William K:ssa afrikkalaisolutta Reilun Kaupan banaaneista

HOK-Elannon William K:t tarjoavat maaliskuun alusta lähtien eksoottista herkkua: afrikkalaista, Belgiassa valmistettua Mongozo Banana -olutta (0,33 l, 4,5 %) hintaan 5,5 € / plo.

Mongozo Banana on maultaan rohkeasti banaaninen ja hedelmäisen makea kullankeltainen ale, jonka valmistuksessa on käytetty ainoastaan Reilun Kaupan banaaneja. Reilun Kaupan merkki takaa oikeudenmukaisen korvauksen kehitysmaiden viljelijöille ja työntekijöille.

Olut periytyy vuosisatojen takaa Angolassa, Zambiassa ja Kongossa asustavalta Chokwe-heimolta, jonka kielellä sana Mongozo tarkoittaa ”terveydeksi”.

Heimon perinteisiin kuuluu se, että nainen valmistaa oluen. Oluen valmistus opetetaan tyttäreltä tyttärelle, mutta eräs äiti ei koskaan saanut tytärtä, joten hän päätti opettaa taidon pojalleen. Vuonna 1993 tämä poika, Henriqe Kabia, saapui Hollantiin pakolaisena ja ryhtyi kehittämään heimonsa oluita länsimaiseen makuun sopiviksi. Vuonna 1998 lanseerattiin kookosolut ja vuonna 2001 Mongozo Banana, jota valmistetaan Belgiassa lisenssillä.

William K:
Annankatu 3
Kurvi, Helsinginkatu 2
Leppävaara, kauppakeskus Sello
Mannerheimintie 72
Tennispalatsi, Fredrikinkatu 65


Lisätietoa:
Tiina Hietala, ryhmäpäällikkö, HOK-Elanto
puh. 010 76 60644
sähköposti: tiina.hietala@sok.fi
www.oluthuone.com

Yrityksestä

HOK-Elanto tuottaa etuja ja palveluja pääkaupunkiseudun asukkaille. Omaa liiketoimintaa täydentää muu S-ryhmä sekä kymmenet yhteistyökumppanit eri elämänaloilta. Toimintaa ohjaavia perusarvoja ovat asiakasomistajan etu, osaava henkilökunta, kyky muuttua, vastuullisuus sekä tuloksellinen toiminta. HOK-Elanto on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen yli 600 000 asiakasomistajaa. Vuosittainen liikevaihto onyli 2 mrd. euroa, ja yritys työllistää noin 6 000 henkilöä. HOK-Elanto palvelee pääkaupunkiseudulla 323 toimipaikassa ja on päivittäistavarakaupan markkinajohtaja. Lisäksi HOK-Elanto on Pohjoismaiden suurimpia ravintola-alan toimijoita.

Tilaa

Liitteet & linkit