Vuorineuvos Jaakko Ihamuotila: Päätös E18- tiestä saatava syksyn aikana

Hallituksen budjettiriihessä päätettiin, että liikennepoliittista selontekoa valmisteleva ministerityöryhmä arvioi E18 Helsinki-Vaalimaa –tieosuuksien toteutusedellytyksiä ja aikataulua ja valmistelee asiasta ehdotuksen. Kauppakamarien E18-valtuuskunnan puheenjohtaja Jaakko Ihamuotila pitää välttämättömänä, että ministerityöryhmän arvio ja toimenpide-ehdotus tehdään jo kuluvan syksyn aikana.

Kauppakamarien mielestä vuoden 2008 valtion talousarvioon on saatava:
- rahoituspäätös Kehä III:n Hämeenlinnanväylä-Lentoasemantie -välin pikaparannuksesta ja Haminan ohikulkutien rakentamisesta,
- periaate- ja aikataulupäätös Hämeenlinnanväylä-Vaalimaa –välin rakentamisesta kokonaan moottoritietasoiseksi tieksi vuoteen 2015 mennessä sekä
- periaatepäätös uusien rahoitusmallien vaihtoehtoisesta käyttämisestä perinteisen budjettirahoituksen sijasta.

"E18-tien merkitystä korostaa Venäjän ja erityisesti Pietarin alueen nopea vaurastuminen, joka on lisännyt investointeja siellä merkittävästi. Sujuva ja turvallinen tieyhteys kasvaville Venäjän markkinoille on tärkeä kilpailuetu suomalaiselle elinkeinoelämälle. E18-tietä on kehitettävä kansallisena hankkeena", sanoo vuorineuvos Ihamuotila.

Kauppakamarien E18-valtuuskunnan puheenjohtaja, vuorineuvos Jaakko Ihamuotila puhui tänään Kotkassa liikennepoliittisen selonteon keskustelutilaisuudessa.

Yrityksestä

Helsingin seudun kauppakamari vahvistaa yritysten menestystä Helsingin metropolialueella osallistumalla aktiivisesti seudun kehittämiseen. Helsingin seudun kauppakamariin kuuluu 21 kunnan alueelta yli 6 700 palveluja, kauppaa ja teollisuutta edustavaa yritystä. Kauppakamari on asiantunteva ja tehokas kumppani liiketoiminnan kehittämisessä. Kauppakamarin Kustannus on arvostettu ammattikirjallisuuden kustantaja, joka julkaisee vuosittain kymmeniä ajankohtaisia teoksia juridiikan, johtamisen, työsuhteen, taloushallinnon ja verotuksen aihealueilta. Kauppakamarin Koulutus järjestää yrityksille laadukkaita ajankohtaiskoulutuksia ja hyödyllisiä verkottumistilaisuuksia.

Tilaa