Vielä ehtii Backaksen Kartanon kesäteatteriin

Vantaalla sijaitsevan Backaksen Kartanon kesäteatteriesitykset ovat alkaneet ja jatkuvat koko elokuun ajan. Lippuja on vielä saatavilla kahteen huippunäyttelijöillä tähditettyyn esitykseen: Pipliaan sekä Tahroja paperilla -musiikkinäytelmään. 

Backaksen Kartanolla nähdään kattava kaarti Suomen eturivin näyttelijöitä ja muusikoita. Luvassa on kokonaisvaltaista viihtymistä, sillä ennen esitystä on mahdollisuus nauttia Kartanolla valmistettu, herkullinen Teatteribuffet.

Pipliassa Esko Roine, Mikko Kivinen ja Tom Lindholm tanssivat, laulavat ja näyttelevät Ison Kirjan kannesta kanteen (tai ainakin puoleen väliin). Uskomattoman hauskan teatterishow'n ohjauksesta vastaa Tiina Puumalainen. Ensi-ilta 11.8.

Lauluntekijä Juha Tapio ja näyttelijä Otto Kanerva kunnioittavat Tahroja paperilla -esityksessään legendaarisia suomalaisia sanoittajia Helismaasta Syrjään sekä Vainiosta Hectoriin ja Hanhiniemeen. Show'ssa on mukana huippuorkesteri: Lenni-Kalle Taipale, Peter Engberg, Ako Kiiski ja Kalle Torniainen, joka myös vastaa laulujen sovituksesta. Esitykset 17.8. ja 31.8.

Juha Tapio äänestettiin tämän vuoden Iskelmä-Finlandia -kilpailussa yleisön suosikiksi. Palkinto jaettiin Tapsan Tahtien yhteydessä Nokialla 22.7. Iskelmä-Finlandia on jaettu vuodesta 2001 lähtien ja se on noussut yhdeksi merkittävimmistä suomalaisen kevyen musiikin tunnustuksista.

Buffet klo 17.00-18.45. Esitys klo 19. Kesto 2 tuntia väliaikoineen. Liput: www.lippupalvelu.fi

Kesäteatterille antaa oman tunnelmansa tapahtumapaikka, 1600-luvulla rakennettu Backaksen Kartano. Esitykset nähdään Kartanon Puimalassa, joka sijaitsee aivan Kartanon päärakennuksen läheisyydessä.

Lisätietoja:
Marko Nuutinen, Polarartistit Oy, p. 010 320 4004

Tapahtumapaikka, Teatteribuffetit ja lippuhinnat:
backaksenkartano.fi
Backaksen Kartano, Ylästöntie 28, Vantaa

 

HOK-Elanto on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen yli puoli miljoonaa asiakasomistajaa. Vuosittainen liikevaihto on 1,6 mrd. euroa, ja yritys työllistää 6000 henkilöä. HOK-Elanto palvelee pääkaupunkiseudulla noin 300 toimipaikassa ja on päivittäistavarakaupan markkinajohtaja. Lisäksi HOK-Elanto on Pohjoismaiden suurimpia ravintola-alan toimijoita. hok-elanto.fi

Yrityksestä

HOK-Elanto tuottaa etuja ja palveluja pääkaupunkiseudun asukkaille. Omaa liiketoimintaa täydentää muu S-ryhmä sekä kymmenet yhteistyökumppanit eri elämänaloilta. Toimintaa ohjaavia perusarvoja ovat asiakasomistajan etu, osaava henkilökunta, kyky muuttua, vastuullisuus sekä tuloksellinen toiminta. HOK-Elanto on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen noin 600 000 asiakasomistajaa. Vuosittainen liikevaihto on 1,95 mrd. euroa, ja yritys työllistää noin 6 000 henkilöä. HOK-Elanto palvelee pääkaupunkiseudulla yli 330 toimipaikassa ja on päivittäistavarakaupan markkinajohtaja. Lisäksi HOK-Elanto on Pohjoismaiden suurimpia ravintola-alan toimijoita.

Tilaa

Multimedia

Multimedia