Kauppakamariin siirtyvä Pia Pakarinen haluaa edistää metropolialueen menestystä

Helsingin seudun kauppakamarin johtajaksi nimitetty Pia Pakarinen korostaa yritystoimintaa koskevien päätösten merkitystä alueen menestymisen varmistamiseksi. Yritykset menestyvät, kun virkamiehet ja poliittiset päättäjät ymmärtävät päätöstensä vaikutukset elinkeinoelämään.

-Päätöksiä tehtäessä pitää muistaa, että alueelta on löydyttävä riittävästi yrityksiä, jotka haluavat investoida ja työllistää ja tuottaa siten verotuloja yhteiseen kassaan. Kauppakamarin tehtävänä on muistuttaa päättäjiä tästä sinänsä yksinkertaisesta yhtälöstä ja ehdottaa ratkaisuja, jotka edistävät yritysten menestymistä, sanoo Pia Pakarinen .

KTM,OTK, VTK Pia Pakarinen siirtyy kauppakamariin 11. elokuuta Helsingin Yrittäjien toimitusjohtajan tehtävästä.

-Minulla on henkilökohtainen missio, joka vastaa kauppakamarin missiota vahvistaa yritysten menestystä Helsingin metropolialueella. Kauppakamari on kasvavien, kehittyvien ja kansainvälistyvien yritysten järjestö, johon on hienoa päästä mukaan, Pakarinen sanoo.

Metropolialueen kasvu edellyttää maankäytön tehokkuutta

Helsingin seudun kasvun ja kehityksen lähtökohtana ovat maankäyttö ja liikennejärjestelyt.

-Niiden osalta on tällä hetkellä paljon tekeillä niin Helsingissä kuin koko metropolialueellakin. Kauppakamarin on oltava hankkeissa valppaasti mukana.

-Jotta voimme vahvistaa osaavan työvoiman määrän kasvua, metropolialueen menestys edellyttää myös riittävää asuntotuotantoa, asianmukaisia toimitiloja ja tontteja yrityksille sekä tuotannollisen toiminnan edellytysten vahvistamista. Myös koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointi yritysten ja oppilaitosten yhteisessä Ennakointikamarissa on tärkeää, Pia Pakarinen muistuttaa.

Lisätietoja

Johtaja (11.8.2014 alkaen) Pia Pakarinen, Helsingin seudun kauppakamari

p. 040 529 4989

Avainsanat:

Yrityksestä

Helsingin seudun kauppakamari vahvistaa yritysten menestystä Helsingin metropolialueella osallistumalla aktiivisesti seudun kehittämiseen. Helsingin seudun kauppakamariin kuuluu 21 kunnan alueelta yli 6 700 palveluja, kauppaa ja teollisuutta edustavaa yritystä. Kauppakamari on asiantunteva ja tehokas kumppani liiketoiminnan kehittämisessä. Kauppakamarin Kustannus on arvostettu ammattikirjallisuuden kustantaja, joka julkaisee vuosittain kymmeniä ajankohtaisia teoksia juridiikan, johtamisen, työsuhteen, taloushallinnon ja verotuksen aihealueilta. Kauppakamarin Koulutus järjestää yrityksille laadukkaita ajankohtaiskoulutuksia ja hyödyllisiä verkottumistilaisuuksia.

Tilaa

Lainaukset

Päätöksiä tehtäessä pitää muistaa, että alueelta on löydyttävä riittävästi yrityksiä, jotka haluavat investoida ja työllistää ja tuottaa siten verotuloja yhteiseen kassaan. Kauppakamarin tehtävänä on muistuttaa päättäjiä tästä sinänsä yksinkertaisesta yhtälöstä ja ehdottaa ratkaisuja, jotka edistävät yritysten menestymistä.
Johtaja (alk. 11.82014) Pia Pakarinen, Helsingin seudun kauppakamari