Hyundai vahvasti mukana rallissa kaudella 2017

Report this content

Vuonna 2012 perustettu Hyundai Motorsport GmbH vastaa maailmanlaajuisesti Hyundain autourheilutoiminnoista ja ensisijaisesti sen osallistumisesta rallin MM-sarjaan.

Saksassa, Alzenaussa tukikohtaansa pitävän teamin ensimmäinen kausi WRC-sarjassa oli vuonna 2014. Hyundai Motorsport esitteli kaudelle 2014 3-oviseen tuotantomalliin perustuvan Hyundai i20 WRC -auton. Ensimmäisenä vuotenaan se teki vahvan vaikutuksen noustessaan palkintopallille Meksikossa ja Puolassa sekä saavuttaessaan ikimuistoisen kaksoisvoiton Saksan MM-rallissa.

Toisella kaudellaan talli kävi tiukan taistelun toisesta sijasta valmistajien mestaruudessa sekä ansaitsi lisää palkintosijoja ja erikoiskokeiden voittoja. Kolmannelle kaudelleen Hyundai Motorsport kehitti uuden sukupolven 5-oviseen i20-malliin perustuvan WRC:n. Vuosi 2016 oli tallille tähän mennessä menestyksekkäin, ja se sisälsi kaksi voittoa (Argentiina ja Sardinia) sekä yhteensä 12 yksittäistä palkintokoroketulosta ja lopulta toisen sijan valmistajien mestaruudessa. Nyt Hyundai Motorsport on valmiina neljänteen kilpailukauteensa rallin MM-sarjan kauden avauksessa, viikon lopulla ajettavassa Monte Carlon rallissa. 13 osakilpailua käsittävän kauden 2017 avaustapahtumassa tullaan näkemään tallin uusin rallitykki Hyundai i20 Coupe WRC, joka on rakennettu tämän vuoden kilpailuja varten muutettujen teknisten määräysten mukaisesti.

Viime joulukuun alussa Monza Rally Shown yhteydessä pidetyssä mediatapahtumassa julkistettu Hyundain uusi ralliohjus on kartuttanut testikilometrejä jo yli 6 000. Sääntömuutosten tarkoituksena on ollut parantaa WRC-sarjan näyttävyyttä entisestään, joten vuoden 2017 määräysten mukainen WRC näyttää edeltäjiään aggressiivisemmalta. Muutoksilla on pyritty parantamaan aerodynamiikkaa ja mekaanista pitoa, nostamaan moottorin tehoa jopa 380 hevosvoimaan, keventämään auton painoa sekä tuomaan aktiivinen keskustasauspyörästö takaisin.

Hyundai Motorsportilla on tällä kaudella jokaisessa kilpailussa kolme autoa Hyundai Shell Mobis World Rally Teamin värien alla. Hayden Paddon / John Kennard, Thierry Neuville / Nicolas Gilsoul ja Dani Sordo / Marc Martí ajavat numeroilla 4, 5 ja 6.

Valmiina ensimmäiseen kisaan

Viime vuoteen verrattuna merkittäviä reittiuudistuksia kokenut Monte Carlon ralli on Hyundai i20 Coupe WRC -auton ensimmäinen tulikaste varsinaisessa kilpailutilanteessa. Monet Monte Carlon ikoniset paikat, kuten Col de Turini, pysyvät kuitenkin reitin varrella, joten kisan jännitys ja haastavuus ovat edelleen entisellään.

Valmistelut Monte Carlon ralliin aloitettiin viime marraskuussa, ja tiimi suoritti viimeisimmät tapahtumaa edeltävät testinsä viime viikolla Ranskan Merialpeilla, jossa kaikki kolme autokuntaa kerryttivät arvokasta ajoaikaa uuden Hyundai i20 Coupe WRC -auton ohjaimissa.

