Nelosen viihdekanavien näkyvyysalue laajentunut antenniverkossa

Report this content

NELOSEN viihdekanavat Nelonen Kino, Nelonen Perhe ja Nelonen Maailma alkoivat näkyä 25.5.2011 alkaen Joutsenon, Tammelan, Mikkelin, Vuokatin, Kerimäen, Kolin ja Haapaveden lähetinasemien alueella. Muutoksen myötä kanavat näkyvät 93 prosentille suomalaisista entisen 80 prosentin sijaan. Uusien alueiden myötä lähes 700 000 asukasta, eli yli 300 000 kotitaloutta voi tilata Nelosen maksu-tv-kanavat itselleen. Kanavia tarjoaa TV Viihde helposti netistä tai kodinkoneliikkeistä.

Nelosen viihdekanavat näyttävät mm. suosikkisarjoja, dokumentteja ja elokuvia. Nelonen Kino keskittyy sarjoihin ja elokuviin. Suosittuja sarjoja näytetään ensi-esityksinä parhaaseen katseluaikaan ja ajoittain sarjamaratooneina. Kesän aikana ohjelmistossa on muun muassa Oscar-palkittu Slummien miljonääri, Sademies, Monster’s Ball ja Monster – Aileen Wuornos. Sarjoista menestyneimpiä ovat 60-luvun mainosmiehistä kertova Mad Men, tämän lisäksi ohjelmistossa on muun muassa Täydelliset naiset ja Ruma Betty.

Nelonen Perhe –kanavalla on aamuisin ja iltapäivisin lastenohjelmia, mm. Puuha-Pete, Tuomas Veturi, Tweenies-Muksuklubi ja Lazy Town. 

Nelonen Maailma keskittyy dokumentteihin, ohjelmistossa on muun muassa BBC:n eläintarinoita ja luontodokumentteja,mm huikea Planeettamme Maa näytetään perjantai-iltaisin.

Nelosen pakettiin kuuluvat myös Nelonen Pro 1 ja 2 –kanavat, joilta näkee laajan valikoiman urheilua. Suomalaisten suosikkilajeja on tarjolla paljon, maailman kovimmat jääkiekkoliigat NHL ja KHL, MotoGP, golf ja muun muassa Superpesis-ottelu joka tiistai kesän aikana.

Lisätietoja:

TV Viihde / Ulla Koivula, markkinointijohtaja puh. 040-577 7156

www.tvviihde.fi

TV Viihde on osa TDF –konsernia ja yhtiö on perustettu syksyllä 2010. TV Viihteen pääomistaja on TDF Nordic Oy ja yhtiön toimitusjohtajana toimii Vesa Mars. TDF-konserni on Euroopan johtava tv- ja radiopalvelujen sekä erilaisten digitaalisten mediapalvelujen tarjoaja. Konsernissa työskentelee noin 5 050 henkilöä kymmenessä eri maassa. Koko konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 1,55 miljardia euroa. TV Viihde tuo parhaat maksu-tv kanavat sekä teräväpiirtokanavat antennitalouksien saataville, mahdollistaa internet-tv-palvelujen käytön olohuonetelevisiosta ja tarjoaa kotitalouksille laajan valikoiman tilausvideopalveluja. Kohderyhmänä ovat kaikki suomalaiset antennikotitaloudet.

Avainsanat: