Hintaopas ennustaa: Uuden FIFA 18 -pelin hinta laskee kahdeksan viikon päästä

Report this content

Edellisvuosien lanseerauksista voi ennustaa hintakehitystä.



Tiedotusvälineille 22.9.2017

Jalkapallofaneille syksyn tulo tarkoittaa ennen kaikkea uutta FIFA-peliä, jota jonotetaan maailmalla jopa yötä myöten. Hintaopas selvitti, milloin FIFA 18 PS4 kannattaa hankkia, mikäli mielii saada pelin hieman edullisempaan hintaan.

FIFA 18 -demo on jo julkaistu ja itse peli on saatavilla 29. syyskuuta 2017 alkaen hintaan 69,95 euroa. Pelistä julkaistaan myös erillinen FIFA 18 Ronaldo Edition, joka tulee myyntiin hieman aiemmin, 26. syyskuuta, hintaan 89,95 euroa.

Hintavertailu Hintaoppaan sivuilla osoittaa, että ennakkotilaajat saavat pelin tällä hetkellä halvimmillaan 59,00 euron hintaan Discshopista. Hintahaarukka on kuitenkin melkoinen, sillä kalleimmillaan peli löytyy Viihdemaan valikoimista hintaan 88,30 euroa.

Hintaoppaan aikaisempien vuosien tilastoista näkee, että hinnassa voi halutessaan myös säästää ostamalla pelin joko kahdeksan viikkoa julkaisun jälkeen Black Friday -alennusmyynneistä tai heti joulun jälkeen. Samanlaisen trendin on havainnut myös Hintaoppaan brittiversio PriceSpy, joka on seurannut FIFA-hintojen kehitystä jo vuodesta 2014.

“FIFA on yksi vuoden odotetuimmista peleistä. Suuren suosion vuoksi sen hinta vaihtelee kovasti. Maltillisimpien kannattaa vielä odottaa Black Friday -tarjouksia, sillä siihen aikaan hinnat ovat todennäköisesti edullisimmillaan”, sanoo Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett.

”Hinnan kehitystä voi muutenkin seurata Hintaoppaan sivuilta, jos ei halua maksaa pelistä liikaa. Helpoiten se onnistuu hintavahdilla, joka ilmoittaa kaikista muutoksista.”

Hinnat tarkistettu Hintaoppaan sivuilta 20.9.2017. Kuvat hintatilastoista löytyvät Hintaoppaan sivuilta osoitteesta https://hintaopas.fi/product.php?pu=3701878.

Lisätietoja
Liisa Matinvesi, maajohtaja, Hintaopas.fi
050 414 9301
liisa.matinvesi@hintaopas.fi

Hintaopas
Hintaopas.fi on riippumaton ja Suomen kattavin tuotteiden vertailupalvelu. Hintaopas sisältää yli 700 suomalaisen ja ulkomaisen verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot, jotka helpottavat kuluttajien päätöksentekoa. Hintaoppaan käyttäminen on ilmaista ja läpinäkyvää, koska palvelu pyrkii kattamaan kaikki verkkokaupat huolimatta siitä, ovatko ne Hintaoppaan asiakkaita vai eivät. Kuluttajilla on mahdollisuus antaa tuotteille sekä verkkokaupoille arvosanoja. Hintaopas on perustettu vuonna 2002 ja toimii samalla konseptilla useissa maissa. Kasvava yritys työllistää tällä hetkellä yli 200 henkilöä. Hintaoppaan omistaa norjalainen mediakonserni Schibsted Media Group, johon kuuluvat Suomessa myös toimivat Tori.fi, Let’s Deal ja Lendo. Lisätietoja: www.hintaopas.fi.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia