Vappulounas tarjolla nyt myös ravintola Zetorissa

Iloisen Suomi-meiningin lipunkantajana tunnettu ravintola Zetor kattaa vappulounaan ensimmäistä kertaa 18-vuotisen historiansa aikana.

Itsenäisyyspäivänä 6.12.1991 avattu ravintola Zetor tarjoaa herkuttelun lisäksi hauskanpitoa kotimaisen rockin ja popin tahdissa. Sakke Järvenpään suunnittelema sisustus henkii hulvatonta maalaishuumoria ja sisätiloihin sijoitettujen vanhojen Zetor-traktoreiden kupeessa on vietetty monta unohtumatonta hetkeä. Ravintola onkin lunastanut paikkansa suomalaisten lisäksi lukuisten turistien sydämessä. Ensi vappuna Zetor tekee uuden aluevaltauksen tarjoamalla vappulounasta ensimmäistä kertaa historiansa aikana. Lounaspöydän antimet ovat suomalaisille tuttuja vappuherkkuja, kuten silliä, silakkaa, lohta, paistia ja kalkkunaa. Jälkiruoaksi on tarjolla niin torttuja kuin piirakoitakin. Vappulounas tarjoillaan 1.5.2010 kahdella kattauksella klo 11.30-13.30 ja klo 14. Hinta S-Etukortilla 35 €/hlö ja ilman 38 €/hlö.

Yrityksestä

HOK-Elanto tuottaa etuja ja palveluja pääkaupunkiseudun asukkaille. Omaa liiketoimintaa täydentää muu S-ryhmä sekä kymmenet yhteistyökumppanit eri elämänaloilta. Toimintaa ohjaavia perusarvoja ovat asiakasomistajan etu, osaava henkilökunta, kyky muuttua, vastuullisuus sekä tuloksellinen toiminta. HOK-Elanto on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen yli 600 000 asiakasomistajaa. Vuosittainen liikevaihto onyli 2 mrd. euroa, ja yritys työllistää noin 6 000 henkilöä. HOK-Elanto palvelee pääkaupunkiseudulla 323 toimipaikassa ja on päivittäistavarakaupan markkinajohtaja. Lisäksi HOK-Elanto on Pohjoismaiden suurimpia ravintola-alan toimijoita.

Tilaa

Liitteet & linkit