House of Lapland ja Instagram-vaikuttajat nostivat Lapin kesän unelmien käyntikohteeksi

Report this content

Neljä kansainvälisesti suosittua Instagram-vaikuttajaa vieraili Lapissa heinäkuussa. Muun muassa anonyymin Nude Yoga Girlin ja eläinten kuvauksella kansainvälistä mainetta niittäneen Konsta Punkan Instagram-päivitykset tavoittivat 3,4 miljoonaa ihmistä. Kampanja ylitti vierailun järjestäjänä toimivan, aluetta markkinoivan House of Laplandin tavoitteet yli kolminkertaisesti.

Heinäkuun ensimmäisellä viikolla neljä tunnettua Instagram-vaikuttajaa Konsta Punkka, Nude Yoga Girl, Eeva Mäkinen ja Daniel Taipale tekivät kiertomatkan Suomen Lapissa. Matkalta he välittivät yli kahdelle miljoonalle seuraajalleen kokemuksiaan kuvapäivitysten ja tarinoiden, nk. Instagram-storyjen avulla. Kiertue kulki Rukalta ja Oulangan kansallispuiston, Pyhätunturin ja Pyhä-Luoston kansallispuiston kautta Kemijärvelle ja Posiolle. Yhteistyön tavoitteena oli kertoa kesäisestä Lapista matkailukohteena uusille kansainvälisille yleisöille.

Lapin matkailu on ollut viimeiset vuodet kovassa nosteessa. Esimerkiksi vuonna 2017 kansainvälisten matkailijoiden majoittumiset lisääntyivät 22 prosenttia. Haasteena on kasvun painottuminen talvikaudelle. Nyt Lapissa tavoitellaan kesän matkailijamäärien tuplaamista.

Haluamme kertoa Lapin kesän ainutlaatuisuudesta uudelle sukupolvelle. Yöttömän yön perinteinen kuvasto ei vetoa tämän päivän elämyksiä etsiviin matkaajiin. Kyseiset Instagram-vaikuttajat edustavat haluttua kohderyhmää, ja pystyvät välittämään Lapin kesän tunnelmaa ja mahdollisuuksia seuraajilleen aidolla innostuksella”, sanoo House of Laplandin matkailun ohjelmapäällikkö Katariina Imporanta.

Kesämatkailun kasvattaminen ei voi enää perustua bussimatkailijoiden pysäyttämiseen matkalla Nordkappiin. Kampanjalla testasimme myös kuinka uudistetut kesän viestit luonnossa olon mahdollisuuksista, rauhallisuudesta, kesäyön valosta sekä saavutettavuudesta toimivat.”

Kesäinen Lappi unelmalistalle

Vaikuttajille sadelleissa kommenteissa ihailtiin kesäyön valoa ja kiiteltiin hieman tuntemattomampien alueiden ja kesäaktiviteettien näyttämistä. Monet kommentoijista eivät olleet aiemmin ajatelleet Lappia kesämatkakohteena, ja kampanjan myötä Lappi päätyi monen seuraajan ns. Bucket Listille, eli kohteeksi jossa haluaa elämänsä aikana käydä.

Seuraajilleni tämä tuntui olevan todella ''eksoottinen'' lokaatio. Useampaa viestiä on tullut, että Lappia ei ollut edes ajatellut kesäksi, mutta laittaa ehdottomasti muistiin tulevia matkoja varten”, toteaa Nude Yoga Girlinä tunnettu Instragram-tähti. Nude Yoga Girlin tiliä seuraa yli 800 000 ihmistä, joista miltei puolet Yhdysvalloissa.

Kampanjan tavoite Lapin kesän viestimisestä miljoonalle ihmiselle maailmanlaajuisesti ylittyi yli kolminkertaisesti. Kampanja tavoitti lopulta noin 3,4 miljoonaa ihmistä, joista 3,2 miljoonaa vaikuttajien omissa Instagram-kanavissa. Autenttiseksi koetun kiertomatkan sisällöt keräsivät runsaasti kommentteja, jakoja sekä tykkäyksiä seuraajilta, ja saavuttivat korkean 9,8% sitoutumisasteen vaikuttajien omissa kanavissa. Tulos saavutettiin orgaanisesti eli ilman erillistä mainosbudjettia.

Tunniste #LaplandBucketList otti tuulta alleen muidenkin käyttäjien postauksissa. Teemaa hyödynnetään aihetunnisteena myös tulevissa kampanjoissa, ja suunnitelmissa on haastaa Lapin matkailijoita kertomaan omista Bucket List -kokemuksistaan.

House of Lapland toteutti kampanjan yhteistyössä Metsähallituksen luontopalveluiden, Ruka-Kuusamon matkailun, Pyhä-Luoston Matkailun, Kemijärven Matkailun ja Posion Matkailuyhdistyksen kanssa.

Lisätiedot: Ohjelmapäällikkö Katariina Imporanta, 040 656 5140

House of Lapland Oy on voittoa tavoittelematon Lapin Yrittäjien, kuntien ja korkeakoulujen omistama Lapin yhteinen markkinointi- ja viestintätalo. Huolehdimme siitä, että Lappi näkyy, kuuluu ja kiinnostaa matkakohteena, asuinpaikkana, kuvauslokaationa sekä arktisena bisnesympäristönä. Ennen muuta jaamme tarinoita elämästä tavanomaisen yläpuolella.

Tilaa

Multimedia

Multimedia