Punoittavista kasvoista haittaa työ- ja parisuhdemarkkinoilla

Lehdistötiedote 19.6.2014

Jopa kymmenen prosenttia suomalaisista kärsii ruusufinnin aiheuttamasta kasvojen punoituksesta ja siihen liittyvistä haitoista niin yksityis- kuin työelämässäkin. Uusi Face Values -tutkimus* osoittaa, että ruusufinnistä johtuvasta kasvojen punoituksesta kärsivillä on huonommat mahdollisuudet vakuuttaa mm. työpaikkahaastattelussa tai ensitreffeillä. Act on Red -kampanjalla halutaan jakaa tietoa ruusufinnin diagnosoinnin ja hoidon tärkeydestä.

Ruusufinni on krooninen, tulehduksellinen ihosairaus, joka voi esiintyä punoituksena ja/tai aknea muistuttavana ihottumana poskissa, nenässä, leuassa tai otsassa.

Työpaikkahaastatteluista ensitreffeihin ja muihin tapaamisiin, luomme ensivaikutelman toisistamme tiedostamattomien havaintojen perusteella. Vuosikymmenien tutkimustieto vahvistaa, että ensivaikutelmalla on suuri merkitys ja käsityksemme muiden ihmisten luonteesta perustuu usein ulkonäköön.[1] Myös kasvojen punoituksella on selkeä vaikutus ensivaikutelman muodostamisessa.

Face Values -tutkimuksella haluttiin selvittää, miten ihmiset arvioivat toisiaan ensivaikutelman ja tiedostamattomien havaintojen kautta ja kuinka ruusufinnin aiheuttama kasvojen punoitus vaikuttaa ensivaikutelmaan. Haluttiin myös selvittää miten ongelmasta kärsivät itse kokevat tilansa ja kuinka kasvojen punoitus vaikuttaa heidän tunteisiinsa ja henkiseen hyvinvointiinsa.

Ensivaikutelma vaikuttaa niin treffeillä kuin työpaikalla

Tutkimuksessa todetut vastaajien reaktiot kertovat, että henkilöitä, joilla on punoittavat kasvot ei pidetä yhtä terveinä, menestyvinä, itsevarmoina tai ulospäin suuntautuneina kuin henkilöitä, joiden kasvot eivät punoita.

Ensivaikutelman perusteella ihmiset ovat vähemmän halukkaita ystävystymään sellaisten henkilöiden kanssa joiden kasvot punoittavat verrattuna normaalikasvoisiin (54 % vs. 65 %). Pelkän ensivaikutelman perusteella harvempi ajattelee, että punoittavakasvoisella on parisuhde, verrattuna normaalikasvoiseen (83 % vs. 87 %).

Ihmiset ovat myös ensivaikutelman perusteella vähemmän halukkaita palkkaamaan kasvojen punoituksesta kärsivän kuin normaalikasvoisen (73 % vs. 82 %). Hyvää tai vastuullista asemaa ei myöskään liitetä yhtä usein punoittaviin kasvoihin (53 % vs. 65 %).

Kasvojen punoitus vaikeuttaa arkielämää

Tutkimus osoittaa, että ruusufinnin aiheuttamasta kasvojen punoituksesta kärsivät kokevat sairauden vaikuttavan heidän sosiaaliseen ja työelämään sekä ihmissuhteisiin.  Kaikista ruusufinnin aiheuttamasta kasvojen punoituksesta kärsivistä kolme neljästä (76 %) vastanneesta on kokenut tunneperäisiä vaikutuksia, 45 %:lla on heikompi itsetunto ja 44 %:a huolettaa, mitä muut ihmiset ajattelevat heistä.

Peräti 63 % kaikista ruusufinnipunoituksesta kärsivistä näkee tilan vaikuttaneen työhönsä. Joka kolmas kokee negatiivisia vaikutuksia esiintymistilanteissa, heikompaa itseluottamusta haastatteluissa tai huolta siitä, mitä kollegat heistä ajattelevat.

Lähes puolet (44 %) ruusufinnipunoituksesta kärsivistä ajattelee sen vaikuttaneen negatiivisesti parisuhteisiin tai treffeillä. Kolmasosa (29 %) tuntee itsensä epävarmemmaksi suhteessaan ja lähes yhtä moni (23 %) tuntee epävarmuutta treffailuun.

