PALKITTU ABC-MOBIILITANKKAUS YKSINKERTAISTAA TANKKAUSKOKEMUKSEN

Report this content

S-Pankki uudistaa rohkeasti markkinaa asiakkaidensa arkea helpottavilla digipalveluilla. HiQ on toteuttanut S-mobiiliin uudenlaisen mobiilitankkauspalvelun. Ainutlaatuinen palvelu toi S-mobiilille hiljattain kansainvälisen teknologiapalkinnon.

National Association of Convenience Stores (NACS) -järjestö jakaa Insight European Technology Implementation -palkinnon eurooppalaiselle edelläkävijäyritykselle, joka inspiroi muita saman alan toimijoita kehittämään oman toiminnan kannalta merkittäviä palveluita. S-ryhmälle voiton toi ABC-mobiilitankkauspalvelun ainutlaatuisuus ja käyttäjäystävällisyys: tankkaus vaatii vain kolme painallusta älypuhelimella. Palkinnot jaettiin 9. kesäkuuta.

-Haluamme tarjota 2,9 miljoonalle asiakkaallemme Suomen parhaita maksamisen ja pankkiasioinnin yhdistäviä digitaalisia palveluita. Mobiilitankkauksen ansiosta asiakkaiden ei enää tarvitse käyttää maksukorttia ja näppäillä tunnuslukua tankatessaan. Tämä on hyvä esimerkki palvelusta, jonka avulla haluamme tehdä suomalaisten arjesta helpompaa, kertoo S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula.

S-Pankki ja ABC-ketju kehittävät yhteistyössä HiQ:n kanssa ABC-liikenneasemien digitaalisia palveluita. S-mobiili-sovelluksesta löytyvä tankkauspalvelu on myös kansainvälisesti ensimmäinen laatuaan. Sovelluksen teknisestä toteuttamisesta vastanneen HiQ Finlandin toimitusjohtaja Jukka Rautio näkee S-Pankin rohkeana suunnannäyttäjänä.

- S-Pankki on omalla panoksellaan haastanut digimarkkinaa tarjoamalla rohkeasti täysin uudenlaisia palveluita asiakkailleen. Mobiilitankkaus on hieno esimerkki siitä, mitä IoT-ratkaisuilla voidaan tehdä käytännössä. Tämä palkinto kertoo S-Pankin myös kansainvälisesti merkittävästä palvelukehityksestä. Olemme valtavan ylpeitä saadessamme olla tukemassa S-Pankkia helpomman arjen rakentamisessa, Jukka Rautio toteaa.

- Verkottuneessa maailmassa parhaat tulokset syntyvät uudenlaisia arvoketjuja löytämällä ja rakentamalla. Juuri tämä on HiQ:n erikoisosaamista. Yhteistyötä tekemällä voimme yksinkertaistaa ihmisten elämää, sanoo HiQ:n konsernijohtaja Lars Stugemo.

Lisätiedot: 

Jukka Rautio, toimitusjohtaja, HiQ Finland, Puh. 040 827 1142

Pekka Ylihurula, toimitusjohtaja, S-Pankki Oy, Puh. 010 76 82100 

Jenny Normark Sperens, viestintäjohtaja, HiQ, Puh. +46 734 431 007

S-Pankki on suomalainen pankki, jonka tavoitteena on tuottaa ylivoimaisen helppoja ja hyödyllisiä pankkipalveluita. Se tarjoaa 2,9 miljoonalle asiakkaalleen kattavat palvelut päivittäisten raha-asioiden hoitamiseen, säästämiseen, sijoittamiseen ja hankintojen rahoittamiseen. S-Pankki panostaa vahvasti digitaalisuuteen ja asiakkaidensa arjen helpottamiseen. Niinpä se palvelee asiakkaitaan kattavasti verkkopankissa, S-mobiilissa, puhelinpalvelussa, sosiaalisessa mediassa sekä yli 700:ssa S-ryhmän toimipaikassa kautta maan. Lisäksi asunnon rahoittamisessa apuna ovat ajanvarauksella palvelevat S-Pankkiirit. S-Pankin välittämät rahastot ja varainhoidon palvelut tuottaa sen tytäryhtiö FIM. S-Pankin omistavat S-ryhmä (75 %) ja LähiTapiola-ryhmä (23,5 %) ja Elo (1,5 %) ja sen palvelut on ensisijaisesti suunnattu S-ryhmän asiakasomistajille. S-Pankille on myönnetty kotimaisuudesta kertova Avainlippu-tunnus.

HiQ parantaa maailmaa yksinkertaistamalla ihmisten arkea tekniikan avulla. Olemme oikea kumppani organisaatioille, jotka haluavat olla edelläkävijöitä ja saada aikaan tuloksia joilla on merkitystä. HiQ:lla työskentelee 1500 asiantuntijaa neljässä eri maassa. Yritys perustettiin 1995 ja sen osake on noteerattu Tukholman pörssissä keskisuurten yritysten listalla (Nasdaq Stockholm Mid Cap). www.hiq.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit