Xerografian keksijä nimitettiin paperiteollisuuden kansainväliseen Hall of Fameen

-Chester Carlson sai tunnustuksen keksittyään xerografisen kopiointiprosessin

12.10.2011- Chester Carlson muutti tavan, jolla koko maailma jakaa informaatiota. Lokakuussa Carlson nimitettiin paperiteollisuuden kansainväliseen Hall of Fameen aikoinaan keksimänsä mullistavan, tavalliselle paperille kopioinnin, eli xerografian ansioista.

Paperiteollisuuden Hall of Fame jakaa tunnustuksia henkilöille, jotka keksintöjensä, aloitteidensa tai ponnistuksiensa ansiosta ovat edistäneet maailman paperiteollisuuden menestystä.

Palkittu Chester Carlson patentoi keksimänsä kopiointikonseptin vuonna 1937. Vuonna 1944 hän aloitti yhteistyön ohiolaisen Battle Instituten kanssa teknologian kehittämiseksi ja kolme vuotta myöhemmin solmittiin lisenssisopimus Haloid Corporationin kanssa, jonka nimi vaihtui myöhemmin Xerox Corporationiksi. Maailman ensimmäinen tavallisen paperin kopiokone, Xerox 914, lanseerattiin vuonna 1959.

Vuonna 1955, eli neljä vuotta ennen Xerox 914-kopiokoneen esittelyä, maailmassa kopioitiin noin 20 miljoonaa paperia vuodessa. Viisi vuotta Xerox 914 -laitteen markkinoille tulon jälkeen kopioiden maailmanlaajuinen määrä oli kasvanut 9,5 miljardiin. Näistä lähes kaikki olivat xerografisia kopioita. Vuoteen 1984 mennessä luku oli noussut 550 miljardiin ja tänä päivänä kopioiden määrä lasketaan biljoonissa.

Carlson syntyi Seattlessa 1906 ja hän kuoli New Yorkissa 1968. Hän suoritti fysiikan kandidaatin tutkinnon Californian Institute of Technologyssä 1930 ja oikeustieteiden kandidaatin tutkinnon New Yorkin oikeustieteellisessä 1939. Oikeustieteellisten opintojensa aikana hän jäi New Yorkin julkisessa kirjastossa kiinni kopioidessaan oppikirjoja käsin, sillä hänellä ei ollut varaa ostaa niitä. Tämä kokemus inspiroi häntä kopiokoneen rakentamiseen.

Carlson tarjosi ideaansa kopiokoneesta yli kahdellekymmenelle suuryritykselle, joista kukaan ei ollut kiinnostunut ajatuksesta. Lopulta Carlsonin sinnikkyys johti kuitenkin Xerox 914 -kopiokoneen lanseeraukseen. Laitteen markkinoille tuloa edelsi Fortune-lehden kiivas rummutus ”Amerikan markkinoiden kaikkien aikojen onnistuneimpana ja menestyksekkäimpänä tuotteena”.

Ilpo Ahokas, johtaja, Xerox Oy, puh. 040   586 9272, ilpo.ahokas@xerox.com

Xerox

Xerox tarjoaa tuotteita toimistoille ja graafiseen teollisuuteen sekä konsultointia ja ratkaisuja dokumenttien hallintaan ja ulkoistukseen. Xeroxin helmikuussa 2010 ostama ACS-yhtiö laajensi yrityksen tarjontaa lisäksi liiketoimintaprosessien ja IT-ratkaisujen ulkoistamispalveluihin, joita tarjotaan yrityksille ja julkishallinnon organisaatioille ympäri maailman. Xeroxin 136 000 työntekijää palvelevat asiakkaita yli 160 maassa. Xerox Europella on tuotanto- ja logistiikkatoimintoja Irlannissa, Isossa-Britanniassa ja Alankomaissa. Xeroxin Euroopan tutkimus- ja tuotekehityskeskus sijaitsee Ranskan Grenoblessa. Xerox Oy markkinoi Suomessa Xeroxin tuotteita, ratkaisuja ja palveluita sekä niihin liittyviä tarvikkeita ja ohjelmistoja.

Lisätietoja Xeroxista saat osoitteesta www.xerox.fi

XEROX®, XEROX and Design® are trademarks of Xerox Corporation in the United States and/or other countries.

Prices, features, specifications, capabilities, appearance and availability of Xerox products and services are subject to change without notice.

 

 

Yrityksestä

Havas Worldwide Helsinki on integroituun markkinointiviestintään erikoistunut toimisto.

Tilaa

Liitteet & linkit