Himoksen matkailuluvut hyviä

Himoksen vapaa-ajankeskus ja Jämsän kunta matkailualueena ovat vuoden 2009 lukujen mukaan selvinneet taantumasta hyvin. Tuoreet tunnusluvut osoittavat, että matkailu Jämsän seudulla on kasvanut kuluneen vuoden aikana 14,1 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, kun se muualla Suomessa vähentyi 4,5 prosenttia. Suomalaiset tuntuvatkin suosivan taantumassa kohtuuhintaista kotimaan matkailua.

Jämsässä sijaitseva HimosLomat on isoin majoitus- ja ohjelmapalveluita Keski-Suomen alueella tarjoava yritys. Valtakunnallisesti HimosLomien HimosAreena on yksi merkittävimmistä viihdetapahtumien näyttämöistä. Esimerkiksi The Voice Juhannus Himosfestival on yksi Suomen suuremmista keskikesän tapahtumista ja se keräsi viime vuonna 38 000 juhlijaa. Heinäkuussa järjestetyssä Himos Iskelmäfestivaalissa puolestaan vieraili 16 000 iskelmämusiikin ystävää. Talvikaudella hiihtokeskus Himosvuori tarjoaa lomailijoille Etelä- ja Keski-Suomen monipuolisimmat ja pisimmät rinteet. Kotimaan lomailijoiden määrä noussut Himoksella yöpyvien suomalaisten lomailijoiden määrä on kasvanut edellisvuoteen verrattuna peräti 17 prosenttia. Työnsä puolesta HimosLomien huviloissa, mökeissä ja hotellihuoneissa yöpyvien suomalaisten määrä puolestaan laski kuusi prosenttia. HimosLomien asiakkaista 74 prosenttia on tänä vuonna ollut suomalaisia. Suurimmat ulkomaiset asiakasryhmät ovat olleet virolaiset ja venäläiset. Himoksen ohella koko Jämsällä on takana suotuisa vuosi. Kotimaisia yöpyjiä vieraili alueella tammi-syyskuussa 26,8 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Ulkomaisten yöpyjien määrän laski edellisvuodesta 22,8 prosenttia. Kokonaisuudessaan Jämsän seudun majoitusliikkeissä yöpymisten määrä lisääntyi tammi-syyskuussa 14,1 prosenttia edellisvuodesta, kun se muualla Suomessa väheni 4,5 prosenttia. ”Himos kiinnostaa suomalaisia juuri nyt hintatasonsa, maantieteellisen läheisyytensä ja ympärivuotisuutensa vuoksi. HimosLomat on puolestaan säilyttänyt ja ehkä jopa lisännyt houkuttelevuuttaan keskittymällä entistä enemmän asiakaspalvelun kohentamiseen sekä palvelutarjonnan laajentamiseen ja parantamiseen,” HimosLomien toimitusjohtajana Tiina Mäntyharju kertoo. Himoksen aluetta kehitetään voimakkaasti HimosLomat on tarjonnut majoituspalveluita Himoksen alueella vuodesta 1989. Yritys on alusta alkaen ollut mukana kehittämässä alueen toimintaa ja tarjontaa. Tänä vuonna se on keskittynyt muun muassa HimosAreenan ohjelmatarjonnan monipuolistamiseen sekä festivaalitoimintaan. Lisäksi viikko-ohjelmaa on laajennettu ja lomia paketoitu koko perhettä koskeviksi, kohtuuhintaisiksi tuotteiksi. Yleisilmettä on kohennettu remonteilla ja siisteyteen kiinnitetty erityistä huomiota. Himos–Päijänne -Master Planin mukaan Himokselle suunnitellaan isoja rakennushankkeita lähivuosina toteutettavaksi. Niiden toivotaan osaltaan entisestään kasvattavan Himoksen ja Jämsän seudun houkuttelevuutta helppona ja ympärivuotisena matkakohteena. Himoksen alueelle on suunniteltu myös 18 –reikäinen golfkenttä, jolla on jo rakennuslupa ja jonka investointipäätöksiä odotetaan lähiaikoina. Himos haluaa tarjota harrastusmahdollisuuksia jokaiselle vuodenajalle. Golfista tulee yksi osa kevään, kesän ja alkusyksyn harrastusvalikoimaamme. Golffareiden määrä Keski-Suomessa on kasvussa jo nyt. Tällä kaudella harrastajamäärä kasvoi peräti 4,1 % edellisvuodesta.

Tilaa

Liitteet & linkit