HOK-Elannon alkuvuosi 2015: Halpuuttaminen lisäsi asiakasmääriä ja volyymiä

Report this content

HOK-Elannon ruokakaupan volyymi kasvoi alkuvuoden aikana noin prosentin, mutta hintojen halpuuttamisen myötä ruokakaupan liikevaihto väheni 0,4 prosenttia. Tarkalla kuluhallinnalla ja erityisesti käyttötavarakaupan kehittämistoimenpitein konsernin operatiivinen tulos vahvistui edellisvuodesta 18,7 miljoonaan euroon (11,7 M€).

HOK-Elanto-konsernin koko liikevaihto kaudelta 1.1.–30.6.2015 oli 920,6 miljoonaa euroa (ed. vuosi vastaava kausi 942,7 M€), jossa muutos on -2,3 prosenttia. Pitkittyneen taantuman vaikutukset näkyvät myös pääkaupunkiseudulla. Ruokaa ostetaan edelleen, mutta valinnat osuvat yhä useammin huokeampiin tuotevaihtoehtoihin.

        S-ryhmässä päätettiin reagoida tähän tilanteeseen tarjoamalla edullisempia vaihtoehtoja. Siksi aloitimme tammikuussa pysyvän halpuuttamisen alentamalla 400 ruokatuotteen hintaa Prisma-ketjussa. Toukokuussa halpuuttaminen laajeni myös S-market ja Alepa -ketjuihin, joten nyt se on ollut kaikkien asiakkaittemme ulottuvilla. Halpuuttaminen on koskenut valtaosin laadukkaita kotimaisia merkkituotteita, toteaa HOK-Elannon toimitusjohtaja Matti Niemi.

Kuluttajien varovaisuuteen ja heikentyneeseen ostovoimaan HOK-Elanto on reagoinut tarkalla kuluhallinnalla ja tehokkaammalla organisoinnilla sekä sopeuttamistoimenpiteillä kaikilla toimialoilla.

        Olemme kehittäneet liikeideoita ja toimintatapoja entistä tehokkaammiksi. Se näkyy tuloksessamme, joka parani edellisvuodesta, Matti Niemi kertoo.

        Olemme hoitaneet henkilöstön sopeuttamistoimenpiteet niin, että kaikille halukkaille on voitu tarjota uusia työtehtäviä HOK-Elannossa. Olemme samalla pitäneet kiinni asemastamme monimuotoisen työyhteisön edelläkävijänä.

Kauppakeskus Kaari on runsaan puolentoista vuoden aikana vakiinnuttanut paikkansa pääkaupunkiseudun kauppakeskusten kärkikaartissa.

        Kauppakeskuksen asiakasmäärät ovat kasvaneet noin 7 prosenttia ja Kaaren Prisman liikevaihto kasvoi edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna lähes kuudella prosentilla. Myös Kaaren Sokos kasvoi yli 9 prosenttia, Matti Niemi toteaa.

HOK-Elanto on Suomen johtava ruoan verkkokauppias ja kehittää johdonmukaisesti verkkokaupan käytettävyyttä ja logistisia ratkaisuja. Viime syksynä avattiin Alepa Kauppakassin dark store

-keräilymyymälä ja Helsinki Vantaan lentokentälle jäähdytetty noutolokerikko lentomatkustajien ostoksille. Kaaressa toimiva Prisma Kauppakassin noutopiste uudistettiin ja siihen tuli myös drive-in kaista. Alkusyksyllä käynnistyy kokeilu, jossa kokeiluun ilmoittautuneiden asiakkaiden pihalle asennetaan innovatiivinen, jäähdytetty ruokapostilaatikko, johon ruoat toimitetaan työpäivän aikana. Ruoan verkkokauppa on kasvanut edellisvuodesta 40 prosenttia.

Liikevaihto ja liiketulos toimialoittain 1-6 2015

HOK-Elanto osavuosi 1-6 2015 120815

Monimuotoinen työnantaja

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Matti Niemi, p. 010 76 60100, matti.niemi(at)sok.fi

Varatoimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen, päivittäis- ja käyttötavarakauppa, p. 010 76 60700,

veli-matti.liimatainen(at)sok.fi

Ravintolatoiminnan toimialajohtaja Jouko Heinonen, p. 010 76 60640, jouko.heinonen(at)sok.fi

Polttoneste- ja liikennemyymäläkaupan toimialajohtaja Markku Kuusinen, p. 010 76 60673, markku.kuusinen(at)sok.fi

Henkilöstöjohtaja Antero Levänen, p. 010 76 60110, antero.levanen@sok.fi

HOK-Elanto on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen lähes 600 000 asiakasomistajaa.
HOK-Elanto palvelee pääkaupunkiseudulla yli 300 toimipaikassa ja on päivittäistavarakaupan markkinajohtaja.
Lisäksi HOK-Elanto on maan suurimpia ravintola-alan toimijoita.
www.hok-elanto.fi