HOK-Elannon tilinpäätöksen ennakkotiedot 2017: HOK-Elannolla menestyksellinen vuosi

Report this content

-          HOK-Elannon asiakasomistajien määrä kasvoi, nyt yli 617 000
-          Liikevaihto vuodelta 2017 oli 2,0 mrd, jossa kasvua 2,6%
-          Suurin investointi oli neljän Stockmann Herkku -myymälän hankinta. Investoinnit yhteensä olivat 68 M€
-          Operatiivinen tulos oli 53,3 M€ eli 2,7 % liikevaihdosta
-          Eniten tulostaan paransi tavaratalokauppa

Vuoden 2017 ennakkotietojen mukaan Helsingin Osuuskauppa Elanto -konsernin liikevaihto vuodelta 2017 oli 2 004,4 miljoonaa euroa, jossa on kasvua edellisvuodesta 2,6 prosenttia (ed.vuosi 1 953,8 M€). Kasvanut liikevaihto nosti myös osuuskaupan operatiivisen tuloksen 53,3 miljoonaan euroon (+ 7,6 M€). 

Konsernin tulos ennen veroja oli 50,5 miljoonaa euroa (58,2 M€). Tulos sisältää kertaluonteisia tuottoja 7,5 miljoonaa euroa (14,7  M€) sekä kertaluonteisia kuluja 10,3 miljoonaa euroa (2,2  M€).  Kertaluonteiset tuotot koostuvat pääosin käyttöomaisuuden myyntivoitoista sekä ABC Hyvinkään tulipalon johdosta saadusta vakuutuskorvauksesta. Kertaluonteiset kulut ovat pääosin käyttöomaisuuden arvonalentumisia sekä pakollisten varausten lisäystä. Liiketulos oli 43,7 miljoonaa euroa (56,2 M€).

Konsernin operatiivinen tulos eli tulos ilman edellä mainittuja kertaluonteisia eriä oli 53,3  miljoonaa euroa (45,7 M€) eli 2,7 prosenttia (2,3 %) liikevaihdosta.

– Osuuskaupan tehtävä on helpottaa jäsentensä arkea ja tarjota heille etuja. Sitoutuneet asiakkaamme saavat kevään kuluessa positiivisia uutisia, jotka hyvä kehitys mahdollistaa, toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen vihjaa.

Tehokkuus ja myynnin kasvu tuloskehityksen taustalla

Marketkauppa oli edelleen liiketoiminnan vahva tukijalka 1,7 miljardin (1,6 mrd) liikevaihdollaan ja 3,2 prosentin kasvullaan. HOK-Elannolla oli vuoden lopussa 108 Alepaa, 59 S-marketia, 12 Prismaa ja yksi Kodin Terra. Yhdeksän Alepaa, viisi S-marketia ja yksi Prisma ovat avoinna vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä. Näiden lisäksi marras-joulukuussa testattiin kolmen Prisman 24/7-aukioloa, ja asiakkaiden palaute kokeilusta oli hyvää. Market-kaupan liiketulos oli 39,4 miljoonaa euroa (37,9 M€). Tuloksen paraneminen johtui lisääntyneestä myynnistä ja kustannustehokkuudesta sekä päivittäistavarakaupan parantuneesta hävikinhallinnasta. 

Tavaratalokauppa jatkoi vahvaa kasvuaan. Kahden Sokos-tavaratalon ja 10 Emotion-kosmetiikkamyymälän liikevaihto oli 70,7 miljoonaa (64,8 M€), jossa kasvua 9,1 %.

HOK-Elannon tavaratalokaupan liiketulos oli 4,8 miljoonaa euroa (2,8 M€). Tuloksen paraneminen johtui erityisesti kosmetiikkamyynnin kasvusta sekä tehokkaasta kuluhallinnasta.

Ravintolaliiketoiminnan liikevaihto oli 121,0 miljoonaa euroa (126,6 M€), jossa oli vähennystä 4,4 prosenttia. Ravintoloiden liiketulos kasvoi 2,6 miljoonaan euroon (1,8 M€).  Liikevaihdon pienenemisen ja tuloksen parantumisen taustalla on suunnitelman mukainen  verkoston supistaminen sekä hyvä kuluhallinta. HOK-Elannolla oli vuoden lopussa 85 ravintolaa.

Polttoneste- ja autopesukaupan liikevaihto oli 112,0 miljoonaa euroa (114,4 M€), jossa oli vähennystä 2,1 prosenttia.
Kaupan aukioloaikojen vapautuminen supisti nopeaa syötävää tarjoavien ABC Delien myyntiä, minkä vuoksi HOK-Elannon ABC-liiketoiminta keskittyykin uuden strategiansa mukaisesti jatkossa polttoneste- ja autopesukauppaan. 
Polttonesteiden ja autopesujen myynti kasvoi vahvasti. Ketjuun kuuluu pääkaupunkiseudulla yhteensä 34 polttoneste- ja autopesukaupan toimipaikkaa. Liiketulos oli 0,6 milj. euroa (0,2 M€). Tuloksen parantuminen johtui onnistumisesta polttonestekaupassa sekä konseptien muutoksista.

