Matkaopas Homo-Suomeen avautui: HELSINKI PRIDE -saitin pinkkeinä blogisteina mm. Rosa Meriläinen ja Jani Toivola

Helsinki Pride 2009 lähestyy ja ikkuna 22.-28. kesäkuuta järjestettävään tapahtumaan on avautunut osoitteessa www.helsinkipride.fi. Saitilta löytyy viikon mittaisen tapahtuman ohjelma ja joukko virkeitä blogisteja, kuten Rosa Meriläinen, Jani Toivola ja Mikko Silvennoinen. Saitilla voi myös osallistua Homo-Suomen hehkein –kilpailuun, jonka voittaja julkistetaan Priden puistojuhlassa lauantaina 27.6.2009.

Neljättä kertaa nykymuodossaan järjestettävä Helsinki Pride on hlbt- eli homo-, lesbo-, bi- ja transväestön tapahtuma, jonka tavoitteena on edistää hlbt-ihmisten yhdenvertaisuutta Suomessa sekä tehdä vähemmistöjä ja heidän asemaansa näkyväksi. “Yhdenvertaiset oikeudet eivät ole lainkaan itsestäänselvys. Itänaapureiden viimeaikaiset tapahtumat ja toimittaja Johanna Korhosen ja kirkkoherra Marja-Sisko Aallon syrjintätapaukset ovat nostaneet hlbt-väen syrjinnän ja taistelun yhdenvertaisuudesta otsikoihin ennennäkemättömällä tavalla suomalaisessa valtamediassa”, Pride-koordinaattori Essi Vauras Helsingin seudun Seta ry:stä kertoo. Helsinki Pride on vahvasti myös juhla, jolla juhlistetaan hlbt-väen omaa kulttuuria erilaisin ympäri kaupunkia levittäytyvin tapahtumin. Tämän vuoden teema ‘Tee matka Homo-Suomeen’ näyttäytyy Pride-juhlinnassa kansallispukuina, karjalanpiirakoina ja Suomi-tyylinä, jossa sininen ja sateenkaaren sävyt yhdistyvät luontevalla tavalla. Matka Homo-Suomessa pitää sisällään noin 50 kaikille avointa tapahtumaa keskustelutilaisuuksista tapaamisiin ja juhliin, musiikista elokuviin ja teatteriin. Priden avajaisia vietetään maanantaina 22.6. Kolmen Sepän aukiolla ja värikäs Pride-kulkue vie Senaatintorilta keskustan kautta Hakasalmen puistoon lauantaina 27.6. klo 12 alkaen. Pride-viikon tunnelmiin ja ohjelmaan voi virittäytyä osoitteessa www.helsinkipride.fi ja katsomalla YouTubesta Helsinki Pride 2009 –videon ‘Kummi’. Lisätiedot: Essi Vauras Pride-koordinaattori, HeSeta ry koordinaattori@helsinkipride.fi Puh +358-50-559 5539 Pressikuvat löytyvät osoitteesta: www.helsinkipride.fi Helsinki Priden 2009 visuaalisen ilmeen on suunnitellut pro bono –hengessä, yhteistyössä Helsingin Seudun Seta ry:n kanssa markkinointiviestintätoimisto Euro RSCG Helsinki. Tapahtuman digitaalinen yhteistyökumppani on !noob.

Yrityksestä

Havas Worldwide Helsinki on integroituun markkinointiviestintään erikoistunut toimisto.

Tilaa

Liitteet & linkit