Suuri hiljaisuus tuo teatteriharrastajat ammattiteatterin näyttämölle

Report this content

Tiedote 2.5.2018

Helsingin Kaupunginteatterin kolmivuotinen yleisötyöhanke Pääroolissa Jakomäki huipentuu viisi kertaa esitettävään kokopitkään teatteriesitykseen, joka tuo harrastajanäyttelijät kahdelle isolle näyttämölle. Tiivistunnelmainen seikkailukertomus Suuri hiljaisuus – Esitys mahdollisesta tulevaisuudesta saa ensi-iltansa 17. toukokuuta Malmitalolla ja 22. toukokuuta Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa.

Pääroolissa Jakomäki on yksi Helsingin kaupungin Helsingin malli -hankkeista. Hankkeen tavoitteena on tasapainottaa ja monipuolistaa kaupunginosien taide- ja kulttuuritarjontaa sekä kannustaa taidelaitoksia ja taiteen ammattilaisryhmiä toimimaan seiniensä ulkopuolella eri kaupunginosissa yhteistyössä alueen asukkaiden ja yhteisöjen kanssa.

”On hienoa, että monipuolisen ohjelmistotarjontamme lisäksi voimme toteuttaa teatteritoimintaa myös monin eri tavoin. Jakomäessä olemme näiden kolmen vuoden aikana tarjonneet ihmisille mahdollisuuden osallistua ja tutustua teatterityöskentelyyn”, sanoo Pääroolissa Jakomäen koordinaattori, Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyöntekijä Jenny Jumppanen.

”Tämän esityksen ohjaaminen on ollut minulle antoisa ja merkityksellinen prosessi. Lavalla nähdään 26 eri-ikäistä ja upeaa persoonaa. Heistä on muodostunut harjoituskauden aikana yhtenäinen ryhmä, joka tukee ja tsemppaa toisiaan varauksetta. Esitys näyttää yhden mahdollisen kuvan tulevaisuudesta. Mielestäni velvollisuutemme on vaikuttaa tulevaisuuteen omilla teoillamme ja valinnoillamme. Toisesta välittäminen, inhimillisyys ja ystävällisyys ovat arvoja, joita me olemme toteuttaneet työryhmänä. Olkoon tulevaisuus tekojemme mukainen”, sanoo näytelmän ohjaaja Laura Ikonen.

On vuosi 2545 ja tuntemaamme maailmaa ei enää ole. Nuori Aava elää suljettua ja ilotonta arkeaan tulvalta säästyneessä betonikaupungissa, jossa tieto ja kehitys on kielletty. Vähitellen yhteisön luomat kulissit alkavat kuitenkin murentua. Koskettava ja teemoiltaan ajankohtainen näytelmä kertoo tulevaisuuden valinnoista ja yhteiskunnan arvomaailmasta. Uskaltaako Aava ottaa vastuun omiin käsiinsä ja toimia paremman tulevaisuuden puolesta? Mitä jos jossakin on edes pieni hitunen toivoa?

Näyttämöllä nähdään Jakomäen oma aikuisten teatteriryhmä Hilkat ja Hukat sekä jakomäkeläisiä lapsia ja nuoria. Livebändin esittämän intensiivisen musiikin on säveltänyt Timo Oiva. Janne Puustisen kirjoittaman näytelmän ohjaa Laura Ikonen, ja lavastuksen ja puvut on suunnitellut Jonna Kuittinen. Koreografiasta vastaa Sarppa Seppänen, ja kapellimestarina toimii Aleksi Kinnunen.

Suuri hiljaisuus – Esitys mahdollisesta tulevaisuudesta on Helsingin Kaupunginteatterin, Pohjois-Helsingin Bändikoulun ja Kulttuuri Helsinki Malmitalon yhteistuotanto.

Esitys kestää noin 1 t 30 min ja soveltuu yli 10-vuotiaille.

 

Esitykset Malmitalolla 17.5. klo 19, 18.5. klo 19 ja 19.5. klo 15.
Liput (5€) Malmitalon esityksiin www.lippu.fi tai Malmitalon lipunmyynnistä (Ala-Malmin tori 1, lipunmyynti auki 1h ennen näytöstä/lauantaisin 13-18)

Esitykset studio Pasilassa 22.5. klo 19 ja 23.5. klo 19.
Liput (5€) studio Pasilan esityksiin www.lippu.fi tai studio Pasilan lipunmyynnistä 1h ennen esitystä tai Kaupunginteatterin lipunmyynnistä 
(Ensi linja 2, ma-pe klo 9-17.30, Eläintarhantie 5, la klo 11-19)

Lisätiedot esityksestä ja hankkeesta: yleisötyöntekijä Jenny Jumppanen, jenny.jumppanen@hkt.fi, 0406529932 ja www.facebook.com/paaroolissajakomaki

 

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti, Ensi linja 2, ma-pe klo 9-17.30, Eläintarhantie 5 la klo 11-19 ja tuntia ennen esitystä sekä Lippupiste ma-la klo 9 - 21, su klo 10 - 18, puh. 0600 900 900 (1,98 €/min+pvm) 
www.hkt.fi 

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta.
Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt: Helsingin Kaupunginteatteri, vastaava tiedottaja Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi040 552 3788

Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki

 

 

 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

HKT:n kolmivuotinen yleisötyöhanke Pääroolissa Jakomäki huipentuu kokopitkään teatteriesitykseen, joka tuo harrastajanäyttelijät kahdelle isolle näyttämölle.
Tweettaa
Tiivistunnelmainen seikkailukertomus Suuri hiljaisuus saa ensi-iltansa 17.5. Malmitalolla ja 22.5. HKT:n studio Pasilassa.
Tweettaa
Pääroolissa Jakomäki on yksi Helsingin kaupungin Helsingin malli -hankkeista.
Tweettaa

Lainaukset

On hienoa, että monipuolisen ohjelmistotarjontamme lisäksi voimme toteuttaa teatteritoimintaa myös monin eri tavoin. Jakomäessä olemme näiden kolmen vuoden aikana tarjonneet ihmisille mahdollisuuden osallistua ja tutustua teatterityöskentelyyn.
Pääroolissa Jakomäen koordinaattori, Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyöntekijä Jenny Jumppanen
Tämän esityksen ohjaaminen on ollut minulle antoisa ja merkityksellinen prosessi. Lavalla nähdään 26 eri-ikäistä ja upeaa persoonaa. Heistä on muodostunut harjoituskauden aikana yhtenäinen ryhmä, joka tukee ja tsemppaa toisiaan varauksetta. Esitys näyttää yhden mahdollisen kuvan tulevaisuudesta. Mielestäni velvollisuutemme on vaikuttaa tulevaisuuteen omilla teoillamme ja valinnoillamme. Toisesta välittäminen, inhimillisyys ja ystävällisyys ovat arvoja, joita me olemme toteuttaneet työryhmänä. Olkoon tulevaisuus tekojemme mukainen.
Ohjaaja Laura Ikonen