HOK-Elannon muun liiketoiminnan muodostavat kiinteistöliiketoiminta sekä hautaus- ja lakipalvelu. Muun liiketoiminnan liikevaihto oli 24,4 miljoonaa euroa (24,0 M€). HOK-Elannon Hautaus- ja Lakipalvelulla  on 12 toimistoa.

                                                                         Liikevaihto                       Liiketulosennakkotiedot              2017 M€      muutos %    2017  M€        muutosM€
Marketkauppa                                  1 676,1           3,2              39,4                  +1,5
Tavaratalokauppa                                  70,7           9,1               4,8                  +2,0 
Ravintolaliiketoiminta                           121,0        -4,4                 2,6                  +0,8
ABC-liiketoiminta                                 112,0         -2,0                 0,6                  +0,3
Muu liiketoiminta ja hallinto                   24,5           1,8               -3,6                 -17,1  
HOK-Elanto konserni yhteensä     2004,4          2,6 %           43,7                 -12,5

Investoinnit ja realisoinnit

Vuoden 2017 aikana HOK-Elanto investoi toimipaikkaverkostonsa kehittämiseen 68,1  miljoonaa euroa (35,5 M€). Suurin investointi oli pääkaupunkiseudun neljän Stockmann Herkun hankkiminen, joka toteutui aivan vuoden lopussa. Muut investoinnit kohdistuivat myymälöiden rakennus- ja muutostöihin sekä myymäläkiinteistön ostoon Hyvinkäältä. Käyttöomaisuutta myytiin 3,2  miljoonalla eurolla (20,2 M€).

Konsernin maksuvalmius on hyvä. Likvidit sijoitukset ja rahavarat olivat vuoden päättyessä  354,6 miljoonaa euroa (325,7 M€). Omavaraisuusaste oli 74,6 prosenttia (76,1 %). Nettorahoitustuotot olivat 6,8 miljoonaa euroa ( 2,0  M€). Pääosa nettorahoitustuotoista on kertynyt sijoitussalkusta.

Omistajalle maksutapaetua ja Bonusta

Uusia asiakasomistajia liittyi vuoden aikana 23 273  (20 746  ) ja asiakasomistajatalouksien määrä oli kauden lopussa 617 373  (610 632). Toimialueen talouksista 79,2 prosenttia (80,2 %) on osuuskaupan omistajia. Konsernin myynnistä 70,1 prosenttia (73,7 %) suuntautui asiakasomistajille. HOK-Elannon asiakasomistajat saivat Bonusta yhteensä 60,3 miljoonaa euroa (63,5 M€) ja maksutapaetua 1,8 miljoonaa euroa (1,4 M€). Lisäksi vuonna 2017 maksettiin osuuspääoman korkoa 10 prosenttia eli 5,8 miljoonaa euroa (10 % ja 5,8 M€).

Maksuttomia pankkipalveluita

S-Pankki tarjoaa helppoja ja hyödyllisiä ratkaisuja päivittäisten raha-asioiden hoitamiseen, säästämiseen ja hankintojen rahoittamiseen. Maksuton käyttötili, kansainvälinen maksukortti ja pankkitunnukset sähköiseen asiointiin ovat tuntuvia etuja, jotka asiakasomistajat saavat omasta pankistaan. Vuoden 2017 lopussa yli 451 000 HOK-Elannon asiakkaalla (414 000) on käytössään S-Etukortti Visa -maksukortti. S-Pankin pankkitunnukset on yli 470 000 HOK-Elannon asiakkaalla (438 000).

Partnerit täydentävät palvelutarjontaa

HOK-Elannon eri alojen partnerit tarjoavat asiakasomistajille palveluita, joita osuuskauppa ei itse tuota, kuten terveys-, vakuutus- optikko-, apteekki-, risteily-, media- sekä kulttuuripalveluita. Osa partnereista tarjoaa etuja, osa myös Bonusta.
Yhteistyökumppaneita, joiden toimintaa HOK-Elanto tuki vuonna 2017 olivat muun muassa Punainen Risti, Helsingin Juhlaviikot, MLL, Espoon Nuorisopalvelut, Helsingin kaupungin Nuorisoasiainkeskus sekä Veikko ja Lahja Hurstin työtä jatkava yhdistys.
Suomi 100 -juhlavuoden lahjoituksena HOK-Elanto lahjoitti 100 000 euroa Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos-toiminnalle. Lahjoituksella palkattiin kaksi uravalmentajaa ohjaamaan noin sataa syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta löytämään oma polkunsa elämässä.

Digitaaliset palvelut kehittyvät

Digitaalisten palveluiden keihäänkärkenä toimii kansainvälisesti palkittu, kaupan ja pankin asiakkuuden yhdistävä S-mobiili. Sovelluksen on ladannut HOK-Elannon toimialueella noin
206 000 asiakasomistajaa. Sovelluksen myötä asiakas saa käyttöönsä muun muassa mobiilitankkauksen ja sähköisen kuittiarkiston.  

Ruoan verkkokauppa kasvoi noin neljänneksen edellisvuoteen verrattuna. HOK-Elannossa verkkokauppaa pyörittävät Alepa Kauppakassi ja Prisma Kauppakassi. Alepa Kauppakassi toimittaa ostokset kotiovelle. Prisma Kauppakassilla on noutopisteet Kaaren, Olarin ja Itäkeskuksen Prismojen yhteydessä.


Henkilöstön määrä kasvoi

Henkilökuntaa oli kauden lopussa 5 529 henkilöä (5 557). Helsingin keskustan, Tapiolan, Itiksen ja Jumbon Stockmann Herkut kasvattivat HOK-Elannon vakituisen henkilökunnan määrän 478:lla eli  6 007 henkilöön.
Kokoaikaisten työntekijöiden osuus koko henkilöstöstä aleni 47 prosenttiin (49 %), mikä johtuu pääosin siitä, että kokoaikaista ammattityövoimaa ei ole ollut riittävästi tarjolla. Kokoaikaisiksi henkilötyövuosiksi muutettuna henkilökunnan laskennallinen määrä oli 5 136 henkilöä (5 115).

HOK-Elanto maksoi jälleen 1,5 miljoonan euron tulosbonuksen vakituisille työntekijöilleen vuoden 2016 tuloksesta. Tulosbonus oli suuruudeltaan 1,5 prosenttia (1,0) työntekijän vuosiansioista.

Kaksivuotinen Virettä duuniin –ohjelma työhyvinvoinnin kehittämiseksi jatkuu. Työtyytyväisyys parani edellisvuodesta ja oli selvästi suomalaisyritysten yleisnormia korkeampi. Sairauspoissaolot vähenivät edellisvuodesta kaksi prosenttia.
Maahanmuuttajataustaista henkilöstöä osuuskaupassa on yli 40 eri maasta. Kesätöitä HOK-Elanto tarjosi noin 2 000 nuorelle.

Alkuvuoden ja lähitulevaisuuden näkymät

Vuonna 2018  HOK-Elannon liikevaihdon arvioidaan kasvavan. Pääkaupunkiseudun neljä Stockmann Herkkua tuovat HOK-Elannon palvelutarjoomaan premium-tason ruokakauppaketjun. Herkkuja kehitetään yhdessä asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa entistäkin korkeatasoisemmaksi muun muassa keväällä alkavilla yhteisillä keskustelutilaisuuksilla.

Vuoden 2018 investointien arvioidaan olevan 32 miljoonaa euroa. Konsernin operatiivinen tulos tulee olemaan heikompi kuin päättyneenä vuonna, mikä johtuu halpuuttamisen jatkumisesta, toimipaikkamuutoksista ja Herkku-liiketoiminnan haltuunotosta. Henkilökunnan määrän arvioidaan kasvavan.

Yritystä pitkään luotsannut kauppaneuvos Matti Niemi jäi vuodenvaihteessa eläkkeelle ja toimitusjohtajana aloitti 1.1. Veli-Matti Liimatainen (48).


Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen, p. 010 76 60700
Toimialajohtaja Kimmo Nikula, p. 010 76 60620, S-market, Alepa, Herkku, Sokos, Emotion, Hautaus- ja Lakipalvelu
Toimialajohtaja Lassi Juntunen, p. 010 76 68079, Prisma ja Kodin Terra, ABC ja verkkokauppa
Toimialajohtaja Jouko Heinonen, p. 010 76 60640, ravintolat
Viestintäpäällikkö Katri Karsi, p. 010 76 60591

sähköposti: etunimi.sukunimi@sok.fi

HOK-Elanto on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen yli 600 000 asiakasomistajaa.
Vuosittainen liikevaihto on yli 2 miljardia euroa, ja yritys työllistää noin 6 000 henkilöä.
HOK-Elanto palvelee pääkaupunkiseudulla 320 toimipaikassa ja on päivittäistavarakaupan markkinajohtaja.
Lisäksi HOK-Elanto on Pohjoismaiden suurimpia ravintola-alan toimijoita.
www.hok-elanto.fi

Avainsanat: