Brilliant Young Entrepreneur 2013 -palkittu JULJA ja Hyundai yhteisellä matkalla

Report this content

Hyundai Motor Europe ja Nuori Yrittäjyys ry jakavat vuosittain Brilliant Young Entrepreneur -palkinnon, jonka avulla tarjotaan taloudellista tukea yrityssuunnitelmille, joissa nähdään vahvaa potentiaalia oikeaan yritystoimintaan. Palkintoon kuuluva 15 000 euroa on tarkoitettu yritystoiminnan kehittämiseen ja se annetaan kolmessa vaiheessa.

Vuonna 2013 Brilliant Young Entrepreneur -palkinnon voitti kolmen turkulaisen ystävyksen perustama naistenvaatemerkki JULJA. JULJA on kasvattanut Hyundain tukemana toimintaansa palkintovuotensa aikana mm. avaamalla uuden verkkokaupan.

JULJA on valittu mukaan heinäkuussa 2014 aloittavaan Made in Designland -hankkeeseen, joka on suomalaista osaamista esittelevä 18 kuukautta kestävä myyntikiertue Yhdysvalloissa. JULJAn lisäksi kiertueella on mukana myös muita suomalaisia designin, softwaren, teknologian ja arkkitehtuurin alan yrityksiä kuten Aidine, Jenni Rutonen Design, Lasismi, Sayduck ja gTie.

JULJA on myös lanseerannut Indiegogossa joukkorahoituskampanjan, jolla se kerää tukea kansainvälisille markkinoille. Joukkorahoituskampanjan tarkoituksena on kannatustuotteiden sekä ennakkotilausten avulla kerätä varoja yrityksen osallistumiseen ja muotinäytöksen järjestämiseen Made in Designland-kiertueella Yhdysvalloissa.

JULJA kansainvälistymistä voi tukea mm. ostamalla postikortteja, julisteita tai tilaamalla henkilökohtaisen kuvauspäivän suunnittelijoiden kanssa. Joukkorahoituskampanja tarjoaa lisäksi ainutlaatuisen mahdollisuuden tilata JULJAn ”Running from the dream” -malliston tuotteita ennakkotilauksella. JULJA to the USA -joukkorahoituskampanja on avoinna vielä tiistaihin 8.4. asti ja sen löydät osoitteesta: indiegogo.com/projects/julja-to-the-usa/x/6533008.

Brilliant Young Entrepreneur -palkinto on osa Nuori Yrittäjyys ry:n NY Start Up -ohjelmaa. Korkeakouluille suunnatussa ohjelmassa perustetaan oma yritys ja pyöritetään yritystoimintaa lukuvuoden ajan. Ohjelma on toiminnassa Suomen lisäksi 13 maassa: Belgiassa, Bulgariassa, Englannissa, Espanjassa, Hollannissa, Liettuassa, Luxemburgissa, Makedoniassa, Norjassa, Portugalissa, Slovakiassa, Tanskassa ja Romaniassa.

Brilliant Young Entrepreneur 2014 -palkinto myönnetään seuraavan kerran NY Start Up -finaalissa, joka pidetään 8. toukokuuta Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä.

Nuori Yrittäjyys ry eli NY tarjoaa yrittäjyys- ja kuluttajakasvatusta tukevia opinto-ohjelmia nuorille koulujen ja oppilaitosten kautta. Tekemällä oppimiseen perustuva toiminta tarjoaa käytännönläheisiä yhteistyömuotoja nuorten yrittäjyysasenteen, työelämävalmiuksien sekä oman talouden hallinnan vahvistamiseen ja rakentaa myös nuorten ja elinkeinoelämän yhteistyötä. NY on voittoa tavoittelematon yhdistys, ja se kuuluu kansainväliseen kattojärjestöön Junior Achievement Worldwideen, joka on maailman laajin yrittäjyys- ja kuluttajakasvatusta nuorille tarjoava organisaatio. Verkosto tavoittaa vuodessa lähes kymmenen miljoonaa oppilasta 123 maassa.
Euroopan tasolla JA-YE Europen verkosto tavoittaa vuodessa yli kolme miljoonaa oppilasta 36 maassa.

LISÄTIEDOT:

Hyundai Motor Finland Oy
PR & Viestintäpäällikkö, Sami Takaneva
Puh: +358 50 3800 758, email: sami.takaneva@hyundai.fi

JULJA Finland Oy
Toimitusjohtaja Inka Kiuru
Puh. +358 400 800 561, email: inka.kiuru@juljafinland.com

Nuori Yrittäjyys ry:n NY Start Up -ohjelma: nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/ny-start-up-korkea-aste, jastartup.com

Lisätietoa Made in Designland -hankkeesta: madeindesignland.com

Vuonna 2013 Hyundai Motor Company kehitti toimintojaan Euroopassa yli 500 miljoonan euron edestä. Uusia Hyundai-malleja rekisteröitiin Euroopassa viime vuonna 422 930 kappaletta. Hyundain markkinaosuus vuonna 2013 myydyistä uusista autoista oli 3,4 %. Euroopassa myydyistä Hyundai-malleista 95 % on suunniteltu ja kehitetty Euroopan alueella. Autoista 90 % valmistetaan Hyundain tehtailla Tsekin tasavallassa ja Turkissa.

Vuonna 2001 perustettu Hyundai Motor Finland on osa Bassadone Automotive Nordicia. Vuonna 2013 Hyundai-malleja rekisteröitiin Suomessa 3370 kappaletta merkin markkinaosuuden ollessa 3,3 %. Koko Hyundai-henkilöautomallistolla on viiden vuoden takuu ilman kilometrirajoitusta. Takuu sisältää myös tieturvan sekä määräaikaishuoltojen välillä tehtävät kausitarkistukset.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia