HOK-Elannolta 10 000 euroa MLL:n Uudenmaan piirille

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toiminta sai HOK-Elannolta 10 000 euron lisälahjoituksen.

HOK-Elanto on usean vuoden ajan tukenut MLL:n Ystäväksi maahanmuuttajaäidille –toimintaa, jonka ideana on löytää maahanmuuttajaäideille kantaväestöön kuuluva ystävä läheltä kotoa. Toiminnan kautta on vuosien varrella rakentunut satoja ystävyyssuhteita, joista osa on ”periytynyt” ystävysten lapsillekin.

- Toiminnan tarve on kasvanut rajusti ja kumpaankin rooliin jonottaa satoja tarjokkaita. Ystävätoiminta on osoittautunut tehokkaaksi tueksi kotoutumiselle samalla kun se varmasti vähentää myös muuttajiin kohdistuvia ennakkoluuloja, sanoo aluejohtaja Tuomas Ahola , joka vastaa HOK-Elannossa markkinoinnista, partneritoiminnasta ja sponsoroinnista.

- Olemme rakentaneet koulutuksen, jonka haluamme kaikkien vapaaehtoistemme käyvän. Kokemus on opettanut, että ilman koulutusta ja ohjausta vapaaehtoisten into ja jaksaminen saattavat loppua nopeasti, MLL:n Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja Pia Metsähuone selvittää.
- HOK-Elannon lisälahjoituksen turvin pystymme järjestämään koulutuksia akuuttiin tarpeeseen.

Lisätietoja:
Tuomas Ahola
tuomas.ahola (at) sok.fi
p. 010 76 60596

HOK-Elanto on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen 600 000 asiakasomistajaa.
Vuosittainen liikevaihto on 1,9 mrd. euroa, ja yritys työllistää noin 6 000 henkilöä.
HOK-Elanto palvelee pääkaupunkiseudulla yli 300 toimipaikassa ja on päivittäistavarakaupan markkinajohtaja.
Lisäksi HOK-Elanto on maan suurimpia ravintola-alan toimijoita.
www.hok-elanto.fi

Yrityksestä

HOK-Elanto tuottaa etuja ja palveluja pääkaupunkiseudun asukkaille. Omaa liiketoimintaa täydentää muu S-ryhmä sekä kymmenet yhteistyökumppanit eri elämänaloilta. Toimintaa ohjaavia perusarvoja ovat asiakasomistajan etu, osaava henkilökunta, kyky muuttua, vastuullisuus sekä tuloksellinen toiminta. HOK-Elanto on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen noin 600 000 asiakasomistajaa. Vuosittainen liikevaihto on 1,95 mrd. euroa, ja yritys työllistää noin 6 000 henkilöä. HOK-Elanto palvelee pääkaupunkiseudulla yli 330 toimipaikassa ja on päivittäistavarakaupan markkinajohtaja. Lisäksi HOK-Elanto on Pohjoismaiden suurimpia ravintola-alan toimijoita.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit