Talven valopilkku Lux Helsinki käynnistyy lauantaina

Report this content


Kuva: N2 Albiino

Tutut rakennukset ja tilat muuntuvat ainutlaatuisiksi kaupunkitaideteoksiksi 6.–10.1.2018. Tänä vuonna Lux Helsinki valaisee osan reitistään ensimmäistä kertaa myös aamuvirkkujen iloksi.

Lux Helsingin reitin avaa loppiaislauantaina Esplanadin puistoon, J. L. Runerbergin muistomerkin ympärille rakentuva pienten valoteosten sarja Mikrogalleria. Useita taiteilijoita yhteen kokoavassa galleriassa nähdään monipuolinen kattaus video-, valo- ja käsitetaidetta. Festivaalivieraat pääsevät esimerkiksi kurkistamaan, miltä näyttää purkkiin säilötty auringonlaskun valo ja tapaamaan pienenpienen japanilaisen cowboyn.

Reitti jatkuu Esplanadin puistosta kohti Erottajan paloasemaa, siitä edelleen Kasarmitorin kautta Espan Lavalle ja Senaatintorille.11 valoteoksesta koostuva reitti on tarkoitettu kuljettavaksi dramaturgisena kokonaisuutena alkupisteestä loppupisteeseen, teokselta toiselle järjestyksessä edeten. Reitillä nähdään valotaiteen kirjoa ultraviolettigraffiteista arkkitehtuuria manipuloiviin videoteoksiin ja yhteiskunnallisesti ajankohtaisiin töihin.

Festivaalilla jälleen myös runsas ohjelma- ja ravintolakokonaisuus

Valoteoksien ohella Lux Helsinki tarjoaa ohjelmaa läpi festivaalin. Senaatintorin Light Paint Box -valomaalausateljeessa kansainvälinen taiteilijakaarti ikuistaa kävijät valomaalauksien värittämiin potretteihin. Kaupunginmuseolla pääsee syventymään Lux Helsingin teosten tarinoihin tarkemmin avajaisviikonlopun taiteilijahaastatteluissa. Reitin varrella sijaitsevat Designmuseo ja Arkkitehtuurimuseo pitävät oviaan auki Kaupunginmuseon tapaan jokaisena festivaalipäivänä kello 22 asti.

Valoa Helsingissä 2018 -seminaarissa keskustellaan valosta kaupunkiympäristön elävöittäjänä: paneelikeskustelun lisäksi Ruotsin arvostetuin valoasiantuntija, teknologiahistorioitsija Jan Garnert luennoi valon ja pimeyden historiasta kaupungeissa. Maailmalla suuren suosion saavuttanut Bring Your Own Beamer -konsepti saapuu toistamiseen Lux Helsinkiin. Siellä halukkaat pääsevät jälleen esittämään omaa valo- ja videotaidettaan industrial-henkisessä klubiympäristössä Kaapelitehtaalla.

Lux Helsinki Eat -ravintoloissa on viime vuoden tapaan tarjolla festivaalia varten suunniteltuja menuja. Tänä vuonna festivaali valaisee osan reitistään ensimmäistä kertaa myös aamuvirkkujen iloksi: Lux Aamu ilahduttaa viimeisenä festivaalipäivänä 10.1. klo 7–9. Koko ohjelmaan ja tarkempiin aikatauluihin voi tutustua täällä.

Reitille aiemmin kaavailtu italialaisteos jäi tuotantoteknisistä syistä pois ohjelmasta.

Lux Helsinki 6.–10.1.2018 klo 17­–22
Lux Aamu (teokset 1, 9, 10, 11) 10.1.2018 klo 7–9
Tapahtumaan on vapaa pääsy, ja se on esteetön sekä ikärajaton.

Partnerit: OP Helsinki, SATO, Sun Effects
Kumppanit: City, Granlund, Johan & Nyström, Local Crew
Tuotantopartneri: Bright Group
Yhteistyössä: Unkarin tiede- ja kulttuurikeskus

***

Lux Helsinki -valofestivaalin järjestää Helsingin kaupunki. Kaupungin osalta tapahtumaa koordinoi tuottaja Emma Lumme, ja valofestivaalin tuotannosta vastaa Sun Effects Oy. Festivaalin taiteellisesta suunnittelusta vastaavat Ilkka Paloniemi ja Matti Jykylä.

***

Median yhteydenotot:

Annina Pikkumäki
Mellakka Helsinki
+358 40 575 5776
annina@mellakkahelsinki.fi

Materiaalit:

Kuvapankki 

Verkkosivut:

Lux Helsinki

Sosiaalinen media:

Facebook
Twitter
Instagram

#luxhelsinki

Tilaa

Multimedia

Multimedia