Billy Elliot ensi-iltaan ensi viikolla

Report this content

Tiedote 18.8.2015

Syksyn 2015 musikaalitapaus, Billy Elliot, saa odotetun Suomen kantaesityksensä 27. elokuuta Peacock-teatterissa. Helsingin Kaupunginteatterin syksyn musikaaliin on myyty ja varattu jo 32 000 lippua, mikä on noin puolet lipuista. Esitykset jatkuvat Peacock-teatterissa 17. joulukuuta saakka.

Elton Johnin säveltämä ja Lee Hallin käsikirjoittama, maailmalla huikean menestyksen saavuttanut ja elokuvanakin tunnettu Billy Elliot kertoo nuoresta, tanssijan urasta unelmoivasta pojasta. Mikko Koivusalon suomentaman musikaalin ohjauksesta ja koreografiasta vastaa Markku Nenonen, ja kapellimestarina on Risto Kupiainen. Ammattinäyttelijöiden ja -tanssijoiden lisäksi Billy Elliotin työryhmässä vuorottelee 38 lasta ja nuorta. Nimiroolissa nähdään vuoroiltoina Lassi Hirvonen, Amos Brotherus ja Henrik Björklund.

Äitinsä menettänyt Billy asuu isänsä, isoveljensä ja isoäitinsä kanssa brittiläisessä kaivoskaupungissa. Eletään 1980-lukua, ja perheiden toimeentulo on vaarassa pitkittyvän kaivosalan lakon takia. Tämä raju tausta on kehyksenä unohtumattomalle tarinalle nuoren pojan taistelusta oman unelmansa puolesta. Se miten nyrkkeilykehä vaihtuu balettitunteihin ja nuorukaisen intohimo tanssiin, vakuuttaa ja innoittaa lopulta vastustelevan perheen ja koko karuun elämään turtuneen työläisyhteisön. 

Musikaalin visuaalisen ilmeen ovat Peacockin näyttämölle suunnitelleet lavastajakaksikko, Jani Uljas ja Jari Ijäs, sekä valosuunnittelusta vastaava William Iles. Musikaalin kaikkiaan 300 pukua on suunnitellut Elina Kolehmainen.

Lukuisia palkintoja voittanut musikaali on häikäissyt yleisöä Lontoon West Endissä vuodesta 2005 alkaen ja valloittanut teatteriyleisöt ympäri maailmaa. Lähes 10 miljoonaa katsojaa on jo nähnyt tämän upean tarinan.

Musikaalin omat nettisivut osoitteessa billyelliot.fi.

Billy Elliot -musikaalin ensi-ilta 27.8.2015 Peacock-teatterissa (Tivolikuja 1)

Liput: aikuiset 54 €, nuorisolippu 38 €

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti, Eerikinkatu 2, ma-pe klo 9-18, la klo 12-18) ja Lippupiste joka päivä klo 7-22 puh. 0600 900 900 (1,98 e/min pvm)
www.hkt.fi 

Lehdistökuvat ja tiedote löytyvät kuvapankista. Salasanan saat tiedottajalta.
Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt: Helsingin Kaupunginteatteri, vastaava tiedottaja Kaisa Pelkonen, 040 552 3788

Avainsanat: