Hyundai Motor Finland ja Suomen Palloliitto jatkavat yhteistä peliä

Report this content

Hyundai jatkaa vahvaa läsnäoloaan suomalaisen jalkapalloilun parissa. Hyundai Motor Finland ja Suomen Palloliitto allekirjoittivat sopimuksen yhteistyön jatkamisesta. Yhteistyösopimukseen kuuluu mm. Suomen Palloliiton käyttöön tulevat uudet Hyundai-mallit sekä Hyundaille tuleva näkyvyys eri jalkapallotapahtumissa Suomessa.

Hyundai Motor Finlandin edustajat Antti Ruhanen ja Teemu Juntunen luovuttivat Suomen A-maajoukkueen päävalmentajalle Mixu Paatelaiselle uuden Hyundai Grand Santa Fen käyttöön juuri ennen joukkueen lähtöä Belfastiin EM-karsintapeliin Pohjois-Irlantia vastaan.

Mixu Paatelainen oli innoissaan tulevasta kohtaamisesta ja kommentoi “Tuleva peli Pohjois-Irlantia vastaan on meille iso haaste. Heillä on mukana mm. kahdeksan Englannin Valioliigan pelaajaa ja taistelutahtoa sekä osaamista. Tehdään kuitenkin yksi maali enemmän ja otetaan kolme pistettä kotiin. On ollut upeaa aikaa olla Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja, ja olen nauttinut joka päivästä.”

Suomessa Hyundai on halunnut laajentaa yhteistoimintaa huippujalkapallon lisäksi myös koko jalkapallon laajaan harrastajakuntaan ja edistää ruohonjuuritason toimintaa, kannustaa lapsia aktiivisen liikuntaharrastuksen pariin sekä jalkapallokentille. Hyundai on tukenut suomalaista juniorijalkapalloilua jo kolmena vuonna ja varannut tuhannen euron stipendejä haettavaksi junioriturnausten järjestämiseen. Kun tänä vuonna myönnetyt stipendit lasketaan mukaan, Hyundai on vuodesta 2012 lähtien tukenut yli 100 turnausta. Se merkitsee yli 100 000 euron rahallista panostusta lasten liikuntaan.

Suomen Palloliiton mukaan jalkapallon pelaajamäärä Suomessa kasvoi viime vuonna seitsemän prosenttia. Rekisteröityjä pelaajia on nyt 127 145 ja jalkapallo on edelleen harrastajamäärältään ylivoimaisesti suurin joukkueurheilulaji Suomessa. Tyttöjen ja naisten osuus pelaajista on lähes neljännes, 23 prosenttia.

Kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan jalkapallon parissa on viikottain mukana noin 230 000 lasta ja nuorta, sekä 140 000 aikuista harrastajaa. Vapaaehtoisten määrä on noin 84 000.
 Jalkapallo liikuttaa viikottain yhteensä noin puolta miljoonaa suomalaista.

Hyundai Motor Finlandin ja Suomen Palloliiton yhteistyö on jatkunut jo vuodesta 2010 alkaen. Myös Hyundai Motor Company tekee yhteistyötä kansainvälisen jalkapalloliiton, FIFAn kanssa, sekä eurooppalaisen UEFAn kanssa. Hyundai on ollut näkyvästi mukana kansainvälisessä jalkapalloilussa jo vuodesta 1999 lähtien ja Hyundain ja FIFAn yhteistyösopimus jatkuu aina vuoteen 2022 asti.

Hyundai Motor Company myi vuonna 2014 koko maailmassa yhteensä 4.961.877 uutta autoa. Viime vuonna uusia Hyundai-malleja rekisteröitiin Euroopassa yhteensä 424.467 kappaletta. Euroopan alueella myydyistä Hyundai-malleista 95 % on suunniteltu, kehitetty ja testattu Euroopassa. Autoista 90 % valmistetaan Hyundain tehtailla Tsekin tasavallassa ja Turkissa.

Hyundai myy autoja yhteensä 30 eri Euroopan maassa ja 2500 myymälässä. Vuonna 2001 perustettu Hyundai Motor Finland on osa Bassadone Automotive Nordicia. Vuonna 2014 Hyundai-malleja rekisteröitiin Suomessa 2156 kappaletta, markkinaosuuden ollessa 2,0 %. Koko Hyundai-henkilöautomallistolla on viiden vuoden takuu ilman kilometrirajoitusta. Takuu sisältää myös tieturvan sekä määräaikaishuoltojen välillä tehtävät kausitarkistukset.

Hyundai Motor Finland Oy
Kellokukantie 2, 01300 Vantaa

PR & Viestintäpäällikkö Sami Takaneva
puh: 050 3800 758
email: sami.takaneva@hyundai.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit