IDEAN RESEARCH AVAA TOIMISTON LONTOOSEEN

Maailman johtava käyttäjäkokemuksen tutkimus-, käyttöliittymäsuunnittelu- ja asiantuntijayritys Idean Research avaa toimiston Ison-Britannian Lontooseen syyskuussa 2006. Uuden aluevaltauksen tarkoitus on parantaa Ideanin läsnäoloa ja tavoitettavuutta asiakkaiden parissa. Laajennus on osa Ideanin kansainvälistymisstrategiaa.

- Haluamme olla lähellä asiakkaitamme. Uskomme että onnistumisen avain globaaliin toimintaan on lokaali läsnäolo. Lontoon toimiston pääkohderyhmä on mobiiliympäristössä toimivat telecom-yritykset. Ideanilla on pitkä käytännön kokemus telecom-kentän projekteista, ja haluamme tuoda vahvaa osaamistamme ja näkökulmaamme myös uusien asiakkaiden käyttöön ja kehittää edelleen palveluitamme, kertoo Jaakko Villa, Idean Researchin toimitusjohtaja.

Lontoon toimiston avaus on seuraava askel Ideanin kansainvälistymisstrategiassa johon on aikaisemmin kuulunut Kiinan ja Singaporen toimistojen avaaminen. Ideanin omia toimistoja täydentää vielä laaja kansainvälinen yhteistyökumppanien ketju. Alkuvaiheessa Lontoon toimisto keskittyy myynnin edistämiseen ja uusien asiakas- ja yhteistyökumppanuuksien solmimiseen.

- Läsnäolo Lontoossa antaa meille hyvät mahdollisuudet tarjota asiakkaillemme koko Ideanin palvelukirjon ja kansainväliset resurssit paikallisen yhteyden kautta. Yksittäisen toimipisteen, kuten Lontoon tai Shanghain, kautta asiakkaalla on käytettävissään koko Ideanin kansainvälinen verkosto, sanoo Leena Vesterinen, Lontoon toimintojen johtaja. Leena Vesterinen on opiskellut Readingin yliopistossa ja toiminut aikaisemmin mm. Vodafonen palveluksessa sekä erilaisissa käyttäjäkokemuksen ja käytettävyystutkimuksen asiantuntijatehtävissä.

- Haluamme tuntea asiakkaidemme kohdemarkkinat sekä niiden erityispiirteet tarpeineen mahdollisimman tarkasti. Leenan tukena liiketoiminnan kehittämistehtävissä toimii James Waterworth, joka on toiminut alalla Iso-Britanniassa viimeiset 10 vuotta, jatkaa Jaakko Villa.

Lisätiedot:
Jaakko Villa
Toimitusjohtaja

+358 (0)41 5353 280
jaakko.villa@ideanresearch.com

Leena Vesterinen
Consultant

Idean Research Ltd.
Po Box 910, Uxbridge, UB8 9FQ, UK
Mobile +44 7711 951 310
Leena.vesterinen@ideanresearch.com
www.ideanresearch.com

Tilaa

Liitteet & linkit