Kohti Euroopan parasta työelämää

Kulttuuristrategia 2 – kirjan julkistustilaisuus

Hallituksen kärkihanke haluaa tehdä suomalaisesta työelämästä Euroopan parasta vuoteen 2020 mennessä. Kunnianhimoista tavoitetta havitellaan ajassa, jossa Suomi rämpii taantumavuosien läpi ja liiketoiminta supistuu.

Ajankuvasta erottuu kuitenkin joukko yrityksiä, jotka ovat edelleen onnistuneet kasvamaan ja kukoistamaan. Nämä Great Place to Work:in® Parhaat työpaikat -tutkimusten menestyjät pärjäävät myös taloudellisesti vaikeina aikoina. Suomen parhaat työpaikat 2015 -tutkimuksen voittajayrityksen toimitusjohtaja on mukana kertomassa, miten he ovat tässä onnistuneet.

Kulttuuristrategia 2 kertoo kahdeksan uutta ja yhden tutun yritystarinan. Kirjan yritykset näyttävät, mitä Euroopan paras työelämä Suomessa parhaimmillaan jo on. Lukijan oman yrityksen kehittämistyön tueksi kirja tarjoaa viitekehyksen kulttuuristrategian rakentamiseen, laajan kokoelman johtamiskäytäntöjä parhaista työpaikoista ja mittarin Euroopan parhaan työelämän etenemisen seuraamiseen.

Tule kuuntelemaan, miten jokainen yritys voi tehdä totta Euroopan parhaasta työelämästä omassa yrityksessään! Ilmoittaudu mukaan tästä.

Lisätietoa:

Hilkka Vainio, markkinointipäällikkö, Helsingin seudun kauppakamari

Email: hilkka.vainio@helsinki.chamber.fi

Puh.: 050 563 6368

Kauppakamari on arvostettu ammattikirjallisuuden kustantaja, joka julkaisee ajankohtaisia teoksia mm. juridiikan, johtamisen ja työsuhteen, taloushallinnon ja verotuksen aihealueilta. Muita suosittuja tuotteita ovat mm. www.kauppakamaritieto.fi, ammattilaisen ajantasainen verkkopalvelu sekä säännöllisesti päivitettävät kansiot.

www.kauppakamarikauppa.fi.

Avainsanat:

Yrityksestä

Helsingin seudun kauppakamari vahvistaa yritysten menestystä Helsingin metropolialueella osallistumalla aktiivisesti seudun kehittämiseen. Helsingin seudun kauppakamariin kuuluu 21 kunnan alueelta yli 6 700 palveluja, kauppaa ja teollisuutta edustavaa yritystä. Kauppakamari on asiantunteva ja tehokas kumppani liiketoiminnan kehittämisessä. Kauppakamarin Kustannus on arvostettu ammattikirjallisuuden kustantaja, joka julkaisee vuosittain kymmeniä ajankohtaisia teoksia juridiikan, johtamisen, työsuhteen, taloushallinnon ja verotuksen aihealueilta. Kauppakamarin Koulutus järjestää yrityksille laadukkaita ajankohtaiskoulutuksia ja hyödyllisiä verkottumistilaisuuksia.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit