Palkittu elokuvantekijä Miia Tervo kuvaa romanttista komediaa Lapissa – pääosissa Mimosa Willamo ja Amir Escandari

Kansainvälisesti palkittu elokuvantekijä Miia Tervo ohjaa parhaillaan Rovaniemelle sijoittuvaa ensimmäistä pitkää fiktioelokuvaansa. Elokuva on Tervon omaperäisellä äänellä kerrottu komediallinen rakkaustarina, jossa etsitään toiselle vaimoa ja löydetään vahingossa jotain aivan muuta. Vuonna 2019 ensi-iltansa saavan elokuvan pääosissa nähdään Mimosa Willamo ja Amir Escandari.

Miia Tervo on tunnettu kansainvälisesti palkituista lyhytelokuvistaan Santra ja puhuvat puut, Lumikko sekä Pieniä kömpelöitä hellyydenosoituksia. Tervon odotettu ensimmäinen pitkä elokuva on arktiseen ghettoon sijoittuva rosoinen romanttinen komedia.

”Olen kasvanut Rovaniemen maalaiskunnassa ja halusin tehdä elokuvan Lapissa, koska halusin kuvata pohjoista henkistä todellisuutta ja maisemaa sisältäpäin. Pyrin tässä elokuvassa kääntämään omat näköalattomuuden, häpeän ja arvottomuuden kokemukseni lämpimäksi huumoriksi. Juuri ne, jotka ovat estäneet minua joskus rakastamasta”, elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Miia Tervo kertoo. ”Pyrin siihen, että pohjoinen rankka ja paikoin alhainen huumori lyövät raikkaasti kättä vilpittömän runouden kanssa.”

Pääosissa Mimosa Willamo ja Amir Escandari

Elokuvan päärooleissa ovat Jussi-palkittu Mimosa Willamo (Aurora) ja ohjaajanakin tunnettu näyttelijä Amir Escandari (Darian). Muissa rooleissa nähdään muun muassa Ria Kataja, Chike Ohanwe, Hannu-Pekka Björkman, Oona Airola, Pamela Tola ja Miitta Sorvali.

”Olen ilokseni saanut tähän esikoispitkääni todella uskomattoman työryhmän, jonka työtä voin kiitollisuudella ihailla ja arvostaen ihmetellä”, Tervo sanoo.

Elokuvan tuottaa Dionysos Films, joka on Riina Hyytiän ja Johanna Vuoksenmaan vuonna 2008 perustama itsenäinen tuotantoyhtiö. Yhtiön tuotantoihin kuuluvat mm. menestyssarjat Klikkaa mua, Ex-onnelliset, Nörtti: Dragonslayer666 sekä elokuvat 21 tapaa pilata avioliitto, Viikossa aikuiseksi ja Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! Elokuvan levittää Nordisk Film.

House of Laplandissa toimiva Lapin elokuvakomissio on tehnyt yhteistyötä tuotannon kanssa ja auttanut muun muassa paikallisten työryhmäläisten ja palveluntarjoajien löytämisessä. ”On upeaa, että Miia palaa juurilleen ja on kirjoittanut ensimmäisen pitkän elokuvansa sijoittuvaksi Lappiin. Rovaniemi antaa hienot kulissit elokuvalle ja kaupungista nähdään sellainen puoli, jota ei olla aikaisemmin päästy suurelle yleisölle esittämään. Rovaniemen kuvaukset olivat helmikuun aikana ja tuotanto jatkaa seuraavaksi studiokuvauksilla Helsingissä”, elokuvakomissaari Anna Niemelä sanoo.

ELOKUVASTA LYHYESTI: Sitoutumiskammoinen kynsiteknikko Aurora käyttää päivänsä parhaan kaverinsa kanssa kynsiä taiteillen ja yöt railakkaasti juhlien Rovaniemen baareissa. Erään illan päätteeksi hän tapaa arktisella nakkikioskilla ulkomaalaiselta näyttävän Darianin, joka yllättäen pyytää Auroraa pelastamaan henkensä; Darianin on löydettävä suomalainen vaimo saadakseen itselleen ja tyttärelleen oleskeluluvat.

Aurora vastaa kosintaan kieltävästi - velkaantuneella, alkoholisoituneen isänsä luona asuvalla Auroralla on tarpeeksi omiakin ongelmia ja ajankäytölleen aivan muita suunnitelmia. Auroran mieli kuitenkin muuttuu, kun hän tapaa Darianin kahdeksanvuotiaan tyttären Azarin, joka sulattaa Auroran sydämen. Aurora alkaa auttaa Dariania ja pian vaimoehdokkaita onkin perunanviljelijästä aina huovutuksen maailmanmestariin. Lopulta he löytävät tehtävään täydellisen naisen, mutta tekeekö täydellinen ketään onnelliseksi?

Lapin maagiseen sydäntalveen ja arktiseen lähiömaailmaan sijoittuva elokuva on Tervon omaperäisellä äänellä kerrottu komediallinen ja rosoinen tarina rakkaudesta, joka voi löytyä toivottomilta vaikuttavista paikoista.

Lisätiedot:
Elokuvakomissaari Anna Niemelä, 040 820 7575, anna.niemela@houseoflapland.fi
Tuottaja Max Malka, 050 573 0861, max.malka@dionysosfilms.fi
Tiedottaja Katja Viitalähde-Annala, 050 395 6084, katja.viitalahde@nordiskfilm.com

House of Lapland Oy on voittoa tavoittelematon, Lapin Yrittäjien, kuntien, korkeakoulujen ja omistama Lapin yhteinen markkinointi- ja viestintätalo. Huolehdimme siitä, että Lappi näkyy, kuuluu ja kiinnostaa matkakohteena, asuinpaikkana, kuvauslokaationa sekä arktisena bisnesympäristönä. Ennen muuta jaamme tarinoita elämästä tavanomaisen yläpuolella.

Tilaa

Multimedia

Multimedia