Miljoonat amerikkalaiset näkivät The Bachelorin tuoreimman Lapissa kuvatun jakson

Lapland Hotelsin toimitusjohtaja Ari Vuorentausta pitää suositun tosi-tv-sarjan tuomaa näkyvyyttä jättipottina Lapin matkailulle.

Jopa kymmenen miljoonaa amerikkalaista seurasi poikamies Nick Viallin arktisen kosiomatkan viimeisiä käänteitä, kun The Bachelor -sarjan kolmesta tuotantokauden huipentavasta jaksosta keskimmäinen esitettiin Yhdysvalloissa maanantaina 6. maaliskuuta. Marraskuun talvisissa maisemissa Lapissa kuvatuista jaksoista syntyi käytännössä yhteensä neljän tunnin ainutlaatuinen matkailumainos. Yhdysvaltojen lisäksi sarja tullaan näkemään myös kymmenissä muissa maissa, mm. Isossa-Britanniassa, Uudessa-Seelannissa, Kanadassa, Australiassa ja Intiassa. Rovaniemellä kuvattu finaalijakso esitetään USA:ssa ABC-kanavalla maanantaina 13.3.2017.

Tuotannon taustalla Suomessa oli useita Lapin toimijoita. Yksi pääyhteistyökumppaneista oli hotelliketju Lapland Hotels, jonka toimitusjohtaja Ari Vuorentausta pitää The Bachelorin tuomaa näkyvyyttä potentiaalisena jättipottina Lapille ja sitä kautta myös alueen matkailubisnekselle.

“Lappi on turisteille eksoottinen ja erilainen luontokohde. Nyt meillä on mahdollisuus näyttää maailmalle myös Lapin romanttinen puoli. The Bachelorin myötä Lapissa nähdään tulevaisuudessa enemmän häämatkalaisia. Oli hienoa saada erinomaista palautetta sarjan tekijöiltä tunnustuksena Lapissa tehdystä pitkäjänteisestä työstä vaativien kansainvälisten asiakkaiden kanssa”, sanoo Vuorentausta.

Muita tuotannon yhteistyökumppaneita Lapissa olivat House of Laplandin lisäksi Lapland Safaris, Visit Rovaniemi ja Inari-Saariselkä.

Lappi houkuttaa tuotantoja maailmalta

Kiinnostus Lapin kuvausmahdollisuuksia kohtaan on kasvussa maailmalla. Vuoden alusta lanseeratun tuotantokannustimen ansiosta pitkät näytelmäelokuvat, dokumenttielokuvat sekä sarjamuotoisen fiktion ja animaation tuotannot voivat saada jopa 25 prosentin hyvityksen Suomessa toteutetun tuotannon kuluista. Yhdistettynä Lapin maisemien ainutlaatuisuuteen ja toimivaan palveluverkostoon tuotantokannustin on omiaan luomaan uusia mahdollisuuksia kansainvälisille tuotannoille.

Lapin menestystä vauhditetaan Los Angelesissa ja New Yorkissa viewing party -tilaisuuksilla, jotka järjestää Lapin markkinointi- ja viestintäorganisaatio House of Lapland yhteistyössä Finnairin kanssa. Juhlissa vieraat voivat seurata, kuinka Nick Viallin lopulta käy ja tutustua samalla Lapin mahdollisuuksiin av-tuotantojen kuvauspaikkana ja matkailukohteena.

”The Bachelor tuo hienosti Suomea ja Lappia tunnetuksi miljoonille potentiaalisille asiakkaille. Tällaiset kansainväliset tuotannot ovat omiaan houkuttelemaan matkaajia Suomeen, ja niistä hyötyy koko matkailuala. Finnairille Yhdysvallat on tärkeä ja kasvava markkina, ja olemme panostaneet paljon Suomen esilletuomiseen matkailukohteena”, sanoo Finnairin markkinointi- ja brändijohtaja Johanna Jäkälä . Finnair lennätti kuvaustiimin Suomeen ja Lappiin.

 

Lisätiedot:

Teija-Liisa Paananen
Elokuvakomissaari
House of Lapland / Lapin elokuvakomissio
teija-liisa.paananen@houseoflapland.fi
puh. 040 350 8322

 

House of Lapland on Lapin kuntien, korkeakoulujen sekä Lapin Yrittäjien omistama markkinointi- ja viestintätalo. Teemme työtä Lapin näkyvyyden ja vetovoiman varmistamiseksi kansallisesti ja kansainvälisesti maakunnan kannalta tärkeiden sidosryhmien keskuudessa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia