Valtakunnallinen Nuoren kuvataiteen kilpailu 2011 käynnistyi

Espoo, 4.1.2011 – Jo perinteiseksi muodostunut Valtakunnallinen Nuoren kuvataiteen kilpailu - The Art of Basware käynnistyi jälleen 1.1.2011. Kahdettatoista kertaa järjestettävä taidekilpailu kiinnostaa nuoria kuvataiteilijoita laajalti, ja vuonna 2010 siihen osallistui peräti 550 teosta 200 kilpailijalta. Taidekilpailu on avoin kaikille alle 30-vuotiaille kuvataitelijoille, ja sen taustavoimana toimii ohjelmistoyhtiö Basware Oyj. Vuoden 2011 kilpailun teemana on Courage –  Rohkeus. 

Nuoret kuvataiteilijat voivat osallistua kilpailuun 1.1.- 17.4.2011 välisenä aikana. Tämän jälkeen käynnistyy arviointivaihe, jossa teosten arviointiin osallistuu edustajia muun muassa Suomen taidemaalariliitosta.

Taidekilpailun voittaja julkistetaan 31.5.2011 järjestettävässä tilaisuudessa Sanomatalon Mediatorilla. Korkeatasoisimmat kilpailuteokset ovat esillä ja myytävänä 1.6. - 11.6.2011. Kilpailun tukija Basware Oyj lunastaa voittajateoksen kokoelmiinsa 3 000 eurolla.

”Nuoren kuvataiteen kilpailusta on muodostunut suomalaisessa taidemaailmassa arvostettu perinne. Nuoret taitelijat lähtevät vuosi vuodelta innostuneemmin mukaan kilpailuun, ja teosten laatu on tehnyt meihin vaikutuksen kerta toisensa jälkeen. On hienoa, että saamme olla mukana tukemassa ja rohkaisemassa nuoria kuvataiteen tulkitsijoina ja tarinankertojina”, kertoo johtaja Jukka Virkkunen Baswarelta.  

Vuonna 2010 Nuoren kuvataiteen kilpailun voitti 26-vuotias tamperelainen Jouni Toni teoksellaan Suunnitelma B. Perinteikäs taidekilpailu järjestetään tänä vuonna kahdettatoista kertaa. Aikaisemmin kilpailu on tunnettu nimillä The Art of Analyste sekä The Art of Basware.  Aiempien vuosien parhaat teokset sekä tarkat osallistumisohjeet löytyvät osoitteesta http://www.basware.fi/art . Kilpailun etenemistä voi myös seurata Facebookissa, jossa on kilpailuun liittyvä sosiaalinen yhteisö nimellä Nuoren kuvataiteen kilpailu – The Art of Basware .

Lisätietoja:
Jukka Virkkunen, johtaja, Basware Oyj, p. +358 50 67 047, jukka.virkkunen@basware.com

Basware
Basware on hankinnasta maksuun -ratkaisujen sekä taloushallinnon ohjelmistojen johtava toimittaja. Yli miljoona  käyttäjää yli 50 maassa hyödyntää Baswaren ohjelmistoja talousprosessiensa automatisoimiseen. Ohjelmistot tehostavat prosesseja sekä parantavat niiden läpinäkyvyyttä ja säännöstenmukaisuutta.

Baswaren liikevaihto vuonna 2009 oli 92 miljoonaa euroa. Basware on perustettu vuonna 1985 ja sen osake noteerataan Helsingin Pörssissä. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sillä on seitsemän tytäryhtiötä Euroopassa ja yksi Yhdysvalloissa. www.basware.fi 

Yrityksestä

Havas Worldwide Helsinki on integroituun markkinointiviestintään erikoistunut toimisto.

Tilaa

Liitteet & linkit