Tallipäällikkö Michel Nandan kommentoi: "Tämän vuoden Monte Carlo -ralli tulee olemaan erittäin jännittävä ja ennalta-aavistamaton. Sääntömuutokset, uudet autot ja uudistetut valmistajien ohjelmat tekevät vuoden 2017 WRC-sarjasta ehkä odotetumman kuin koskaan ennen. Tuntuu mahtavalta olla mukana ja odotamme malttamattomina, että saamme viedä Hyundai i20 Coupe WRC -auton ensi kertaa tositoimiin. Olemme koonneet yhteen kaiken kolmen ensimmäisen WRC-kautemme aikana kertyneen kokemuksen ja toivomme, että uuden auton myötä pystymme taistelemaan mestaruudesta. Viime vuoden huhtikuusta alkaen olemme ajaneet yhteensä 6 000 km testejä eri paikoissa ympäri Eurooppaa, lisäksi viimeisimmät testit suoritettiin nimenomaan Monte Carloa silmällä pitäen. Meillä on kolme hyvin tasapainoista autokuntaa, joista jokaisen päämääränä on ajaa historiamme menestyksekkäin kausi. Monte Carlo on ensimmäinen tiukka koetus kovia kilpailijoita vastaan, mutta itseluottamusta riittää ja tulemme tekemään kaikkemme voittaaksemme mestaruuden."

Hayden Paddon ja John Kennard tekivät Monte Carlon debyyttinsä vuonna 2016, joten he pyrkivät hyödyntämään viimekertaista kokemustaan ajaessaan vasta toista kertaa Monte Carlossa. Uuden-Seelannin sekä Suomen lipun alla ajava pari haluaa tällä kaudella olla mukana joka rallissa kärkitaistelussa.

Paddon kommentoi: "Tunnen olevani hyvässä iskussa ja lähden rohkein mielin uuteen kauteen. Suhtaudun varovaisen optimistisesti Hyundai i20 Coupe WRC -auton potentiaaliin, mutta eihän tilannetta voi ennustaa ennen kuin pääsemme oikeasti tositoimiin. Monte Carlo on jokaiselle tulikoe eritoten uusien määräysten myötä, joten rallista tulee takuulla jännittävä. Kyseessä on kuitenkin vuoden haastavin tapahtuma, joten pääasia on päästä maaliin ja kerryttää uudelle autolle lisää kilometrejä tulevaa kautta silmällä pitäen."

Thierry Neuville nousi vuosi sitten podiumille Monte Carlossa, ja siitä alkoi belgialaisen menestyksekkäin kausi. Yhdessä kartanlukijansa Nicolas Gilsoulin kanssa hän haluaa jatkaa viime elokuussa Saksan rallista alkanutta keskeytyksetöntä kulkuaan podiumilta toiselle.

Neuville kommentoi: "Odotan innolla uutta kautta. Kokemukseni Monte Carlosta ovat olleet vaihtelevia, mutta viime kaudella nousin palkintopallille siellä. Se on kiistatta mahtava tapahtuma, ja suuri show varsinkin katsojille. Strategiamme kisaa varten on vahva ja koko talli on siinä mukana, mikä tekee tästä hyvin mielenkiintoista. Uuden auton parempien tehojen myötä olemme varmoja, että tulemme haastamaan kaikki rallin kärkikamppailussa!"

Monte Carlon ralli oli espanjalaiselle Dani Sordon ja Marc Martin autokunnalle vuonna 2016 kuuden parhaan tuloksen joukossa, joista yksi oli toinen sija Power Stage -erikoiskokeella.

Sordo kommentoi: "Tuntui hienolta olla Hyundai i20 Coupe WRC -auton ratissa kisaa edeltävissä testeissä tällä viikolla. Autojen ominaisuuksiin on tullut runsaasti muutoksia, joten on hyvin jännittävää nähdä, miten kaikki lähtee rullaamaan vuoden 2017 ensimmäisessä osakilpailussa. Itse olen erittäin tyytyväinen uuteen autoomme. Tiedän, että talli on tehnyt todella kovasti töitä sen eteen, joten nyt haluamme vain päästä tositoimiin ja tehdä parhaamme, jotta saamme hyvän startin uuteen kauteen."

