William K juhlistaa suomalaisia merkkitekoja

William K nostaa hattua suomalaisille saavutuksille, joista maittavimpiin kuuluvat toimeliaitten ja korkeaa laatutasoa vaalivien pienpanimoiden taidonnäytteet. Teeman kunniaksi koko joukko maltaisia herkkuja on tarjolla 9.5.–25.5.2008 kaikissa HOK-Elannon William K -OlutHuoneissa kautta pääkaupunkiseudun.

Kotimaiset pienpanimot ovat herättäneet tuotteineen maassamme yhä suurempaa kiinnostusta. Eikä syyttä, tarjoavathan ne laadukkaita ja usein hyvinkin persoonallisia oluita, joiden valmistamisesta ei kokeilunhalua tai luovuutta puutu. Suomalaisten pienpanimoiden saavutuksia juhlistetaankin William K -OlutHuoneissa monenlaisilla pienpanimoiden valmistamilla laatuoluilla porttereista pale aleihin. Joukkoon mahtuu myös harvemmin nähtyjä pöytävieraita, sillä karkeloihin osallistuu yhteensä kolmetoista olutta, joista kaksi on hanatuotteita ja 11 pullo-oluita.

Hanaoluena tarjottava, Suomenlinnan Panimon varta vasten William K:lle valmistama Suokki Pale Ale maistuu varmasti kuivan kevyenä, humalaisena ja katkerana kaikille keväistä janonsammuttajaa kaipaaville. Tutustumisen arvoisia pullo-oluita on tarjolla mm. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalta, Huvilalta, Stallhagenilta ja Mallaskoskelta.

Kotimainen olut ja sen panemisen taito on ollut aina tavalla tai toisella läsnä Suomen historiassa. Ole Sinäkin läsnä HOK Elannon William K -OlutHuoneissa, kun on aika juhlistaa maamme pienpanimotoiminnan suurimpia saavutuksia!


HOK-Elannon William K -OlutHuoneet: Annankatu, Kurvi, Leppävaara, Mannerheimintie ja Tennispalatsi.

Osoitteet ja lisätiedot HOK-Elannon William K -OlutHuoneista: www.oluthuone.com

Lisätietoja:
Tiina Hietala, ryhmäpäällikkö, HOK-Elanto
puh. 010 76 60644
sähköposti: tiina.hietala@sok.fi

Yrityksestä

HOK-Elanto tuottaa etuja ja palveluja pääkaupunkiseudun asukkaille. Omaa liiketoimintaa täydentää muu S-ryhmä sekä kymmenet yhteistyökumppanit eri elämänaloilta. Toimintaa ohjaavia perusarvoja ovat asiakasomistajan etu, osaava henkilökunta, kyky muuttua, vastuullisuus sekä tuloksellinen toiminta. HOK-Elanto on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen yli 600 000 asiakasomistajaa. Vuosittainen liikevaihto onyli 2 mrd. euroa, ja yritys työllistää noin 6 000 henkilöä. HOK-Elanto palvelee pääkaupunkiseudulla 323 toimipaikassa ja on päivittäistavarakaupan markkinajohtaja. Lisäksi HOK-Elanto on Pohjoismaiden suurimpia ravintola-alan toimijoita.

Tilaa

Liitteet & linkit