Act on Red -kampanja tuo arvokasta lisätietoa ruusufinnistä kärsiville

Ruusufinnistä kärsivien kertomukset vahvistavat käsitystä ongelman negatiivisista vaikutuksista arjessa. Potilaiden, joilla ruusufinni on diagnosoitu, on mahdollista hallita oireita paremmin verrattuna heihin, joiden ongelmaa ei ole virallisesti diagnosoitu. Diagnoosi ja oikea hoito auttavat potilasta hallitsemaan tilaansa ja vaikuttamaan siihen, minkälainen on heistä saatu ensivaikutelma.

Act on Red -kampanja vastaa kysymyksiin ja tarjoaa korkealaatuista tietoa ja apua ongelmasta kärsiville ihmisille. Act on Red -sivustolla ( www.actonred.fi ) on kattavasti tietoa ruusufinnin aiheuttamasta kasvojen punoituksesta. Sivustolta löytyy potilaskertomuksia, ohjausta sekä hyödyllisiä linkkejä, joiden avulla ihmiset saavat lisää tietoa tilaansa liittyen.

Act on Red -kampanjan keulakasvona toimii Sinkkuelämää-sarjan tähti Cynthia Nixon, joka itsekin kärsii ruusufinnistä. Kampanjan taustalla on maailman johtava ihotautilääkkeisiin erikoistunut yritys Galderma sekä lukuisia ihotauteihin ja ruusufinnin hoitoon perehtyneitä toimijoita.

Uusi hoito ruusufinnin punoituksen hoitoon

Ruusufinni voidaan diagnosoida lääkärin tutkimuksella, jonka perusteella voidaan antaa myös tilanteeseen sopiva hoitosuositus. Itsehoidon lisäksi ruusufinniin on lääkärin määräämiä hoitoja, jotka voivat lieventää tai ehkäistä sen oireita. Galderma sai maaliskuussa myyntiluvan Euroopassa Mirvaso® 3 mg/g -geelille, jonka vaikuttava aine on brimonidiini. Mirvaso® on ensimmäinen ja ainoa Euroopan komission hyväksymä lääke erityisesti ruusufinnin punoituksen hoitoon ja se tarjoaa uuden hoitokeinon kyseiseen tautiin. Kerran päivässä levitettävä Mirvaso® vähentää nopeasti ruusufinniin liittyvää punoitusta.

* Face Values: Global Perceptions Survey 2013 toteutettiin kahdeksassa maassa 6 831 aikuisella 25–64-vuotiaalla. Ruotsissa tutkimus toteutettiin online-haastatteluna yhteensä 750 ruotsalaiselle 25–64-vuotiaalle. Vastaajat valittiin iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan, jotta saatiin edustava otos väestöstä. Tutkimuksen toteutti Bryter, riippumaton markkinatutkimustoimisto, ajalla 31.10–18.11.2013.

[1] Mende-Siedlecki P, Said CP, Todorov A. The social evaluation of faces: a meta-analysis of functional neuroimaging studies. Soc Cogn Affect Neurosci . 2013; 8 (3):285-99

Lisätietoja: Viestintäkonsultti Laura Lyyvuo, Havas Worldwide Helsinki, laura.lyyvuo@havasww.fi, +358 (0)50 345 3622

Mirvaso® (brimonidiini)
Mirvaso® (brimonidiini) 3 mg/g geeli on adrenerginen alfa-2 agonisti, joka on tarkoitettu kasvojen ruusufinnipunoituksen oireenmukaiseen hoitoon aikuispotilaille. Mirvaso® on Euroopan Lääkeviraston (EMA) hyväksymä kauppanimi brimonidiinille.

Galderma globaali ihotauteihin erikoistunut lääkeyritys

Galderma on vuonna 1981 perustettu globaali lääkeyritys, joka on sitoutunut tuottamaan innovatiivisia lääketieteellisiä ratkaisuja ihmisten dermatologisiin tarpeisiin läpi koko elämän ja palvelemaan terveydenhuollon ammattilaisia kaikkialla maailmassa. Lääkeyrityksellä on 33 täydessä omistuksessa olevaa tytäryhtiötä, maailmanlaajuinen jakeluverkosto ja yli 5 000 työntekijää. Galderman laaja tuotevalikoima on saatavana 80 maassa ja sen avulla hoidetaan laajaa joukkoa ihotauteja, joita ovat: akne, ruusufinni, kynsisieni, psoriaasi ja steroideilla hoidettavat ihotaudit, pigmenttihäiriöt, ihosyöpä ja lääkkeelliset ratkaisut ihon vanhenemiseen.

Avainsanat:

Yrityksestä

Havas Worldwide Helsinki on integroituun markkinointiviestintään erikoistunut toimisto.