Kansainvälisen Ivalo-rikossarjan kuvaukset alkavat Lapissa

Suomalais-saksalaisena yhteistuotantona toteutettavaa rikossarjaa kuvataan Inarissa ja Utsjoella tänä keväänä. Kasvavien tuotantomäärien vuoksi kansainväliset filmiryhmät ovat jo tuttu näky Napapiirin pohjoispuolella.

Lapissa kuvataan helmikuusta huhtikuuhun suomalais-saksalaista yhteistuotantoa Ivalo. Sarjan kansainvälinen nimi on Arctic Circle ja sen tuottavat Pohjoismaiden suurin indie-tuotantoyhtiö Yellow Film & TV sekä yksi Euroopan suurimmista tuotantoyhtiöistä Bavaria Fiction. Sarjan maailman ensi-ilta on Elisa Viihteessä loppuvuodesta 2018 ja tämän jälkeen YLE:llä. Ivalon kansainvälisestä levityksestä vastaa ranskalainen Lagardère Studios Distribution, joka on alan keskeinen toimija Euroopassa.  House of Laplandissa toimiva Lapin elokuvakomissio tekee yhteistyötä tuotannon kanssa ja on tarjonnut sille apua muun muassa kuvauspaikkojen ja paikallisten palveluntarjoajien löytämiseen.

Kansainvälisen rikossarjan ohjaa Hannu Salonen ja sen päärooleissa nähdään ensimmäistä kertaa yhdessä näyttelevät Iina Kuustonen ja Pihla Viitala sekä Jari Virman. Suomalaisnäyttelijöiden rinnalla sarjan päärooleissa ovat nimekkäät saksalaisnäyttelijät Maximilian Brückner ja Clemens Schick sekä islantilainen Joi Johannsson. Muissa keskeisissä rooleissa nähdään mm. Susanna Haavisto, Inka Kallén, Janne Kataja, Kari Ketonen, Mikko Leppilampi, Taneli Mäkelä ja Maria Ylipää.

AV-alan kannustin luo kysyntää

Yhä useammat tv- ja elokuvatuotannot valitsevat kuvauslokaatioksi Suomen Lapin. Kysynnän määrä on huomattavasti noussut ja Lapissa kuvataan tai suunnitellaan kuvattavaksi enemmän suuria tuotantoja kuin koskaan aikaisemmin. House of Lapland profiloi Lappia tällä hetkellä voimakkaasti kansainvälisille tuotannoille arktisen alueen toimivimpana kuvausympäristönä.

Puheet kansainvälisen suurtuotannon saamiseksi Lappiin eivät ole tuulesta temmattuja. Business Finlandin hallinnoima 25 prosentin tuotantokannustin av-tuotannoille herättää paljon kiinnostusta kansainvälisissä tv- ja elokuva-alan tekijöissä.

”Kiinnostuksen kasvu on huomattavaa”, sanoo House of Laplandin kansainvälisen myynnin ja markkinoinnin vetäjä Kristiina Werner.  ”Lapissa yhdistyy ainutlaatuiset lokaatiot toimivaan infraan ja palveluihin. Kannustin madaltaa tuottajien kynnystä tuoda tuotanto aiemmin tuntemattomalle alueelle.”

Monen kansainvälisen pitkän elokuvan ja draamasarjan tuotantotiimi on käynyt lähiaikoina etsimässä kuvauspaikkoja ja suunnittelemassa tuotantojaan kuvattavaksi Lapissa. Syksyllä 2017 Kolarissa ja Kilpisjärvellä kuvattu virolais-suomalainen The Last Ones – Viimeiset –elokuva on jälkituotantovaiheessa. Suomalais-ranskalais-norjalaisena yhteistuotantona tehtävän Poron Vuosi -elokuvan kuvaukset puolestaan jatkuvat kesän kynnykselle asti Posion, Ranuan ja Utsjoen alueella, ja se saa ensi-iltansa jouluna 2018. Tällä hetkellä Levin seudulla on käynnissä japanilaisen elokuvan kuvaukset ja kesällä taas näillä näkymin käynnistyy kuvaukset suomalais-kiinalaisen elokuvan yhteistuotantoon.

Lappi on paljon enemmän kuin lumi ja revontulet

Elokuva-alan ammattilaiset kehuvat luonnon monimuotoisuuden lisäksi Lapin saavutettavuutta. Koskemattomaan erämaahan on erinomaiset tieyhteydet ja raskaalla kalustolla pääsee perille kelissä kuin kelissä. Tuotantoihin vetoavat myös takuuvarmat sääolot, talvisin on lunta ja kesällä valoa ympäri vuorokauden. Kiitosta saa myös paikallisten osaava ja joustava suhtautuminen tuotantoihin.

Lappi on jatkuvasti esillä kansainvälisessä mediassa. Lähiaikoina esimerkiksi intialaistähtien Instagram-kuvista, miljonäärien lomista ja luksus-hotellien kansainvälisistä palkinnoista on uutisoitu maailmalla.

Yellow Film & TV
Milla Bruneau
Executive Producer, COO
+358 40 040 8951
milla.bruneau@yellowfilm.fi

House of Lapland
Anna Niemelä
Film Commissioner
+358 40 820 7575
anna.niemela@houseoflapland.fi

House of Lapland
House of Lapland Oy on voittoa tavoittelematon, Lapin Yrittäjien, kuntien, korkeakoulujen ja omistama Lapin yhteinen markkinointi- ja viestintätalo. House of Lapland huolehtii siitä, että Lappi näkyy, kuuluu ja kiinnostaa matkakohteena, asuinpaikkana, kuvauslokaationa sekä arktisena bisnesympäristönä.

Yellow Film & TV 
Yellow Film & TV on palkittu suomalainen tuotantoyhtiö. Yli kahdenkymmenen vuoden ajan toiminut Yellow Film & TV on Pohjoismaiden suurin indietuotantoyhtiö. Yhtiö on erikoistunut käsikirjoitettuihin tv-tuotantoihin, laadukkaisiin elokuviin, draamaan, komediaan, viihteeseen ja urheiluun. 

Bavaria Fiction GmbH
Bavaria Fiction on yksi Euroopan menestyneimpiä tuotantoyhtiöitä. Se tuottaa vuosittain noin 17 0000 minuuttia ohjelmaa ja tavoittaa suosikkiohjelmillaan miljoonia katsoja joka viikko jo pelkästään Saksassa.  

Elisa Viihde on Suomen suosituin viihdepalvelu. Elisa Viihde on kaikki, mitä viihtymiseen tarvitset – alkuperäissarjoja, eniten kotimaisia elokuvia, kansainvälisiä uutuuselokuvia, kattava tv-ohjelmatarjonta ja urheilua, jota et muualta näe. Palvelussa on monipuolinen valikoima tilausvideopalveluita, videovuokraamo sekä maksu-TV-paketteja. Elisan viihdepalveluista nauttii yli 300 000 kotitaloutta.

Elisa on tietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyritys, jonka päämarkkina-alueet ovat Suomi ja Viro. Elisalla on yli 6,2 miljoonaa kuluttajien, yritysten ja julkishallinnon organisaatioiden liittymää. Yritys tarjoaa ympäristöystävällisiä palveluita viestimiseen ja viihtymiseen, sekä työvälineitä organisaatioiden toiminnan digitalisoimiseen ja tuottavuuden parantamiseen.

Tilaa

Multimedia

Multimedia