Helsingin juhannuksen parhaat palat

Report this content

Helsingin kadut hiljenevät juhannukseksi, mutta kaupungissa keskikesän juhlaa viettävien iloksi tarjolla on useita tapahtumia. 

Seurasaaren juhannusvalkeat

Seurasaaren juhannusvalkeita on järjestetty jo yli 60 vuotta. Perinteinen juhannuksen vietto alkaa aattona 19. kesäkuuta kello 16. Tänä vuonna juhlaan voi matkata vesibussilla, jolla Seurasaareen pääsee myös tulevan heinäkuun viikonloppuina.

Juhannusvieraille on luvassa monenmoista ohjelmaa suomalaisista kansantansseista ja musiikkiesityksistä juhannussalon nostoon ja hevosajeluihin. Perinteisten juhannussalkojen rinnalle kohoaa tänä vuonna myös urbaani juhannussalko, jonka suunnittelukilpailu on ollut kaikille avoin. Voittajatyön valitsee juhannusaattona muotoilija Stefan Lindfors.

Juhannustulilla voi vertailla myös erilaisia maakuntakokkoja. Yhdeksän perinnekokon rinnalle nousee tänä vuonna lisäksi elämystaiteilija Marika Walldénin suunnittelema Ukkosen henki -tuliveistos. Pääkokon sytyttää juhannushääpari klo 22 ja illan päätteeksi pyörähdellään vielä pelimannimusiikin tahdissa. Keskikesän juhlaa vietetään Seurasaaressa aina yömyöhään kello yhteen asti.

Liput Seurasaaren juhannusvalkeille maksavat 20 €, alle 15-vuotiaat pääsevät aikuisen seurassa mukaan maksutta. Juhannusaattona vesibussi liikennöi Helsingin Merisatamasta (Kaivopuiston laituri) Seurasaareen ja takaisin klo 15–23 (www.aavalines.fi). Yhdensuuntainen vesibussimatka 3,50-7 €.

Pihlajasaaren juhannus

Pihlajasaaren juhannuskokko sytytetään aattona kello 21. Ravintolan meriterassilla voi nauttia ruokaa ja juomaa tanssimusiikin tahtiin. Ravintolan keittiö on juhannusaattona auki klo 18 asti, minkä jälkeen grilli on kuumana ravintolan meriterassilla. Juhannuspäivänä ravintola on auki normaalisti klo 11–20.30. Pihlajasaareen pääsee JT-Linen vesibussilla Merisatamanrannasta ja Ruoholahdesta. Edestakainen matka vuoroaluksella 3,50-6 €.

Juhannuksen viettoa Kaivopuistossa, Kivinokassa ja Stansvikissa

Juhannuskokko sytytetään myös Kaivopuistossa Café Ursulan edustalla aattona klo 21.30. Ravintola on avoinna klo 9–24 ja à la carte -listan antimista voi nauttia klo 21 asti. Ohjelmassa on myös yhteislaulua ja menoa tahdittaa hanuristi Kari Vesa.

Kivinokan tanssilavalla pyörähdellään Dallapé-orkesterin tahdissa. Samalla vietetään orkesterin 90-vuotisjuhlaa. Dallapé perustettiin vuonna 1925 juuri Kivinokassa sijainneella tanssilavalla. Myös Kivinokassa sytytetään aattoillalla juhannuskokko ja buffetissa on tarjolla pientä purtavaa ja kahvia. Kivinokan juhannusjuhlat käynnistyvät kello 18 alkaen.

Stansvikin kartanon mailla Laajasalossa sijaitsevassa Ravintola Stansvikissa juhlitaan myös juhannusta perinteisin menoin. Aattona on tarjolla lounasbuffet klo 10.30–14.30 ja klo 20 alkavia iltajuhlia tahdittaa livebändi. Ravintola on avoinna läpi juhannuksen.

Juhannusristeilyt

Juhannuskokkoja voi ihailla myös merellä seilaten. Juhannusristeilyjä tekevät ainakin Strömma (www.stromma.fi), IHA-Lines (www.ihalines.fi), Royal Line (www.royalline.fi) ja J.L. Runeberg (www.msjlruneberg.fi).  

