Kaivopihan Karaokekellari valtaa Wanhan Kellarin

Report this content

Legendaarinen Wanhan Kellari avaa uudistettuna ovensa keskiviikkona 15. maaliskuuta, nyt Kaivopihan Karaokekellarina. 

– Mietimme pitkään uutta konseptia klassikkoravintolan paikalle. Esittelimme erilaisia ideoita myös asiakkaillemme, joiden mielipide oli tärkeä uutta ravintolaa suunniteltaessa. Ideoinnin tuloksena ihastuimme ajatukseen uudenlaisen karaokekonseptin luomisesta, ja Wanhan Kellarin tilat muuntautuivat täydellisesti uuteen käyttöön, toteaa ryhmäpäällikkö Petri Tuisku HOK-Elannosta. 

Karaokekellarissa on kolme erillistä lavaa, huipputekniikkaa ja laulajien toiveet tunteva ammattilainen hommaa pyörittämässä.  Ravintola eroaa muista Helsingin karaokeravintoloista muun muassa siten, että sen kolme lavaa moninkertaistavat illan aikana laulettavien kappaleiden määrän normaaliin karaokebaariin verrattuna. Jonotusaika lyhenee huomattavasti ja lavalle pääsee useampia innokkaita laulajia.

Ravintolassa on lisäksi kaksi erillistä harjoitustilaa, joissa asiakas voi halutessaan treenata ennen lavalle menoa. Ravintolan eri alueita ja viikonpäiviä teemoitetaan  asiakkaiden toiveiden mukaan. Teemoina voi olla mm. rap, hip-hop, hevi, suomipop, euroviisut ja disko. Myös bändikaraokea ja bändejä nähdään ravintolassa. Monipuolisen juomatarjonnan lisäksi ravintola tarjoaa helppoa syötävää laulujen lomassa.

Kaivopihan Karaokekellarista on myös mahdollista varata kabinetti omaan käyttöön esimerkiksi polttari-, yritys- tai muille ryhmille.

Lisätietoja:

Ryhmäpäällikkö Petri Tuisku, petri.tuisku@sok.fi 

www.kaivopihankaraokekellari.fi 

HOK-Elanto on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen yli 600 000 asiakasomistajaa.
Vuosittainen liikevaihto on lähes 2 miljardia euroa, ja yritys työllistää noin 5 500 henkilöä.
HOK-Elanto palvelee pääkaupunkiseudulla 320 toimipaikassa ja on päivittäistavarakaupan markkinajohtaja.
Lisäksi HOK-Elanto on Pohjoismaiden suurimpia ravintola-alan toimijoita.
www.hok-elanto.fi

Avainsanat: