TEM:n kohdennettava pikaisesti työvoimamäärärahoja Uudellemaalle

Report this content

Työ- ja elinkeinoministeriön on reagoitava Uudenmaan huolestuttavaan työvoimamäärärahatilanteeseen viipymättä. Uudellamaalla TE-toimisto ei voi tehdä uusia tukipäätöksiä uusien yritysten starttirahoista, palkkatuesta tai nuorten oppisopimuskoulutuksen tukemisesta.

Työ- ja elinkeinoministeriön on reagoitava Uudenmaan huolestuttavaan työvoimamäärärahatilanteeseen viipymättä. Uudellamaalla TE-toimisto ei voi tehdä uusia tukipäätöksiä uusien yritysten starttirahoista, palkkatuesta tai nuorten oppisopimuskoulutuksen tukemisesta.

Valtakunnan tasolla työllisyysmäärärahoja on sitomatta noin 50 miljoonaa euroa.

”Työ- ja elinkeinoministeriön on päätettävä viipymättä työllisyysmäärärahojen kohdentamisesta Uudellemaalle, jos se on mahdollista olemassa olevien budjettikehysten puitteissa”, vaatii Helsingin seudun kauppakamarin koulutusasioiden päällikkö Markku Lahtinen.      

Työllisyysmäärärahoja tarvitaan erityisesti yritysten starttirahoihin, uusien työpaikkojen synnyttämiseen ja nuorisotakuun toteuttamiseen.   

”Työvoimapoliittista tukea olisi ohjattava yhä enemmän työpaikoille ja työyhteisöisille yksilöön sidottujen tukien sijaan. Esimerkiksi nuorisotakuuseen liittyvä palkkatuki voisi hyvin kohdentua suoraan työpaikalla tapahtuvaan ohjaukseen ja ammattiin opettamiseen”, Lahtinen ehdottaa.  

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus on tehnyt periaatepäätöksen työvoimakoulutuksen 205 miljoonan euron määrärahan siirrosta työ- ja elinkeinoministeriöstä ja opetus- ja kulttuuriministeriöön ilmeisesti vuodesta 2017 alkaen. Linjaus on osa tulevaa ammatillisen koulutuksen reformia.    

”Budjetin pääluokkaa olennaisempaa yrityksille on se, että osaamiseen ja koulutukseen suunnattuja tukia voidaan suunnata joustavana kokonaisuutena. Siinä voidaan hyödyntää sekä vakiintuneita ammatillisen koulutuksen järjestäjiä että yksityisillä markkinoilla olevaa palvelutarjontaa”, Lahtinen sanoo.      

Lisätietoja:

Markku Lahtinen, koulutusasioiden päällikkö, Helsingin seudun kauppakamari

050 571 3564, markku.lahtinen@chamber.fi

Avainsanat:

Lainaukset

Työvoimapoliittista tukea olisi ohjattava yhä enemmän työpaikoille ja työyhteisöisille yksilöön sidottujen tukien sijaan. Esimerkiksi nuorisotakuuseen liittyvä palkkatuki voisi hyvin kohdentua suoraan työpaikalla tapahtuvaan ohjaukseen ja ammattiin opettamiseen.
Markku Lahtinen, koulutusasioiden päällikkö
Työ- ja elinkeinoministeriön on päätettävä viipymättä työllisyysmäärärahojen kohdentamisesta Uudellemaalle, jos se on mahdollista olemassa olevien budjettikehysten puitteissa.
Markku Lahtinen, koulutusasioiden päällikkö