Kaislassa jättimäisiä pullo-oluita

OlutHuone Kaislassa vietetään 7.–13.11. Isoa viikkoa, jonka aikana tarjolla on jopa kuusilitraisia belgialaisia pullo-oluita.

Kaislan Isolla viikolla suuri on kaunista – ja maukasta. Teematuotevalikoima koostuu 14 oluesta, jotka eivät pullojensa koossa kursaile: pienimmät pullot ovat 0,75-litraisia ja suurin on vetoisuudeltaan kuusi litraa eli 12 tuoppia. Myös oluiden vahvuudet ovat suurinumeroisia skaalan liikkuessa viiden ja kahdentoista tilavuusprosentin välillä. OlutHuone Kaislan vuoropäällikkö Ville Turunen kertoo, että Ison viikon tuotteistuksella halutaan tarjota asiakkaille uusia makuelämyksiä sekä kehittää suomalaisten oluttuntemusta. – Myynnissä olevat pullot ovat Suomen oloissa harvinaisuuksia. Ne ovat myös niin suuria, ettei niitä ole tarkoitettu juotavaksi yksin tai kaksin, vaan suuremmalla porukalla. Iso viikko siis tekee oluen maistelusta erityisen sosiaalista ja leppoisaa puuhaa, Turunen hymyilee. Iso viikko järjestetään nyt ensimmäistä kertaa, mutta aikomuksena on tehdä tapahtumasta vuotuinen perinne. – Tapahtuma tuo jatkossakin uutuuksia Suomen markkinoille. Esittelemme muun muassa uusia, pieniä perhepanimoita, joten oluen ystävät saavat täällä aina uusia kokemuksia, Ville Turunen vakuuttaa. Ison viikon tuotevalikoima (kts. oheinen pdf-liite) Lisätiedot: Tiina Hietala, ryhmäpäällikkö 040 528 5166, tiina.hietala@sok.fi

Yrityksestä

HOK-Elanto tuottaa etuja ja palveluja pääkaupunkiseudun asukkaille. Omaa liiketoimintaa täydentää muu S-ryhmä sekä kymmenet yhteistyökumppanit eri elämänaloilta. Toimintaa ohjaavia perusarvoja ovat asiakasomistajan etu, osaava henkilökunta, kyky muuttua, vastuullisuus sekä tuloksellinen toiminta. HOK-Elanto on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen noin 600 000 asiakasomistajaa. Vuosittainen liikevaihto on 1,95 mrd. euroa, ja yritys työllistää noin 6 000 henkilöä. HOK-Elanto palvelee pääkaupunkiseudulla yli 330 toimipaikassa ja on päivittäistavarakaupan markkinajohtaja. Lisäksi HOK-Elanto on Pohjoismaiden suurimpia ravintola-alan toimijoita.

Tilaa

Liitteet & linkit