”Laiton” matkaaja: Paperiton siirtolainen irtautuu juuristaan ja muuttuu näkymättömäksi

Lehdistötiedote, julkaisuvapaa heti

Shahram Khosravi pakeni 1980-luvun sotivasta Iranista ilman papereita. Hänestä tuli ”laiton” matkaaja, väliinputoaja, jolla ei ollut enää kotia missään maassa. Matkansa aikana hän pelkäsi rajoilla, tuli ihmissalakuljettajan pelastamaksi ja tutustui toisiin paperittomiin siirtolaisiin, joiden kokemukset nivoutuivat osaksi hänen omaa tarinaansa. Khosravi päätyi turvapaikanhakijaksi Ruotsiin ja sai viimein maan kansalaisuuden vuonna 1995.

”Laiton matkaaja” (Gaudeamus 2013) on kertomus siitä, kun ihminen irtautuu juuristaan pakon edessä ja muuttuu näkymättömäksi.  Se on kuvaus rajoista ja rajapolitiikasta, rajoihin kytkeytyvistä rituaaleista ja ennen kaikkea haavoittuvaisuudesta ja ulkopuolisuudesta.

Ihmisillä, jotka tutkivat siirtolaisuutta tai käsittelevät pakolaisten asioita, ei useinkaan ole omaa kokemusta aiheesta. Khosravi tarjoaa kirjassaan uuden näkökulman: omakohtaisen kuvauksen paperittomien siirtolaisten ja valtiottomien pakolaisten todellisuudesta.

Paperiton jää myös oman elämänsä ulkopuolelle

”Maanpako on elämän asettamista sulkeisiin. Elämä sulkeistuu, vaikka maanpako näyttää jatkuvan loputtomiin, vaikka ajatus paluusta muuttuu pelkäksi myytiksi tai tavoittamattomaksi unelmaksi ja vaikka mitään kotia, johon palata, ei ole enää olemassa.”

”Rajojen rikkojien epäinhimillistäminen ja esittäminen kanojen tai lampaiden tapaisina perinteisinä uhrieläiminä on merkki siitä, että he ovat rajarituaalissa uhrattavaksi tarkoitettuja olentoja.”

”Tarinani kertoo heistä, joiden historian päälle on tallattu. (…) Kerään kertomuksia lainsuojattomilta: valtiottomilta ihmisiltä, kielteisen päätöksen saaneilta turvapaikanhakijoilta, paperittomilta ja rekisteröimättömiltä ihmisiltä, piilotetuilta ja piileksiviltä.”

”Ero omasta perheestä on yksi siirtolaisuuden ennakoitavissa olevista seurauksista, ja paperiton siirtolaisuus ajaa perheenjäsenet suunnattoman ajallisen ja tilallisen etäisyyden päähän toisistaan. Siirtolaisuus ilman papereita on yksisuuntainen tie, jolle astuttuaan ei voi enää kääntyä takaisin.”

”Olin ylittänyt lukuisia fyysisiä, valtiollisia rajoja, mutta Ruotsissa kohtasin toisenlaisia rajoja: sellaisia, jotka sijaitsivat ihmisten mielissä. Vaikka luulin, että matkani oli jo tullut päätökseen ja että olin jo saavuttanut päätepisteeni, huomasin nyt seisovani näkymättömien rajojen edessä, joiden ylittäminen oli hyvin vaikeaa ellei mahdotonta.”

”Paperittomat lapset suljetaan koulutuksen ja terveydenhuollon ulkopuolelle, ja paperittomilta naisilta evätään pääsy neuvolapalveluihin. Tämä yhdessä nuoria ja terveitä miehiä suosivan rajajärjestelmän kanssa on johtanut paperittoman siirtolaisuuden miehistymiseen.”

”Samaan aikaan siirtolaisuuden kriminalisoinnin kanssa ilmaantunut epäilyn kulttuuri on läpäissyt koko turvapaikkajärjestelmän. Maahanmuuttoviranomaiset pyrkivät pikemminkin kumoamaan turvapaikkahakemuksia kuin vahvistamaan niitä.”

Shahram Khosravi:
”Laiton matkaaja”.
Paperittomuus ja rajojen valta.
Alkuteos ”Illegal” Traveller.
An Auto-ethnography of Borders (2010).
Suomentanut Antti Sadinmaa.
Gaudeamus 2013.

Lisätiedot:
Outi Kitti
Tiedotus, myynti ja markkinointi
outi.kitti@gaudeamus.fi
050 5401 299

Gaudeamus
Helsinki University Press
Fabianinkatu 28, 00100 Helsinki
www.gaudeamus.fi

Vastuullista HYY-liiketoimintaa


Avainsanat:

Yrityksestä

HYY Yhtymä on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan vastuullinen varallisuudenhoitaja, joka on keskittynyt kiinteistö- ja finanssisijoituksiin sekä majoitus- ja ravintola-alan liiketoimintaan. Omistajiamme ovat Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan opiskelijat. Yhtymän liikevaihto vuonna 2016 oli 30 miljoonaa euroa ja liiketoiminnan tulos 8,3 miljoonaa euroa.