Ravintola Salve muuttaa syyskuussa

Report this content

Ravintola Salve on toiminut nykyisellä paikallaan aina vuodesta 1897. Taloyhtiön kieltäydyttyä uusimasta ravintolan vuokrasopimusta ravintolan omistavan HOK-Elannon kanssa, muuttaa perinnerikas ravintola uuteen satamaan Hietalahdenaltaan vastakkaiselle puolelle. Tilaa tulee hieman lisää, mutta tuttu ilmapiiri säilyy, lupaa Salven ravintolapäällikkö Antti Riit’aho.

Salve on viimeistä päivää auki vanhassa osoitteessa sunnuntaina 11. syyskuuta.

– Sen jälkeen pakkaamme hellävaraisesti kaikki muistorikkaat esineet mukaamme ja siirrymme kaapelimitan (183 m) verran itään. Siellä tilat on jo rakennettu valmiiksi ottamaan meidät vastaan. Samat ikkunateippaukset, sama seinien väri on säilytetty kuten myös entinen mittakaava ja koko tilaratkaisuissa. Sali on saanut upean laivakannen näköisen puulattian, Antti Riit’aho kertoo.

– Sama henkilökunta jatkaa ja luonnollisesti ruokalista säilyy ennallaan, joten uskon että ilmapiiri tulee olemaan vähintään entisen veroinen, kun avaamme tuttujen kanta-asiakkaiden kanssa Salven syyskuun 16. päivänä.

Uudessa paikassa on hieman enemmän tilaa, joten kahden salin lisäksi saadaan käyttöön kolmaskin alue yhdistettynä viihtyisään baariin. Myös keittiö on tilavampi ja entistä toimivampi, joten Salven kuuluisista silakoista pääsee nyt nauttimaan entistä isompi joukko.

Salven omaleimaisuus, herkullinen miljöö ja maukas ruoka on noteerattu useissa ravintola-alan kilpailuissa. Salve on valittu eri medioiden listauksessa Suomen parhaimpien ravintoloiden joukkoon vuosina 2005, 2006, 2007 ja 2011. Paistetut silakat ovat ravintolan tavaramerkki ja viimeksi syksyllä 2015 Helsingin Uutiset -lehden lukijat valitsivat Salven silakat pääkaupunkiseudun parhaaksi silakka-annokseksi.

HOK-Elanto osti Salven liiketoiminnan vuonna 1990 ja jatkaa sitä edelleen. Uusi kotisatama sijaitsee Bulevardin puolella, osoitteessa Hietalahdenranta 5.

#SaveOurSalve


Lisätietoja:

HOK-Elannon ravintoloiden toimialajohtaja Jouko Heinonen, p. 010 76 60640, jouko.heinonen(at)sok.fi
Ryhmäpäällikkö Satu Rytkönen, p. 010 76 60647, satu.rytkonen(at)sok.fi
Ravintolapäällikkö Antti Riit’aho, p. 010 76 64281, antti.riitaho(at)sok.fi             

HOK-Elanto on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen yli 600 000 asiakasomistajaa.
Vuosittainen liikevaihto on 1,9 mrd. euroa, ja yritys työllistää noin 5 500 henkilöä.
HOK-Elanto palvelee pääkaupunkiseudulla 320 toimipaikassa ja on päivittäistavarakaupan markkinajohtaja.
Lisäksi HOK-Elanto on Pohjoismaiden suurimpia ravintola-alan toimijoita.
www.hok-elanto.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit