Syykuun uutuuspokkareissa riittää jännitystä ja toimintaa

Report this content

 

Syyskuun pokkariuutuudet ovat saapuneet kauppoihin. Alkusyksy merkitsee monelle rauhoittumista kesän jälkeen, joten pokkareita kulutetaan runsaasti myös nyt.

Syyskuun uutuuksissa on lukuisia huipputeoksia, erityisen paljon on tarjolla laadukasta rikoskirjallisuutta.

Murhia, huumeita ja sissejä

Syyskuun uutuuspokkareista löytyy kosolti rikoksia, jännitystä ja toimintaa. Sadon terävimpään kärkeen kuuluu ehdottomasta Marko Leinon ylistetty Ansa.

Marko Leino: Ansa

Syyskuun Kuukauden Komeetta –pokkari on Vuoden johtolanka 2010 –palkinnon saanut tiivistunnelmainen rikosromaani Ansa.

Vesa Levola lähtee vastentahtoisesti mukaan isänsä hämäriin bisneksiin. Pian hänet pannaan vastaamaan isän veloista, myös rikoskumppaneille. Eikä velkojille riitä vain raha.

Huumeliigaa johtava Reino Sundström puolestaan joutuu viimeinkin telkien taa, ja rikosylikonstaapeli Juha Viitasalon yksinäinen sota miestä vastaan tuntuu siis kantaneen hedelmää. Viitasalo ei tästä piristy, sillä hän on kauan sitten sortunut tekoon, jonka jälkiä yhä peittelee ja joka kaivelee hänen tuntoaan. Miten varjella perhettään, maailmansa valoa, menettämättä rakkaidensa luottamusta?

Vain Leif Turunen on tyytyväinen: nyt hän voi näyttää, kuka on huumeliigan todellinen pomo. Eikä hänellä ole mitään hävittävää.

Marko Leinon rikosromaanissa mikään ei ole yksinkertaista, ei etenkään oikean ja väärän raja. Kuinka pitkälle sinä olisit valmis menemään pelissä, jonka panoksena olisi rakkaimpiesi elämä?

Agatha Christie: Syyttömyyden taakka

Nuori Jack Argyle on saanut elinkautisen vankeustuomion surmattuaan hiilihangolla adoptioäitinsä – hyväntahtoisen naisen, joka on tarjonnut katraalleen tinkimätöntä turvaa ja hellyyttä. Puolen vuoden vankilassaolon jälkeen Jack kuolee keuhkokuumeeseen. Argylen perhettä painanut raskas taakka on poissa – kunnes kuvaan ilmaantuu tuntematon tohtori Calgary.

Tohtori todistaa, että Jack on syytön. Jackin maine on puhdistettu, mutta samalla asia on saanut vakavan käänteen. Ellei syyllinen ole Jack, kuka se on?

Jo Rees: Kostajattaret  

Ökyrikkaiden kansainvälisellä leikkikentällä toisensa kohtaa kolme kaunotarta, joilla ei pitäisi olla mitään yhteistä.

Frankie Willis on 25-vuotias blondi ja it-alan ihmelapsi, joka etsii jännitystä elämäänsä kansitarjoilijana luksusjahti Puškininilla.

Peaches Gold on rämäpäinen, tyrmäävä brunetti – ja Los Angelesin vaikutusvaltaisin maksullinen seuralainen.

Emma Harvey on kiihkeä, punapäinen aristokraatti ja onnellisesti naimisissa Englannin komeimman miehen kanssa.

Kolmea naista yhdistää viha yhtä ja samaa miestä kohtaan. Mies on miljardööri Juri Hordinski, häikäilemätön venäläinen oligarkki. Tällä kertaa Hordinski on kuitenkin sotkenut väärien naisten elämät. Ja nämä naiset ovat päättäneet kostaa.

Reino Lehväslaiho: Kontion sissit

Kapteeni Kontiolla on komennossaan kokenut sissikomppania. Syksyllä 1943 Vienan korpirintamalla hän saa käskyn tuhota venäläisten kenttävartion. Kohteeseen edetään yön pimeyden turvin, mutta toisiaan seuraavat kahakat ja kantapäille tallova kuolema kasvattavat tappioita molemmin puolin.

Kontion luottosissit raivaavat tietä yhtämittaisilla tuli-iskuillaan. Vihollisen korsut lennätetään taivaan tuuliin, mutta paluumatkasta tulee verisohjoinen helvetti. Kahden viikon kiivaiden taisteluiden jälkeen tukikohtaansa palaavasta joukosta jäljellä on vain riekaleiset rippeet.

Reino Lehväslaiho kertoo raudanlujien sissiensä vaiheista tinkimättömän todentuntuisesti. Kontion sissit on timantinkova korpisotakuvaus.

Anne Holt: Julkkismurhat

Suosittu televisiotähti Fiona Helle löydetään kotoaan raa’asti murhattuna. Rikollinen on tehnyt murhapaikasta näyttämön, jossa jokaisella yksityiskohdalla on merkityksensä.

Fionan tapaus on kuitenkin vasta alkua. Julkkis toisensa jälkeen saa pian surmansa. Inger Johanne Vik on äitiyslomalla kun hänen miehensä, rikostutkija Yngvar Stubo pyytää häntä avukseen sarjamurhaajan jäljittämisessä. Tahtomattaankin Inger Johanne tunnistaa paholaismaisen kaavan, jota murhaaja noudattaa. Hän tietää, että pahin on vasta edessä.

Totta ja vähemmän totta

Elämäkertojen ja muiden tietopokkareiden lukijoita on paljon. Onneksi kuukausittain ilmestyy hyviä tositarinoita ja oppia tarjoavia pokkareita.

Satiirit taas ovat aina hauskaa viihdettä. Tervo leikittelee uutukaisessaan viihdyttävästi todellisuuden kanssa ja luo siinä omanlaisensa kuvan nyky-Suomesta

Mauno Saari: Haavikko-niminen mies

Saaren Haavikko-niminen mies on kertomus runoilijasta, joka kirjoitti kuin jumala ja eli kuin ihminen.

Mitä Paavo Haavikko kertoi itsestään? Mitä hän ajatteli ystävistään, vihollisistaan ja rakkaimmistaan? Mitä hän ajatteli ihmisistä, maailmasta ja tulevaisuudesta? Entä kuolemasta, Jumalasta, kirkoista ja uskonnoista? Mitä hän kertoi yksinäisyydestään, hellyydestään ja epätoivosta? Entä viinistä ja kirjoittamisesta? Mitä hän ajatteli sairaudesta ja kohtalosta?

Jari Tervo: Koljatti

Koljatti on satiirinen romaani suomalaisesta nyky-yhteiskunnasta, politiikasta ja mediasta. Se on epäkorrektia Tervoa parhaimmillaan!

 

Lisätietoja:

LOISTO/Suomen Pokkaritukku Oy; Anne Nygrén, anne.nygren@loisto.fi, 040 354 2726

Mediatoimisto House of PR; Kati Rahikainen, kati.rahikainen@houseofpr.fi, 040 579 5808