If on nostanut pikakorvausten osuuden jo 60 prosenttiin

Ifin Kotivakuutuksesta korvattavien omaisuus- ja irtaimistovahinkojen pikakorvaaminen on yli kaksinkertaistunut kolmen viime vuoden aikana.

Suomalainen kuluttaja hyötyy muutoksesta siten, että korvauksen saaminen nopeutuu: Kun If on saanut tiedon vahingosta, päätös korvattavuudesta tehdään heti, ja rahat tai uusi tavara toimitetaan asiakkaalle välittömästi. If Vahinkovakuutus on panostanut korvauspalvelun nopeuteen muun muassa ohjaamalla asiakkaat käyttämään puhelinta ja nettiä sekä keskittämällä vahinkoasioiden hoidon erikoistuneisiin palvelukeskuksiin. "Näillä toimenpiteillä saamme korvausasian heti korvauspalvelun ammattilaisten hoitoon ja tällä hetkellä pystymme noin 60 prosentissa tapauksista tekemään korvauspäätöksen välittömästi. Olemme uudistaneet toimintaamme ja käsitykseni mukaan olemme tässä selvästi edellä kilpailijoitamme", sanoo korvausjohtaja Markku Stenberg Ifin Henkilöasiakkaat-liiketoiminta-alueelta. Vielä vuonna 2001 pikakorvausten osuus Ifin Kotivakuutuksen korvauksista oli noin 25 prosenttia. "Tavallinen kuluttaja-asiakas haluaa saada asiansa nopeasti ja vaivattomasti hoidettua niinä suhteellisen harvoina kertoina, kun asiaa vakuutusyhtiöön tulee. Kehitys korvauspalvelun nopeuttamiseksi on ollut samantyyppinen myös yhtiömme muissa vakuutuslajeissa ja -segmenteissä", Stenberg kertoo. Lisätiedot ja yhteydet: Markku Stenberg, korvausjohtaja, GSM 0500 524 449, markku.stenberg@if.fi Harry Nordqvist, tiedotuspäällikkö, GSM 050 516 7558, harry.nordqvist@if.fi If on Pohjoismaiden ja Baltian johtava vahinkovakuuttaja, jolla on noin 3,6 miljoonaa asiakasta. Vuonna 2004 konsernin maksutulo oli 4,2 miljardia euroa. Henkilöstön määrä on noin 6 800. If kuuluu Sampo-konserniin.

Yrityksestä

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Tilaa

Liitteet & linkit