Juhannustanssit

Juhannusta tanssitaan We Love Helsingin jo perinteeksi muodostuneissa Juhannustansseissa, joihin pääsee tänäkin vuonna osallistumaan kolmena iltana. Keskikesää juhlitaan kotimaisen iskelmän ja klassikoiden voimin torstaista lauantaihin 18.–20. kesäkuuta Ravintola Kuudennella Linjalla ja Kaikussa.

Juhannusta voi viettää myös Linnanmäellä. Huvipuiston Estradilla pääsee tanssimaan juhannustansseja juhannusaattona 19. kesäkuuta klo 18 alkaen Kaisa-Mari Ruokolaisen & FoxPopin johdolla.

Juhannussaunat

Monet kaupunkisaunat lämmittävät juhannussaunan. Arlan sauna (Kaarlenkatu 15) on normaalisti avoinna kello 14–20 myös juhannusviikonloppuna 19.–21. kesäkuuta. Kotiharjun puulämmitteinen korttelisauna (Harjutorinkatu 1) pitää kiukaat kuumina juhannusaattona 19. kesäkuuta klo 12–16 (17). Sauna Hermanni (Hämeentie 63) on auki juhannusaattona klo 10–15.

Keskikesän herkuttelua

Rauhallinen kesäkaupunki on kuin luotu piknikille ystävien kera. Juhannuksen herkkuja voi noutaa Helsingin kauppahalleista vielä juhannusaattona klo 8–12 ja kaikilta toreilta klo 15 asti. Kauppatori on avoinna myös 20.–21. kesäkuuta klo 10–17. Ravintoloista koko juhannuksen ovat avoinna muun muassa Ravintola Sunn ja Savotta Torikortteleissa sekä Ravintola Kappeli. Lisää vinkkejä löytyy liitteenä olevasta juhannusmuistiosta.

Kaupunkijuhannus inspiroi helsinkiläisiä

Visit Helsingin ja Radio Helsingin keväisessä HelsinkiSecret-kampanjassa etsittiin Helsingin salaisuutta. Juhannusta Helsingissä muisteltiin useammassakin kirjoituksessa.

”Minun Helsingin salaisuuteni on liikkua kaupungilla kesäöinä kun kadut ovat hiljaiset. Myös juhannusaatto ja -päivä sopivat tähän aution Helsingin tarkkailuun hyvin. Voi kuunnella musiikkia kuulokkeista ja laulaa ääneen ilman että kukaan kuulee. Parasta.”

”Vietin juhannusta muutama vuosi sitten Kruunuvuoressa meren rannalla. Kokosimme kaupunkijuhannusta viettämään jääneet ystävät ja tutut yhteen ja pyöräilimme helteessä Laajasaloon. Mukaan pakattiin hyvää ruokaa ja piknik-viltit. Isoin yllätys odotti paikan päällä. Rantakalliolla ränsistyneiden Kruunuvuoren huviloiden kupeessa nökötti vanha mökki. Mökin ulko-oveen oli naulattu lappu, joka alkoi sanoilla: ’Kaikkien mökki, myös sinun.’ Mökissä oli kerrossänky ja petivaatteet sekä matot lattialla ja verhot ikkunoissa. Helteinen kaupunkijuhannus huipentui mökkijuhannukseen meren rannalla reilut 10km Helsingin keskustasta.”

Lisää Helsingin salaisuuksia osoitteessa www.helsinkisecret.fi.

Kuvia median käyttöön: http://materialbank.visithelsinki.fi/?cart=1438-ieflahlcga&l=EN

Lisätiedustelut:
Viestintä- ja mediavastaava Laura Saksala, Visit Helsinki/Helsingin Markkinointi Oy, laura.saksala@hel.fi tai

puh. 09 310 25855.

Visit Helsinki on markkinointinimi, jota käyttää Helsingin Markkinointi Oy. Helsingin Markkinointi Oy on Helsingin kaupungin omistama markkinointiyhtiö.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Helsingin kadut hiljenevät juhannukseksi, mutta kaupungissa keskikesän juhlaa viettävien iloksi tarjolla on useita tapahtumia.
Tweettaa