Monte Carlo 2017 pähkinänkuoressa

Monte Carlon ralli on WRC-sarjan vanhin tapahtuma ja se ajettiin ensimmäistä kertaa yli 100 vuotta sitten vuonna 1911. 85. kertaa ajettavan Monte Carlo -rallin reitti on yhteispituudeltaan 382,65 km ja se koostuu yhteensä 17 erikoiskokeesta. Noin 85 % tapahtuman reitistä on muutettu vuoteen 2016 verrattuna.

Tapahtuma on tunnettu ennakoimattomista ja oikukkaista sääolosuhteistaan, joten autokuntien on varauduttava usein äkillisiin muutoksiin lumesta ja jäästä kuivaan asfalttiin, joskus jopa saman erikoiskokeen aikana.

Heti rallin juhlallisten lähtöseremonioiden jälkeen Monacon Casinon aukiolla tallien on illan pimeydessä selviydyttävä kahdesta erikoiskokeesta Ranskan Merialpeilla ennen asettumistaan Gapiin yötauolle. Ralli päättyy sunnuntaina ajettaviin kolmeen erikoiskokeeseen. Luceran – Col St. Roch -erikoiskoe ajetaan kahteen kertaan ja niistä jälkimmäinen myös televisioidaan Power Stage -livelähetyksenä. Näiden kahden erikoiskokeen välissä ajetaan kuitenkin vielä perinteinen La Bollène Vésubie – Peira Cava –erikoiskoe, jonka vuorenhuipulla sijaitseva kuuluisa maalialue houkuttelee paikalle valtavia yleisömassoja.

Hyundai i20 R5 Jesse Turusen ajamana Rallin SM-sarjan pikataipaleille

Suomalainen Rallybaron–yksityisteam tilasi itselleen viime vuoden lopulla Pohjoismaiden ensimmäisen uuden sukupolven Hyundai i20 R5 -ralliauton. Uutuuden ratissa tullaan näkemään Tahkon SM-rallista lähtien lupaava nuori joensuulainen rallikuljettaja Jesse Turunen yhdessä kartanlukijansa Kari Kallion kanssa.

Viime vuonna Rallin SM4-luokan Suomen mestaruuden voittanut mies kertoo odottavansa kauden aloitusta pikkupojan innolla. “Hyvällä tärinällä on tutustuttu nelivetoisten autojen maailmaan ja testikilometrejä on kertynyt jo mukavasti. Täytyisi vain pitää jalat maassa, että saisimme alkukaudelta napsittua mahdollisimman paljon pisteitä isojen poikien seassa. Ei olisi vuosi takaperin uskonut Hondan rattia vääntäessä minkälainen kilpailukausi on vuodelle 2017 luvassa. Makealta tämä kieltämättä tuntuu.”

Hyundai Motor Finland on myös vahvasti mukana Rallin SM-sarjassa Rallybaron teamin taustalla. Yksityisteamin käyttöön on luovutettu koko kauden 2017 ajaksi nelivetoinen Hyundai Tucson nuotitusauto sekä rallitapahtumien yhteydessä yleisölle esiteltävä i20 Active “R5-look” -erikoismalli.

Lisätiedot

Hyundai Motor Finland Oy / Kellokukantie 2 / 01300 Vantaa
PR & Viestintäpäällikkö / Sami Takaneva / Puh: 050 3800 758 / email: sami.takaneva@hyundai.fi

Kuvat sekä videomateriaalit saatavilla osoitteista:

news.cision.com/fi/hyundai-motor-finland
hyundai.news

press.motorsport.hyundai.com

Hyundai sosiaalisessa mediassa:

Facebookissa: facebook.com/hyundaifinland,
Twitterissä: @HyundaiEurope, @HMSGOfficial
Instagramissa: @HyundaiEurope

Hyundai Suomessa

2001 perustettu Hyundai Motor Finland on osa Bassadone Automotive Nordicia. Koko Hyundai-henkilöautomallistolla on viiden vuoden takuu ilman kilometrirajoitusta. Takuu sisältää myös tieturvan sekä määräaikaishuoltojen välillä tehtävät kausitarkistukset.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia