Pekon malja!

HOK-Elannon OlutHuoneet juhlistavat Suomalaisen Oluen Päivää 13.10. reiluin tarjouksin sekä teeman mukaisen oluen esittelyllä.

Suomessa valmistetaan korkealaatuisia oluita ja niiden panemisessa on pitkät perinteet. Tämä muistuu mieliin kaikissa HOK-Elannon OlutHuoneissa lauantaina 13.10.2007 vietettävän Suomalaisen Oluen Päivän kuluessa.

OlutHuoneissa on luvassa tuntuvia tarjouksia sekä nautinnon täyteisiä hetkiä savonlinnalaisen Huvila-panimon valmistaman Pekko P.A:n parissa. Kullankeltainen, tuntuvasti humaloitu Pale Ale maistuu keveälle, raikkaalle ja katkeralle. Jälkimaku on pitkä ja kuiva, tuoksu hedelmäinen, aavistuksen sitrusmainen ja pihkainen. 4,5 %:nen juoma on tehty OlutHuoneille Suomalaisen Oluen Päivän kunniaksi.

Oluen nimi viittaa Pekkoon, joka oli muinaissuomalaisten maanviljelyn, peltojen ja oluen jumala. Hän kylvi maailmaan kasvit ja metsät sekä auttoi kylvötöiden onnistumisessa. Pekon nimi esiintyy suomen vanhoissa murteissa myös pellonpekkona tai peltopekkona, joka tarkoittaa ohran tai ohrajuoman haltijaa sekä pellonhaltijaa.

Pekko P.A. on tarjolla Suomalaisen Oluen Päivänä HOK-Elannon OlutHuoneissa hintaan 3 €. Juhlapäivän kunniaksi myös kaikki suomalaiset hanaoluet maksavat ainoastaan 3 €.

HOK-Elannon OlutHuoneet: Amsterdam, Angleterre, Hádanka, Hostina, Kaisla, Kitty’s Public House, Kuikka, Milenka, Pošeidon, Rotterdam, Sailor’s, William K (Annankatu, Kurvi, Leppävaara, Mannerheimintie, Tennispalatsi).


Osoitteet ja lisätiedot HOK-Elannon OlutHuoneista: www.oluthuone.com
Lisätietoa:
Tiina Hietala, ryhmäpäällikkö, HOK-Elanto
puh. 010 76 60644
sähköposti: tiina.hietala@sok.fi

Yrityksestä

HOK-Elanto tuottaa etuja ja palveluja pääkaupunkiseudun asukkaille. Omaa liiketoimintaa täydentää muu S-ryhmä sekä kymmenet yhteistyökumppanit eri elämänaloilta. Toimintaa ohjaavia perusarvoja ovat asiakasomistajan etu, osaava henkilökunta, kyky muuttua, vastuullisuus sekä tuloksellinen toiminta. HOK-Elanto on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen yli 600 000 asiakasomistajaa. Vuosittainen liikevaihto onyli 2 mrd. euroa, ja yritys työllistää noin 6 000 henkilöä. HOK-Elanto palvelee pääkaupunkiseudulla 323 toimipaikassa ja on päivittäistavarakaupan markkinajohtaja. Lisäksi HOK-Elanto on Pohjoismaiden suurimpia ravintola-alan toimijoita.

Tilaa

Liitteet & linkit