko yhdistää yli 320 000 verkkolaskuja tai hankintasanomia lähettävää yritystä maailmanlaajuisesti. Baswaren avulla organisaatiot voivat alentaa tuotteiden ja palveluiden hankinnasta  ja maksamisesta syntyviä kustannuksia sekä saavuttaa läpinäkyvyyden koko hankinnasta maksuun -prosessiin. Automatisoimalla manuaalisia prosesseja tehostetaan muun muassa hankintaa, sopimustenhallintaa, toimittajayhteistyötä, laskuautomaatiota ja talousohjausta. Baswaren ratkaisujen ja palvelujen avulla yritykset parantavat kassavirran hallintaa, tehostavat ennustamista sekä varmistavat taloushallintonsa ketteryyden. Ratkaisut ovat saatavilla Baswaren tai sen laajan kumppaniverkoston toimipisteissä Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Aasiassa. Baswaren osake noteerataan Helsingin Pörssissä. www.basware.fi

Yrityksestä

Havas Worldwide Helsinki on integroituun markkinointiviestintään erikoistunut toimisto.

Tilaa

Multimedia

Multimedia