HIQ:LLE KAKSI RED DOT MUOTOILUPALKINTOA

HiQ:n helsinkiläinen designtiimi Great Apes jatkaa voittokulkuaan. Nyt saavutettiin kaksi palkittua työtä Red Dot Award: Communication Design 2017 -kilpailussa.
– Olemme erittäin ylpeitä, että voitimme globaalisti arvostetussa kilpailussa peräti kahdessa sarjassa tänä vuonna, sanoo Niko Sipilä, Great Apesin luova johtaja. 

Palkinnot Red Dot Award: Communication Design 2017 -kilpailussa tulivat Quantum Break -pelin käyttöliittymän suunnittelusta sekä Elisan ”Feel the Game” -kampanjasta. Kisaan osallistui tänä vuonna yli 8000 työtä yli 50 maasta. Palkinnot jaetaan suuressa gaalassa, joka pidetään Berliinissä 27. lokakuuta.

–Olemme erittäin otettuja kahdesta tämän vuotisista Red Dot -muotoilupalkinnoista, jotka tulivat hyvin eri tyyppisistä projekteista. Projektien monimuotoisuus ja suunnittelu erilaisille alustoille on aina ollut yksi ajureistamme. Tunnustuksen saaminen edelleen todistaa, että tästä on tullut yksi meidän olennaisimmista vahvuuksistamme, sanoo Niko Sipilä, luova johtaja.

Red Dot Design Award perustettiin jo vuonna 1955 ja sitä ohjaa saksalainen Design Zentrum NRW instituutti.  Palkinnolle ominaista punaista pistettä pidetään yhtenä maailman arvostetuimpana laadun takeena hyvälle suunnittelulle.

Tämä on kolmas kerta lyhyen ajan sisällä, kun HiQ:n Great Apes palkitaan heidän Quantum Break -pelin käyttöliittymäsuunnittelustaan. Aikaisemmat alan tunnustukset ovat tulleet kotimaassa Vuoden Huiput -kilpailun Kultahuipun muodossa ja kansainvälisesti European Design Awards voitolla.

–On mahtavaa, miten onnistuimme jälleen kerran kovimmassa mahdollisessa kilpailuissa. Tämä osoittaa myös kuinka olemme edistyneet digitaalisen tuotesuunnittelun saralla, sanoo Lars Stugemo, HiQ:n CEO.

HiQ:n Great Apes on yksi eniten kansainvälistä menestystä kerännyt suomalainen digitoimisto, jonka aikaisempiin palkintoihin kuuluvat mm. Webby Awards -ehdokkuuksia, kolme aikaisempaa Red Dot Design Award -muotoilupalkintoa, Eurobest-pronssia, sekä useita palkittuja töitä pohjoismaissa Grand One ja Grafian Vuoden Huippu -kilpailuissa.

Great Apesin asiakkuuksia ovat mm. Linnanmäki, Microsoft, Lidl, Amer Sports, Royal Ravintolat, Paulig Group, Kalevala Koru, Suomen Puolustusvoimat ja Veikkaus.


Lisätietoja
Jukka Rautio, toimitusjohtaja, HiQ Finland, puh: 040 - 827 1142, email: jukka.rautio@hiq.fi
Erik Ridman, Head of Communications, HiQ, tel. +46 70 750 80 60, email: erik.ridman@hiq.se 

HiQ parantaa maailmaa yksinkertaistamalla ja parantamalla ihmisten arkea tekniikan avulla. Olemme oikea kumppani organisaatioille, jotka haluavat saada aikaan tuloksia, joilla on merkitystä digitaalisessa maailmassa. HiQ:lla työskentelee 1600 asiantuntijaa neljässä eri maassa. Yritys perustettiin 1995 ja sen osake on noteerattu Tukholman pörssissä keskisuurten yritysten listalla (Nasdaq Stockholm Mid Cap). Lisätietoa on osoitteessa www.hiq.fi

Yrityksestä

HiQ parantaa maailmaa yksinkertaistamalla ja parantamalla ihmisten arkea tekniikan avulla. Olemme oikea kumppani organisaatioille, jotka haluavat saada aikaan tuloksia, joilla on merkitystä digitaalisessa maailmassa. HiQ:lla työskentelee 1600 asiantuntijaa neljässä eri maassa. Yritys perustettiin 1995 ja sen osake on noteerattu Tukholman pörssissä keskisuurten yritysten listalla (Nasdaq Stockholm Mid Cap). Lisätietoa on osoitteessa www.hiq.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit