Tuotanto painui pakkaselle Helsingin seudulla

Helsingin seudun toimialakatsaus 1/2009

Talouden taantuma tuli myös Helsingin seudulle. Viime vuoden lopulla vaikutukset alkoivat tuntua seudun tuotannossa. Se väheni noin puoli prosenttia vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä. Koko maan tuotanto väheni noin kolme prosenttia.

"Kasvun pysähtyminen johtui ennen kaikkea teollisuuden, rakentamisen ja tukkukaupan taantumisesta. Useimmilla palvelualoilla kasvu jatkui edelleen, joskin selvästi hidastuneena. Alaspäin ollaan menossa, mutta Helsingin seudun elinkeinorakenteesta johtuen ei kuitenkaan samalla vauhdilla kuin muualla Suomessa", sanoo varatoimitusjohtaja Jorma Nyrhilä Helsingin seudun kauppakamarista.

Työllisyyden kasvu jatkui viime vuoden lopulla taantumasta ja irtisanomisista huolimatta. Työllisten määrä lisääntyi edellisvuodesta 2,7 prosenttia ja seudulla sijaitsevat työpaikat 3,3 prosenttia.

"Pitää ottaa kuitenkin huomioon, että lomautukset eivät näy näissä luvuissa. Lomautettuja oli koko Uudellamaalla viime vuoden joulukuussa noin 9700 henkilöä, mutta kuluvan vuoden helmikuussa jo 13 800 henkilöä", korostaa Nyrhilä.

Kaikkien Helsingin seudun päätoimialojen liikevaihdon kasvu hidastui tai pysähtyi viime vuoden lopulla. Yritysten yhteenlasketun liikevaihdon kasvu hidastui yhteen prosenttiin. Palkkasumman kasvu jatkui ja ylitti selvästi liikevaihdon kasvun jokaisella päätoimialalla.

Väestön kasvu suurinta sitten 1990-luvun lopun

Helsingin seudun väestö kasvoi 16 100 hengellä vuonna 2008. Muuttovoiton vaikutus oli 8 500 henkeä.

"Ulkomaalaistaustaisten muuttajien merkitys Helsingin seudun väestönkasvussa on kasvanut vuosi vuodelta. Viime vuonna ulkomaan kansalaisten osuus alueen muuttovoitosta oli lähes 90 prosenttia. Heitä muuttaa seudulle paljon myös muualta Suomesta", toteaa Nyrhilä.

Helsingin seudun väestönkasvun painopiste kääntyi viime vuonna sisäänpäin. Helsingissä ja Espoossa väestönkasvu kiihtyi, mutta kehyskuntien kasvu hidastui. Helsingin asukasluku kasvoi viime vuonna 5 900, Espoon 3 400, Vantaan 2 700 ja kehyskuntien yhteensä 4 100 henkeä.

"Suhteellisesti nopeimmin kasvaneet kunnat olivat viime vuonnakin silti kehyskuntia. Kirkkonummella, Mäntsälässä, Vihdissä ja Sipoossa väestö kasvoi yli 2 prosenttia", sanoo Nyrhilä

Yrityksestä

Helsingin seudun kauppakamari vahvistaa yritysten menestystä Helsingin metropolialueella osallistumalla aktiivisesti seudun kehittämiseen. Helsingin seudun kauppakamariin kuuluu 21 kunnan alueelta yli 6 700 palveluja, kauppaa ja teollisuutta edustavaa yritystä. Kauppakamari on asiantunteva ja tehokas kumppani liiketoiminnan kehittämisessä. Kauppakamarin Kustannus on arvostettu ammattikirjallisuuden kustantaja, joka julkaisee vuosittain kymmeniä ajankohtaisia teoksia juridiikan, johtamisen, työsuhteen, taloushallinnon ja verotuksen aihealueilta. Kauppakamarin Koulutus järjestää yrityksille laadukkaita ajankohtaiskoulutuksia ja hyödyllisiä verkottumistilaisuuksia.

Tilaa

Liitteet & linkit