HKScan tavoittelee kilpailukykynsä parantamista kaikilla markkina-alueillaan

Report this content

HKScan Oyj, Pörssitiedote, 6.2.2019, klo 8:05

HKScan tavoittelee kilpailukykynsä parantamista kaikilla markkina-alueillaan

HKScan suunnittelee kustannustehokkuutensa parantamista kaikilla markkina-alueillaan. Lisäksi yhtiö arvioi Categories and Concepts -toimintonsa tapaa toimia. Tavoitteena on lisätä yhtiön ketteryyttä ja vastata entistä kilpailukykyisemmin asiakkaiden tarpeisiin paikallisilla markkinoilla. Suunnitelluilla toimenpiteillä HKScan tavoittelee 10 miljoonan euron vuotuisia säästöjä konserninlaajuisesti. Säästöjen odotetaan toteutuvan Q4/2019 alkaen. Suunnitellut toimet ovat osa HKScanin 40 miljoonan euron suuruista tehostamisohjelmaa (pörssitiedote 19.7.2018).

Suunnitelman yhteydessä HKScan käynnistää sen kaikkia toimintoja kaikissa toimintamaissa koskevat yhteistoimintaneuvottelut, joissa noudatetaan kunkin maan paikallista lainsäädäntöä.

HKScan suunnittelee sopeutustoimenpiteitä, joiden avulla se voisi parantaa kustannustehokkuuttaan Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Baltiassa ja Puolassa. Lisäksi yhtiö arvioi konsernilaajuisen Categories & Concepts -toimintonsa tapaa toimia; tavoitteena on keskittyä entistä vahvemmin asiakkaisiin, kuluttajiin ja paikalliseen liiketoimintaan. Suunnitelmana on integroida Categories & Concepts -toiminto markkina-alueisiin sekä selkiyttää rooleja ja vastuita. Suunniteltujen muutosten avulla HKScan pyrkii vahvistamaan tulosvastuuta ja koko arvoketjun johtamista markkinakohtaisesti.

Muilta osin konsernin toimintamalliin ei suunnitella muutoksia, ja konsernin yhteisten synergioiden hyödyntäminen on jatkossakin tärkeää.

Yhteistoimintaneuvottelut koskevat kaikkia noin 1200 toimihenkilöä, ylempää toimihenkilöä ja johtoa kaikissa HKScanin toimintamaissa. Tuotannon työntekijät ovat neuvottelujen ulkopuolella. Myös henkilöt, jotka työskentelevät Rauman yksikössä, ovat pääosin neuvottelujen ulkopuolella.

Koko konsernissa henkilöstövähennyksien määrän arvioidaan olevan enintään 220. Tavoitteena on päättää suunnitelluista toimenpiteistä, mikäli ne toteutuvat, niin pian kuin mahdollista yhteistoimintaneuvottelujen päätyttyä, kuitenkin viimeistään vuoden 2019 ensimmäisellä vuosipuoliskolla.

“Viime vuosina HKScanin kilpailukyky on jatkuvasti heikentynyt. Meidän nykyinen toimintamme ei vastaa ketteryydeltään eikä kustannuskilpailukyvyltään markkinoiden tarpeita. Jotta voimme vahvistaa kilpailuasemaamme tällä alalla, meidän on määrätietoisesti parannettava toimintamme kustannustehokkuutta sekä etsittävä uusia tapoja vastata asiakkaiden odotuksiin ja kuluttajien tarpeisiin kotimarkkinoillamme myös tulevaisuudessa. Suunnitelluilla muutoksilla aiomme rakentaa entistä vahvemman pohjan yhtiön kehittämiselle ja tulevaisuudelle”, sanoo HKScanin toimitusjohtaja Tero Hemmilä.

HKScan Oyj

Tero Hemmilä
Toimitusjohtaja

Lisätietoja: HKScan Media Service Desk 010 570 5700 tai sähköpostitse: communications@hkscan.com

HKScan on pohjoismainen liha- ja ruokayhtiö. Lähes 7 200 ammattilaistamme palvelevat maailman vaativimpia kuluttajia ja varmistavat laadun koko tuotantoketjussamme – tilalta haarukkaan. HKScan valmistaa, markkinoi ja myy korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa sekä lihavalmisteita ja aterioita vahvoilla tuotemerkeillä, kuten HK®, Scan®, Rakvere®, Kariniemen®, Rose®, Pärsons® ja Tallegg®. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service-, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Baltian. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. Vuonna 2018 HKScanin liikevaihto oli 1,7 miljardia euroa.

JAKELU:

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.hkscan.com

Tilaa