Huippuosaaminen houkuttelee yhä useammin kongresseja Helsinkiin

Report this content

Helsingissä järjestettiin viime vuonna 275 kansainvälistä kongressia, joiden reilut 35 200 osallistujaa toivat kaupunkiin 66,5 miljoonan euron matkailutulot. Suurten kansainvälisten kongressien järjestäminen Helsingissä nojautuu luotettavan maineen ohella yhä useammin paikalliseen huippuosaamiseen. Vuotuisen Pro Congress -palkinnon sai Helsingin ehdokas professori Antti Lauerma. 


(c) Visit Helsinki

Yli puolet (54 %) koko maassa järjestetyistä kongresseista järjestettiin vuonna 2015 pääkaupunkiseudulla ja kongressiosallistujista lähes puolet (48 %) oli Helsingin kongresseihin osallistuneita vieraita. Yli tuhannen osanottajan kongresseja oli Helsingissä viime vuonna kaikkiaan neljä.

- Helsinki on jo pitkään kuulunut maailman 20 suosituimman kongressikaupungin joukkoon*. Kiinnostavuuteemme vaikuttavat luotettava maine, palvelujen korkea taso, hyvät yhteydet ja turvallisuus. Merkittävien kongressien saamista edesauttaa yhä enemmän myös huippuosaamisemme ja tutkimuksen korkea taso monella tieteen alalla, toteaa Helsinki Convention & Events Bureaun kongressipäällikkö Kaiju Pitkänen.

Eniten kongresseja järjestettiin matematiikan ja luonnontieteiden, historian ja yhteiskuntatieteiden sekä taloustieteiden, johtamisen ja viestinnän aloilta.

Kuluvana vuonna järjestetään myös merkittäviä kongresseja. Tulevan kesän suurimmat kongressit ovat Jehovan todistajien kokous juhannuksena (10 000 osallistujaa), kesäkuun lopussa järjestettävä ICANN 56 Policy Forum (1500 osallistujaa), joka siirtyi Helsinkiin Panama Citystä zikavirusvaaran takia, sekä heinäkuun alussa järjestettävä eurooppalainen lisääntymislääketieteen jättikongressi ESHRE, johon odotetaan jopa 8000 osallistujaa.

- Jehovan todistajien kokouksen ja ESHRE-kongressin kokoisia tapahtumia on vain noin puoli prosenttia kaikista maailmaa kiertävistä, noin kymmenestätuhannesta kongressista ja kilpailu niistä on kova. Elinkeinon kannalta näin isot tapahtumat ovat merkittäviä, ja esimerkiksi ESHRE-kongressi tuo Helsinkiin noin 15 miljoonan euron matkailutulon, Pitkänen jatkaa.

Pro Congress -palkinto tänäkin vuonna Helsingin ehdokkaalle

Finland Convention Bureaun vuotuinen Pro Congress -palkinto myönnettiin toisena vuotena peräkkäin Helsingin ehdokkaalle, tällä kertaa professori Antti Lauermalle. Hän on erittäin arvostettu ja ansioitunut ihotautien ja allergologian alan lääkäri, tutkija, pedagogi ja luennoitsija niin kotimaassa kuin ulkomailla. Lauerma toimii tällä hetkellä HYKS Tulehduskeskuksen johtavana ylilääkärinä ja toimialajohtajana sekä Helsingin yliopistossa soveltavan ihotautien ja allergologian professorina.

Kansainvälisesti arvostetun työn ja laajojen kontaktiverkostojen ansiosta Lauermalla on ollut suuri rooli tieteellisten seminaarien ja konferenssien järjestämisessä Suomessa. Merkittävin saavutus tällä saralla on maailman suurimman allergia-alan kongressin EAACIn saaminen Helsinkiin vuodeksi 2017 kolmannella yrittämällä. Lauerma toimii kokouksen presidenttinä.

- EAACI on yksi suurimpia Suomessa koskaan järjestettyjä kansainvälisiä kongresseja, ja se voitettiin Helsinkiin alan huippuosaamisen lisäksi pitkälti Antti Lauerman sinnikkyyden ja peräänantamattomuuden ansiosta. Kongressin merkitys tiedeyhteisölle on huomattava, ja samalla sen taloudellisten vaikutusten lasketaan nousevan yli 15 miljoonaan euroon, kertoo Kaiju Pitkänen Helsinki Convention and Events Bureausta.

*Union of International Associations


Taustatietoa:
Finland Convention Bureau julkaisee vuosittain suomalaisten kongressikaupunkien kansainvälisten kongressien tilaston. www.visitfinland.fi/tutkimukset-ja-tilastot/kongressitilastot

Lisätiedot:
Kaiju Pitkänen, kongressipäällikkö, Helsinki Convention & Events Bureau, kaiju.pitkanen@hel.fi,
puh. 040 358 1718

Laura Saksala, viestintä- ja mediavastaava, Visit Helsinki, laura.saksala@hel.fi, puh. 040 351 6576

www.visithelsinki.fi, www.meethelsinki.fi

Helsinki Convention & Events Bureau ja Visit Helsinki ovat markkinointinimiä, joita käyttää Helsingin Markkinointi Oy. Helsingin Markkinointi Oy on Helsingin kaupungin omistama markkinointiyhtiö.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Helsingissä järjestettiin viime vuonna 275 kansainvälistä kongressia, joiden reilut 35 200 osallistujaa toivat kaupunkiin 66,5 miljoonan euron matkailutulot. Vuotuisen Pro Congress -palkinnon sai Helsingin ehdokas professori Antti Lauerma. Suurten kansainvälisten kongressien järjestäminen Helsingissä nojautuu luotettavan maineen ohella yhä useammin paikalliseen huippuosaamiseen.
Tweettaa

Lainaukset

Helsinki on jo pitkään kuulunut maailman 20 suosituimman kongressikaupungin joukkoon*. Kiinnostavuuteemme vaikuttavat luotettava maine, palvelujen korkea taso, hyvät yhteydet ja turvallisuus. Merkittävien kongressien saamista edesauttaa yhä enemmän myös huippuosaamisemme ja tutkimuksen korkea taso monella tieteen alalla.
Kaiju Pitkänen, kongressipäällikkö, Helsinki Convention & Events Bureau
Jehovan todistajien kokouksen ja ESHRE-kongressin kokoisia tapahtumia on vain noin puoli prosenttia kaikista maailmaa kiertävistä, noin kymmenestätuhannesta kongressista ja kilpailu niistä on kova. Elinkeinon kannalta näin isot tapahtumat ovat merkittäviä, ja esimerkiksi ESHRE-kongressi tuo Helsinkiin noin 15 miljoonan euron matkailutulon.
Kaiju Pitkänen, kongressipäällikkö, Helsinki Convention & Events Bureau
EAACI on yksi suurimpia Suomessa koskaan järjestettyjä kansainvälisiä kongresseja, ja se voitettiin Helsinkiin alan huippuosaamisen lisäksi pitkälti Antti Lauerman sinnikkyyden ja peräänantamattomuuden ansiosta. Kongressin merkitys tiedeyhteisölle on huomattava, ja samalla sen taloudellisten vaikutusten lasketaan nousevan yli 15 miljoonaan euroon.
Kaiju Pitkänen, kongressipäällikkö, Helsinki Convention & Events Bureau