HYY Ravintoloiden yt-neuvottelut päätökseen


HYY Ravintolat Oy:ssä 14.10. – 1.12.2015 käydyt yhteistoimintaneuvottelut on saatettu päätökseen.


Neuvottelut on käyty tuotannollisista ja taloudellisista syistä työnantajan harkittua liiketoimintansa sopeuttamista ravintolamäärän pienenemiseen, yrityksen taloudellisen tilanteen ja tulevaisuuden tulosnäkymien johdosta.

HYY Ravintoloiden liiketoiminnan päättyminen Metropolian Ammattikorkeakoulussa tarkoittaa yrityksen ravintoloiden määrän vähenevän kolmanneksella nykyisestä 31 ravintolasta 21:een. Opiskelija-aterian hintaan ei ole tiedossa myöskään muutoksia, hinnan oltua sama 1.3.2012 lähtien vaikuttaen vahvasti yrityksen kannattavuuteen opiskelijaravintolapalveluiden tuottajana.

Nyt tehdyn päätöksen mukaan ravintolatoiminnan esimiestason, ketjunohjauksen ja tukipalveluiden tehtävät sekä kulurakenne sopeutetaan pienenevään ravintolamäärään. Liiketoiminnan jatkuvuuden ja kannattavuuden varmistamiseksi toteutetaan yrityksen johtamisjärjestelmän muutos sekä luovutaan myös osasta nykyisiä tehtäviä sekä toimintoja.

Kaikille yhteistoimintaneuvotteluiden alaisille työntekijöille on tarjottu uutta työtä HYY Ravintolat Oy:ssä avoinna olevista tehtävistä irtisanomisten välttämiseksi. Irtisanottavien lopullinen määrä on 11.

- Neuvottelujen nyt päätyttyä voimme todeta, että irtisanottavien määrä toteutui huomattavasti ennakoitua vähäisempänä, kertoo HYY Ravintolat Oy:n toimitusjohtaja Arja Kosonen .

- Tehtyjen sopeutusten myötä varmistamme kannattavan liiketoiminnan myös jatkossa. Toimintamallimme raaka-aineiden vastuullisuudessa on toimialallamme aidosti ainutlaatuinen ja olen siitä ylpeä. Keskittymällä tuohon ydinosaamiseemme tulemme varmasti menestymään, Antti Kerppola , HYY Yhtymän toimitusjohtaja toteaa.


Annamme mielellämme lisätietoja ja vastaamme kysymyksiinne,

Antti Kerppola, HYY Yhtymän toimitusjohtaja, antti.kerppola@hyy.fi , 045 353 2187

Arja Kosonen, HYY Ravintolat Oy:n toimitusjohtaja, arja.kosonen@hyy.fi , 040 765 2325



HYY Yhtymä on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan varallisuudenhoitoyhtiö, joka on keskittynyt kiinteistö- ja finanssisijoituksiin sekä majoitus- ja ravintola-alan liiketoimintaan. Lisäksi yhtiö harjoittaa kustannustoimintaa. Yhtymän liikevaihto vuonna 2014 oli 34,6 miljoonaa euroa ja liiketoiminnan tulos 5,1 miljoonaa euroa.


Avainsanat:

Yrityksestä

HYY Yhtymä on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan vastuullinen varallisuudenhoitaja, joka on keskittynyt kiinteistö- ja finanssisijoituksiin sekä majoitus- ja ravintola-alan liiketoimintaan. Omistajiamme ovat Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan opiskelijat. Yhtymän liikevaihto vuonna 2016 oli 30 miljoonaa euroa ja liiketoiminnan tulos 8,3 miljoonaa euroa.

Tilaa

Liitteet & linkit