Hyvinkään ABC rakennetaan uudestaan

HOK-Elanto rakentaa Hyvinkäälle, valtatie 3:n varteen, uuden rakennuksen syyskuussa 2017 palaneen ABC:n tilalle.

Rakennustyöt alkavat mahdollisimman pian rakennusluvan myöntämisen jälkeen ja tavoiteaikataulun mukaan avajaiset voitaisiin pitää syys-lokakuussa. Uudisrakennuksessa tullaan mahdollisuuksien mukaan hyödyntämään palossa säilyneitä rakennuksen osia.

Tulipalon jälkeen jatkunut polttonestejakelu jatkuu ennallaan myös rakennustöiden ajan.
Uuteen yksikköön tulee polttonestekaupan lisäksi päivittäistavarakauppa ja ABC-ravintola.

lisätietoja:
kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalainen,
HOK-Elanto, p. 010 76 60195

HOK-Elanto on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen yli 600 000 asiakasomistajaa.
Vuosittainen liikevaihto on lähes 2 miljardia euroa, ja yritys työllistää noin 6 000 henkilöä.
HOK-Elanto palvelee pääkaupunkiseudulla 320 toimipaikassa ja on päivittäistavarakaupan markkinajohtaja.
Lisäksi HOK-Elanto on Pohjoismaiden suurimpia ravintola-alan toimijoita.
www.hok-elanto.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

HOK-Elanto tuottaa etuja ja palveluja pääkaupunkiseudun asukkaille. Omaa liiketoimintaa täydentää muu S-ryhmä sekä kymmenet yhteistyökumppanit eri elämänaloilta. Toimintaa ohjaavia perusarvoja ovat asiakasomistajan etu, osaava henkilökunta, kyky muuttua, vastuullisuus sekä tuloksellinen toiminta. HOK-Elanto on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen noin 600 000 asiakasomistajaa. Vuosittainen liikevaihto on 1,95 mrd. euroa, ja yritys työllistää noin 6 000 henkilöä. HOK-Elanto palvelee pääkaupunkiseudulla yli 330 toimipaikassa ja on päivittäistavarakaupan markkinajohtaja. Lisäksi HOK-Elanto on Pohjoismaiden suurimpia ravintola-alan toimijoita.

Tilaa

Liitteet & linkit