Mikko Kivisen 35-vuotisjuhlaesitys Kivinen tie saa Helsingin ensi-iltansa Kaupunginteatterissa

Tiedote 12.11.2015

Näyttelijä-muusikko Mikko Kivinen juhlii 35-vuotista uraansa laajalla juhlakiertueella Kivinen tie . Porissa 17. syyskuuta ensi-iltansa saanut, yli 30 paikkakunnalla nähtävä komediamonologi Kivinen tie esitetään kahtena sunnuntaina marras- ja joulukuussa Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä, jonne kiertue myös huipentuu 13. joulukuuta. Helsingin ensi-ilta on Arena-näyttämöllä kolme viikkoa aiemmin, 22. marraskuuta.

Kivisen yhdessä Otto Kanervan kanssa käsikirjoittama ja ohjaama Kivinen tie summaa pitkän uran aikana tehtyä ja tekemättä jäänyttä tavalla, joka jättää vakavikot vähemmistöön. Seuranaan näyttämöllä Kivisellä on vain ukulele sekä 30 Pertti Jarlan hänen elämästään piirtämää Fingerpori-tyyppistä kuvaa kuljettamassa tarinaa eteenpäin kivisellä tiellä.

”Takana on 35 vuotta kiertämistä. On oltu räkäisissä kuppiloissa, suurissa saleissa ja lähes kaikkien teattereiden lavoilla. Välillä ei ole mennyt ihan putkeen, välillä sinnepäin ja joskus on mennyt yllättävänkin hyvin. Ehkä jotakin on kuitenkin nyt opittu, kuten esimerkiksi se, että ei tää niin vakavaa ole. Ei muuta kuin ukulele kainaloon ja menoksi: elämä on elämistä varten!”

Mikko Kivinen on näyttelijä, ohjaaja, juontaja, käsikirjoittaja ja muusikko. Hän on vieraillut lähes kaikissa Suomen suurimmissa teattereissa. Helsingin Kaupunginteatterissa hän on näytellyt vuodesta 1990 asti freelancerina ja kiinnitettynä 2013–2015 sekä vieraillut myös ohjaajana maan suurimmassa teatterissa. Kivinen on huippusuositun Lapinlahden Linnut -laulu- ja soitinyhtyeen alkuperäisiä jäseniä. Hänet muistetaan myös monista hillittömistä tv:n huumorisarjoista, kuten Kummeli , Akkaa päälle ja Herkku & Partanen . Kivinen on esiintynyt lisäksi ääninäyttelijänä piirrossarjoissa ja -elokuvissa. Hänen äänensä on tunnettu myös mainoksista. Kivinen on vieraillut Vilperin Perikunnan levyillä Vapauttakaa Johnny ja Gloria Vilperum Vol 2 .

Kivinen tie -kiertueen verkkosivut ja lehdistökuvat

Kivinen tie -esitykset 22.11.2015 ja 13.12.2015 klo 14 ja 17 Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä (Hämeentie 2)

Liput 27 €

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti, Eerikinkatu 2, ma-pe klo 9-18, la klo 12-18 ja Lippupiste joka päivä klo 7-22 puh. 0600 900 900 (1,98 e/min pvm)
www.hkt.fi 

Lehdistökuvat ja tiedote löytyvät kuvapankista . Salasanan saat tiedottajalta .
Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt: Helsingin Kaupunginteatteri, vastaava tiedottaja  Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi,  040 552 3788 

Avainsanat:

Yrityksestä

Helsingin Kaupunginteatteri on Helsingin teatterisäätiön ylläpitämä moderni kansanteatteri, joka tarjoaa mahdollisimman hyvää ja monipuolista teatteria mahdollisimman laajalle katsojakunnalle. Toiminnan keskeisiä osia ovat kaksikielisyys, laaja perheteatteritarjonta, oman tanssiryhmän (Helsinki Dance Company) tuotannot sekä koko muu monipuolinen teatteritarjonta käsittäen ulkomaisia ja kotimaisia puhenäytelmiä, komediota ja musiikkiteatteria.